Saukon jäljillä

Sulapaikan rantapenkalla näkyy jälkiä, kuin joku olisi päästellyt pulkalla suoraan sulaan. Saukko on laskenut talvista vesiliukumä­keä. Tasaisilla paikoilla lajin olemassaolon voi tarkistaa sulan reunajäälle tai rannan lumipeitteisten kivien päällä ilmestyvistä jäljistä. Tuoreessa lumessa näkyy parihyppyjen jälkiä, tassunjälkiä häntäviirulla, viiksien pyyhkäisyjä, laajemmin myllättyä lunta tai saalisjälkiä. Kaikki nämä kertovat saukon olemassaolosta. Vuonna 1974 rauhoitettu otus on meillä luokiteltu silmälläpidettäväksi. Viime aikoina kanta on voimistunut ja nykyään saukkojen määräksi Suomessa on arvioitu noin 3000 yksilöä. Levinneisyys kattaa koko maan, vahvimmat kannat ovat sisämaassa. Ravinto kostuu pääosin kaloista ja sammakoista, joten elinpaikat ovat vesistöjen varsilla. Talviset reviirit ovat suuria, käsittäen useita sulapaikkoja, joten eläimiä ei vakiopaikoiltakaan tapaa joka päivä. Otus saattaa vaeltaa päivässä toistakymmentä kilometriä sulasta toiseen. Laji viihtyy korpimaiden lisäksi jopa kaupungeissa.

Saukon kuvaaminen on pitkälti onnenkauppaa. Valitettavasti saukkoa pääsee näkemään kovin harvoin, sillä se on useimmiten liikkeellä vuorokauden hämärinä tunteina. Pimeällä kuvaaminen onnistuu lähinnä salamavalolla, joka kuitenkin latistaa tunnelmaa ja pimentää taustan. Toisinaan, varsinkin talvella, saukot innostuvat saalistamaan päivälläkin. Jos silloin osuu paikalle, ei muistikorttia kannata säästellä.

Saukon huomaa yleensä tummana myttynä jäänreunalta, minne se on kavunnut syömään. Saaliin syötyään otus pulahtaa nopeasti uuteen sukellukseen ilmestyäkseen hetken kuluttua jostain pinnalle. Uivaa saukkoa on vaikea havaita, sillä pää pysyy matalalla ja selkä sekä häntä näkyvät pinnalla vain hiukan. Sukellusaika voi olla viisikin minuuttia ja sen aikana saukko voi uida satoja metrejä. Jään alta ja pimeässä ravinto löytyy pitkien viiksikarvojen avulla. Saukon näkö ei ole erityisen hyvä, mutta kuulo ja hajuaisti sitäkin paremmat, joten piilokojuista ei juurikaan ole apu kuvattaessa. Saukko on varsin utelias eläin ja siten sen lähestyminen ei ole aivan mahdotonta. Avoimen ryntäilyn sijaan kannattaa siirtyä otuksen ollessa sukelluksissa. Lajia on kuvattu vielä varsin vähän ja parhaat kuvat odottavat yhä ottajaansa. Saukolle kelpaavat kalat ja koiranmakkarakin, joten luottamusta voi yrittää lähteä rakentamaan myös tältä pohjalta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Erä ja luonto

Pikkuinen tulipäähippiäinen näyttää kotiutuneen Suomeen – syynä on ilmeisesti ilmaston lämpeneminen

Oletko miettinyt, miksi sudenkorento on niin taitava lentäjä? Tämän ominaisuuden ansiosta se voi lentää jopa taaksepäin

Isojärvisimpukka on runsastunut myös Jyväsjärvellä – simpukoilla on tärkeä rooli järvien ja jokien ekosysteemeissä

Jyväskylän Sallaajärvelläkin pesii valkoselkätikka – tutkija jäi kuitenkin ihmettelemään kuolleena löytyneen tikan kohtaloa

Pieniä ja vikkeliä nopsasiipiä voi tavata Keski-Suomessakin ja monet niistä lentävät heinäkuussa

Onko ruokahifistelyllä rajoja? Jyväskyläläinen Pertti Kärppä kunnioittaa riistalihaa ja saattaa keittää kaksi päivää kastiketta, jota tarvitaan annokseen vain lusikallinen

Puukasat kiehtovat näyttäviä sarvijaakkoja: varsinkin koiras on sarviensa kanssa komistus, jota on vaikea olla huomaamatta

Kosteudesta pitävä ukkoetana ei ole tuholainen, sillä se käyttää ravinnokseen hajoavaa kasviainesta ja sieniä

Luontokuvaaja Jussi Murtosaari vietti itärajalla kuvauskojussa 29 tuntia – sitkeys palkittiin, kun susi ja karhu astuivat esiin

Vili-koira valpastuu heti, kun saa työvaatteet päälle – koirien on harjoiteltava vuosien ajan ennen hyväksymistä pelastuskoiraksi

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.