Saukon jäljillä

Sulapaikan rantapenkalla näkyy jälkiä, kuin joku olisi päästellyt pulkalla suoraan sulaan. Saukko on laskenut talvista vesiliukumä­keä. Tasaisilla paikoilla lajin olemassaolon voi tarkistaa sulan reunajäälle tai rannan lumipeitteisten kivien päällä ilmestyvistä jäljistä. Tuoreessa lumessa näkyy parihyppyjen jälkiä, tassunjälkiä häntäviirulla, viiksien pyyhkäisyjä, laajemmin myllättyä lunta tai saalisjälkiä. Kaikki nämä kertovat saukon olemassaolosta. Vuonna 1974 rauhoitettu otus on meillä luokiteltu silmälläpidettäväksi. Viime aikoina kanta on voimistunut ja nykyään saukkojen määräksi Suomessa on arvioitu noin 3000 yksilöä. Levinneisyys kattaa koko maan, vahvimmat kannat ovat sisämaassa. Ravinto kostuu pääosin kaloista ja sammakoista, joten elinpaikat ovat vesistöjen varsilla. Talviset reviirit ovat suuria, käsittäen useita sulapaikkoja, joten eläimiä ei vakiopaikoiltakaan tapaa joka päivä. Otus saattaa vaeltaa päivässä toistakymmentä kilometriä sulasta toiseen. Laji viihtyy korpimaiden lisäksi jopa kaupungeissa.

Saukon kuvaaminen on pitkälti onnenkauppaa. Valitettavasti saukkoa pääsee näkemään kovin harvoin, sillä se on useimmiten liikkeellä vuorokauden hämärinä tunteina. Pimeällä kuvaaminen onnistuu lähinnä salamavalolla, joka kuitenkin latistaa tunnelmaa ja pimentää taustan. Toisinaan, varsinkin talvella, saukot innostuvat saalistamaan päivälläkin. Jos silloin osuu paikalle, ei muistikorttia kannata säästellä.

Saukon huomaa yleensä tummana myttynä jäänreunalta, minne se on kavunnut syömään. Saaliin syötyään otus pulahtaa nopeasti uuteen sukellukseen ilmestyäkseen hetken kuluttua jostain pinnalle. Uivaa saukkoa on vaikea havaita, sillä pää pysyy matalalla ja selkä sekä häntä näkyvät pinnalla vain hiukan. Sukellusaika voi olla viisikin minuuttia ja sen aikana saukko voi uida satoja metrejä. Jään alta ja pimeässä ravinto löytyy pitkien viiksikarvojen avulla. Saukon näkö ei ole erityisen hyvä, mutta kuulo ja hajuaisti sitäkin paremmat, joten piilokojuista ei juurikaan ole apu kuvattaessa. Saukko on varsin utelias eläin ja siten sen lähestyminen ei ole aivan mahdotonta. Avoimen ryntäilyn sijaan kannattaa siirtyä otuksen ollessa sukelluksissa. Lajia on kuvattu vielä varsin vähän ja parhaat kuvat odottavat yhä ottajaansa. Saukolle kelpaavat kalat ja koiranmakkarakin, joten luottamusta voi yrittää lähteä rakentamaan myös tältä pohjalta.