Sitruunaperhonen on kepeä kaunotar

Sitruunaperhonen on helppo tunnistaa. Siiven muoto on omintakeinen ja väritys pelkistetyn tyylikäs. Koiraan siivet ovat iloisesti kirkkaankeltaiset, naaraat ovat vaaleampia ja vihertävänvalkoisia. Molempien siipiä koristavat vain pienet oranssit pisteet. Siipiväli on noin viisi senttiä, sukupuolten välillä ei ole kokoeroa.

Meillä ei tavata mitään vähääkään samannäköistä perhosta, mutta Välimeren maissa sillä on pari lähisukulaista. Laji kuuluu kaaliperhosiin, joten täällä sen lähimmät sukulaiset ovat erilaisia kaali- ja keltaperhosia. Suomenkielinen nimi viittaa ilmiselvästi koiraan väritykseen, kuten monessa muussakin kielessä. Englantilaiset puolestaan hakevat lajinimen (brimstone) rikin kautta.

Kuvaajan kannalta sitruunaperhonen on mukava kohde. Laji esiintyy hyvin yleisenä noin Kemin korkeudelle saakka. Toukkien ravintokasvi on paatsama, jonka esiintyminen rajoittaa perhosen elinpiiriä. Pohjanmaalla sitruunaperhosia on muuta maata niukemmin, juuri paatsaman vaisumman esiintymistiheyden takia.

Sitruunaperhonen on helppo havaita ja sitä on vaivatonta lähestyä. Perhoset vierailevat alituiseen kukilla ja ne on kirkkaan värityksen ansiosta myös helppo havaita. Peruslajikuva syntyy vaivattomasti. Siinä perhonen istuu kukalla ja hamuaa imukärsällään mettä. Laji on melko nopea ja kestävä lentäjä, mutta silti melko otollinen kohde myös lentokuvien tavoitteluun. Sen liikkeet eivät ole aivan hätäisimmästä päästä ja tilaisuuksia yrittää kuvia tulee usein. Sen sijaan kuvaa perhosesta avoimin siivin istumassa on tavattoman hankala saada.

Laji kuuluu niihin harvoihin otuksiin, joka pitää istuessaan siipensä aina suljettuina. Siivet eivät aukea auringonpaisteessa tai pilvienkään yllättäessä, ei kuumassa eikä kylmässä. Sääntöön on vain yksi poikkeus ja se on keväällä. Laji parittelee vasta talvehdittuaan ja keväällä koiraat tekevät innolla tuttavuutta kaikkien löytämiensä naaraiden kanssa. Jo aiemmin paritelleet naaraat ilmoittavat haluttomuutensa avaamalla siivet ja nostamalla takaruumiinsa pystyyn. Silloin on hyvä olla kameran kanssa paikalla.

Olen harrastanut perhosia koko ikäni ja jakanut niistä tietoa aina muillekin. Ilmeisesti välillä turhankin auliisti. Lastentarhaikäisenä serkkuni halusi myös osoittaa luontotuntemustaan ja ilmoitti tuntevansa ainakin yhden perhosen. Vanhempien tiedustellessa minkä, tokaisi kaveri hetkeäkään epäröimättä, että banaaniperhosen - no, hedelmä kuin hedelmä.

Sarjan aikaisemmat osat löytyvät täältä.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .