Suunnittele kuvausprojektit

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, vanha sanonta, joka yhä parantaa kuvaustuloksia. Kesä on useimpien luontokuvaajien kiireisintä aikaa, kun samanaikaisesti pitäisi olla ainakin parissa kolmessa paikassa.

Tällainen säntäily tekee kuvaamisesta hätäistä ja sattumanvaraista, joka myös heijastuu lopputuloksiin. Kunnollinen suunnittelu ja projektityöskentely helpottaa tulosten saavuttamista ja jäsentää kalenteria. Tässä yksi esimerkki omasta projektista.

Talvella kuva-arkiston tarkastelu paljasti useitakin puutteita päiväperhosista ja niinpä yhdeksi kohdelajiksi valikoitui kirjopapurikko. Otuksesta löytyi kuvia kolmelta vuodelta, mutta kunnollinen otos oli vain siipien alapuolelta. Kuva-arkiston kartuttamiseen päätin varata yhden päivän.

Kuvaussään tulee olla lämmin, mutta ei liian helteinen kuten aikaisemmilla kuvauskerroilla. Perhoset olivat olleet aivan liian vilkkaita ja kerran lentokin oli jo ollut lopuillaan. Onneksi tiesin hyvän esiintymän, joten paikka ei muodostunut ongelmaksi. Kesäkuussa säät olivat suosiolliset ja ensimmäisen havainnon ilmestyttyä hyönteistietokantaan oli päivän valinta helppoa.

Kuvauspaikalle Hämeenlinnaan saavuin puolilta päivin. Aivan perille asti ei tietä pitkin pääse, joten kuvauskalusto piti ottaa kantoon. Mukaan olin päättänyt ottaa kaksi runkoa ja eniten perhoskuvaukseen käyttämäni objektiivit: 28- ja 105-milliset.

Kuvausliivi päälle ja juotavaa mukaan. Ajankohta osoittautui lähes optimaaliseksi, sillä koiraat olivat parhaassa lennossa ja naaraitakin näkyi muutamia. Tiesin vanhastaan, että tihein esiintymä on harvaa kuusimetsää, jota muutamat lehtipuun taimet koristavat. Koiraat etsivät naaraita juuri näistä taimista.

Muutaman tunnin työskentelyn seurauksena sain kuvia (noin 700 kappaletta) perhosen yläpuolen siipikuvioista, biotooppikuvan ja vielä jonkinmoisia lentokuviakin. Lopputulos oli tyydyttävä (noin 10 erilaista käyttökuvaa), joten ensi kesänä voin keskittyä muihin puutelajeihin. Kokemusta tuli myös kantapään kautta ja paikan sadat paarmat muistuttanevat jatkossa lyhythihaisen paidan riittämättömyydestä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.