Takaisin luontoon

Oskari ja Aleksi Tapio viihtyvät vesien äärellä, koska kalastus tarjoaa monenlaisia elämyksiä. Kilpailut tuovat jännitystä harrastukseen.

Vesillä oleminen ja rauhoittuminen, vastaa 12-vuotias tikkakoskelainen Oskari Tapio kysyttäessä kumpi on tärkeämpää, luonnossa liikkuminen vai kalasaalis.

Innokas kalastaja myöntää silti, että kalojen saaminenkin on mukavaa. Hyvässä muistissa on paras kalasaalis: kolmekiloinen hauki.

Velipoika Aleksi Tapiolle, 16, saalista on kertynyt tänä kesänä mukava määrä myös kalastuskilpailuista. Isoveli on napsinut voittoja Laukaan ja Säynätsalon onkicupeista.

– Kuultiin onkikilpailuista kolmisen vuotta sitten ja heti piti ostaa kilpaonkivehkeet. Kilpailuissa tarvitaan erimittaisia onkia. Sitä ennen olin kalastanut virveleillä ja normiongilla, Aleksi kertoo.

Oskaria kiinnostavat eniten heittokalastus ja vetouistelu, talvella myös pilkkiminen. Verkkokalastus ei sen sijaan herätä mielenkiintoa.

– Siinä ei oikein ole mitään toimintaa. Jätetään vain verkot veteen ja nostetaan ylös, Oskari analysoi.

Tietokonepeleihin Tapion veljeksillä ei kulu aikaa, mutta joskus Oskari pelailee puhelimella mobiilipelejä.

Puhelimesta löytyy tietysti Pro pilkki -peli.

– Onhan sekin yksi tapa kalastaa, Oskari hymyilee.

Tapion veljesten kalastusharrastus on lähtenyt isä-Jarmon esimerkistä. Mökillä on kalastettu siitä asti, kun onki on lapsilla pysynyt kädessä. Perheen kaikki kolme poikaa ja viisivuotias tytär kalastavat.

Oskari ja Aleksi ovat olleet mukana myös koulun kalastuskerhoissa.

– Kerhossa saa kokeilla kaikenlaista. Tein muun muassa perhoja, pilkkiongen, pilkin ja tasapainopilkin, Aleksi muistelee.

Oskari oli mukana Keski-Suomen Vapaa-ajankalastajien nuorten leirillä Suolahdessa, mikä oli mieluisa kokemus.

– Leirillä opeteltiin esimerkiksi uistimen laittamista ja kalan fileointia. Kalastaminen on joskus yksinäistä, mutta leirillä oli kavereita ja oli mukava tehdä asioita yhdessä.

Oskari kehottaakin kalastuksesta kiinnostuneita lapsia ja nuoria osallistumaan kerhoihin ja leireille. Vinkkejä kalojen narraamiseen saa muilta innostuneilta harrastajilta. Veljekset seuraavat myös kalastuslehtiä ja katsovat internetin kalastusvideoita.

Suomen Vapaa-ajankalastajien keskusjärjestön kalatalouskonsulentti Petter Nissénkin rohkaisee lapsia ja nuoria kalastuksen pariin.

– Lyhyenkin ajan viettäminen luonnossa rentouttaa ja virkistää. Suomessa on hyvät vesistöt ja kalakannat, joten mukaansa saa terveellistä ja taatusti tuoretta lähiruokaa.

– Kalastus on myös varsin monipuolinen harrastus. Kiinnostuksen mukaan voi perehtyä itse kalastamisen lisäksi välineiden valmistukseen, huoltamiseen tai saaliin käsittelyyn.

Nissénin mukaan monet kalastusmuodot vaativat pitkäjänteisyyttä. Harrastuksella on juuri siksi kasvattava vaikutus.

Tutkimusten mukaan lapsia ja nuoria kiinnostavat erityisesti aktiiviset kalastusmuodot, kuten heittouistelu.

– Myös perhokalastus on lisännyt suosiotaan. Se ei ole niin vaikea laji kuin monet usein ajattelevat, Nissén toteaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.