Tuntien odotus palkittiin Koillismaan kotkamailla – naaras- ja koirasmaakotkat tallentuivat ylväinä kameralle

Kuusamo 17. helmikuuta, kello 5.30 alkaa siirtyminen kuvauspaikalle. Auton keula osoittaa itään ja tiet pienenevät pienenemistään, kunnes lopulta saavutaan ketjulla suljetulle ja viimeiselle osuudelle.

Kävelymatkaa on muutama sata metriä. Kuvauspaikalla on tuoreita ahman jälkiä, joten syötävää on vielä jäljellä. Seitsemältä taivaanranta alkaa vaalentua ja yhteen männynlatvaan ilmestyy iso hahmo. Kaivan kiikarit povitaskun lämmöstä ja vilkaisen, maakotka. Puolen tunnin harkinnan jälkeen lintu istuu läheiseen keloon ja piipahtaa haaskalla.

Kukaan ei koske kameroihin, mutta lintu nousee melkein heti ja laskeutuu uudelleen keloon. Otamme varovasti muutaman ruudun, mutta lopulta kotka poistuu korppien varoitellessa taustalla.

Lupaavasti alkanut päivä lässähtää. Korpit vieroksuvat paikkaa, eikä kotkakaan enää uskaltaudu kuin läheisen metsänreunan puihin. Jonkun on täytynyt käydä paikalla pelottelemassa lintuja. Tunnit matelevat hitaasti, kun ei ole mitään kuvattavaa. Paluumatkalle päästään vasta iltahämärissä. Koko päivän saalis on muutama kuva maakotkasta, jokunen lentävä korppi ja yksi ruutu käpytikasta – ei hyvä.

Tuntien odottelu palkitaan

Oulanka 18. helmikuuta, kello 7.30. Paikallinen kotkapari on Suomen sivistynein, ainakin kuvaajien kannalta. Paikalle ei tarvitse hakeutua aivan pimeässä, riittää että ollaan piilossa hieman ennen auringonnousua.

Ripottelen vielä viime töikseni pienen pussillisen rouhittuja manteleita läheisen kelonoksan taakse, aivan kojun eteen. Tämän luulisi houkuttelevan paikalle myös hieman pienempiä siivekkäitä. Konsti toimii heti ja ensimmäisissä valoissa paikalle löytävät useatkin tiaiset. Kuvaajien riemuksi joukossa on myös töyhtö- ja lapintiaisia.

Mantelit näyttävät aamupäivän aikana maistuvan myös närhille ja kuukkeleille ja parille tundraurpiaisellekin. Lähikelon auringonkukansiemenillä ja talilla vierailevat myös orava, käpytikka ja palokärkikin.

Vartin yli puolenpäivän yhteen männynlatvaan lehahtaa maakotka. Se on reviirin naaras. Todettuaan paikan rauhalliseksi, lintu laskeutuu haaskalle syömään. Jännittyneinä odotamme viisi suupalaa ennen kuin alamme kuvata.

Naaras syö vain muutaman minuutin ja siirtyy sitten takaisin puuhun. Kuluu viitisen minuuttia ja koiraskin ilmestyy samaan puuhun. Sen mukana paikalle tulee myös uhmakas harakka, joka ei jätä epäselväksi, mitä mieltä se kotkista on. Helmikuu on kuitenkin jo yli puolivälin ja maakotkien pesimäkausi aluillaan.

Turhia ujostelematta naaras ilmaisee halukkuutensa ja koiras on heti valmis suorittamaan velvollisuutensa. Maakotkat parittelevat männyssä. Toimitus on ripeä eikä kestä kuin kymmenen sekuntia. Iltapäivällä ruoka maistuu molemmille. Ensimmäinen kuvauspäivä tuotti vajaat pari sataa ruutua, mutta nyt oli onni myöten ja päivän aikana kertyy 2700 kuvaa. Onneksi kaikki päivät eivät ole samanlaisia.

Sarjan aikaisemmat osat löytyvät osoitteesta: http://www.ksml.fi/aiheet/Luonto_kuvaan

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .