Tutkijat kaipaavat havaintoja pyjamaluteesta, jota on havaittu Keski-Suomessa jo Jämsässä

Ilmasto muuttuu ja sen mukana luonto. Eteläiset tulokkaat saapuvat ensin etelärannikolle ja leviävät sieltä pikkuhiljaa pohjoisemmaksi. Yksi tulokkaista on pyjamalude. Tämä punamustaraidallinen ja noin sentin mittainen lude on helppo tuntea.

Suomessa pyjamalude tavattiin ensi kertaa Turun Ruissalosta 2006. Suomen Luteet -kirjassa vuodelta 2011 lajia pidettiin vielä satunnaisena harhailijana maassamme. Nyt pohjoisimmat havainnot ovat Jämsästä ja lienee vain ajan kysymys, milloin otuksia tavataan muualta Keski-Suomesta.

Pyjamalude elää tuoreilla niityillä ja joutomailla. Itse löysin lajia tienpientareelta Espoosta. Pyjamalude käyttää ravintonaan muun muassa koiran-, karhun- ja vuohenputkia. Kannattaakin tutkailla niiden kukintoja.

Mitään haittaa lajista ei ole. Pyjamalude on alkukesän laji, joten nyt kaikki joukolla pusikoita syynäämään. Mahdollisia havaintoja ja kuvia lajista voi lähettää sähköpostilla palstan pitäjille.

Jyväskylän

nimikkonilviäinen

Hienouurresulkukotilo lymyää Ylistönrinteelle. Paikka on Suomen ainoa, ja laji on luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi. Toinen tunnettu esiintymä hävisi aikoinaan laskettelurinteen alle Muuramen Riihivuoressa.

Sulkukotiloita on Suomessa kymmenen lajia. Ulkonäöltään sulkukotilot eivät vastaa tyypillistä kotiloa, sillä ne ovat sikarinmuotoisia, toista senttiä pitkiä ja muutaman millin paksuja. Kuoren aukossa niillä on sulkulevy, jonka avulla ne voivat käpertyä suojaan pedoilta ja kuivuudelta.

Hienouurresulkukotilo elää lehdoissa ja viihtyy haavan karikkeessa ja tyvirungolla. Kotiloiden kuoressa on kalkkia, joten kalkkipitoinen maaperä sopii niille erinomaisesti.

Biologian opiskelijat ovat säännöllisesti laskeneet hienouurresulkukotiloita Ylistön suojelualueella. Toistaiseksi laji on pärjännyt kelvollisesti. Se tuskin leviää minnekään omin avuin, joten Ylistön esiintymää on varjeltava. Siihen riittää hallittu hoitamattomuus. Myös haapojen uudistuminen pitää turvata, sillä puuvanhusten lahotessa tarvitaan niitä korvaava jälkikasvua.

Multakikkareita

nurmikolla

Monet ihmettelevät, eräät jopa tuskailevat, nurmikolle alati ilmestyviä multakikkareita. Aivan kuin jokin pursottaisi maan alta mutaa. Jopa kivikovasta savimaasta työntyy lietemäistä maa-ainesta, joka kuivuessaan ja kovettuessaan tekee maanpinnasta muhkuraista. Pihalaattojen väliinkin saattaa ilmaantua kikkareita. Tämä kaikki on peltolierojen aikaansaannosta.

Peltolierot ovat yleisiä monenlaisissa ympäristöissä eläviä kastematoja. Niitä tapaa pelloilla, puutarhoissa ja rehevissä metsissä. Ne kaivavat tietään maan läpi muokaten sitä kasveille hyväksi kasvualustaksi. Peltolierot parantavat siten maan viljavuutta.

Kesän kuivimman ja lämpimimmän ajan peltolierot viettävät lepotilassa multakokkareen sisään muovaamassaan kammiossa. Aktiivisimmillaan ne ovat keväisin ja syksyisin. Pihanurmikolta matoja vetelevät rastaat saalistavat juuri peltolieroja. Rastaat kuulevat matojen liikkeestä syntyvät äänet ja osaavat iskeä nokallaan kiinni matoon näkemättä sitä.

Lähetä luontoon liittyviä kysymyksiä ja havaintoja osoitteeseen luonnossa.group@korppi.jyu.fi. Asiantuntijoina toimivat Jyväskylän yliopiston tutkijat Jari Haimi, Heikki Helle, Atte Komonen, Jyrki Torniainen, Marko Haapakoski ja Minna-Maarit Kytöviita sekä luontokuvaaja Jussi Murtosaari.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .