Voiko luontokuvassa näkyä ihminen?

Kuvat villeistä eläimistä ja kasveista niiden omassa ympäristössä täyttävät tiukimmatkin luontokuvan kriteerit. Maisemakuva ilman ihmisen tekemiä muutoksia on myös selkeästi varsinainen luontokuva. Useimmille meistä kelpaavat myös maisemat, joissa näkyy merkkejä ihmisen toiminnasta. Tällaisia tekosia voivat olla raivatut pellot, ojitetut suot tai vaikkapa harvennetut tai päätehakatut metsät. Lähes jokainen katsoja mieltää peltomaiseman luontokuvaksi. Samaan kategoriaan sijoitetaan myös järvi- tai merimaisema vaikka siinä jokunen kesämökki näkyisikin. Vanhat rakennukset, ainakin metsän tai pellon reunassa, kuuluvat monien mielestä luontokuviin. Kaupunkipuistot ovat jo useimpien mielessä harmaalla alueella.

Jakaa mielipiteitä

Ihmisten esittäminen luontokuvissa jakaa usein mielipiteitä. Helpoimmin hyväksytään luontaisten ammattien harjoittajia. Poromiesten toiminta, metsästäminen, kalastaminen, sienestys tai marjastus on melko monelle luontokuvaan sopiva aihe. Retkeily, ulkoilu, kameran kanssa tai ilman, kelpaavat nekin suhteellisen usein. Suunnistaminen tai muu kilpailutoiminta on jo vaikeammin sulatettava aihe. Toisaalta, onpa vuoden luontokuvakilpailukin voitettu otoksella, jossa ihminen kulkee kadulla räntäsateessa.

Eläintarhaotoksia kartellaan

Vanhoissa eläinkirjoissa useimmat eläimet oli kuvattu eläintarhoissa. Asia oli tuolloin itsestäänselvyys, kun muita kuvia ei ollut saatavilla. Nykyään useimmat karttavat tällaisia otoksia. Niitä ei useinkaan mielletä varsinaisiksi luontokuviksi, ainakaan nisäkkäiden ja lintujen kohdalla. Kalakuvista monet ovat yhä akvaariossa otettuja, mutta sitä pidetä kovinkaan pahana. Tilanne on siis samanlainen, kuin muutama vuosikymmen sitten oli useimpien eläinten kohdalla. Erityisen vaikeasti tavoitettavat kohteet, joudutaan siis yhä kuvaamaan järjestetyissä oloissa. Kalojen lisäksi tähän ryhmään kuuluu meilläkin suuri joukko pikkunisäkkäitä. Järjestetystä kuvaustilanteesta on syytä mainita julkaisun yhteydessä.

Ei siis ole olemassa yhtä ja oikeaa luontokuvan määritelmää. Osaltaan tämä vain lisää luontokuvauksen hienoutta. Jokainen voi asettaa omat rajansa juuri haluamalleen tasolle ja toteuttaa sitten itseään ja ottaa omanlaisiaan luontokuvia.