Ärsyttääkö jatkuva positiivisen ajattelun ylistys? – Entäpä jos et piittaisikaan

Positiivisen ajattelun vastailmiö on syntynyt. Lue mitä mieltä Mark Mansonin Kuinka olla piittaamatta paskaakaan -kirjan teeseistä ovat Ilari Johansson ja Laura Peippo.

Yhdysvaltalaisen Mark Mansonin kirja Kuinka olla piittaamatta paskaakaan on noussut ilmiöksi eri puolilla maailmaa.

– Meille on aivan liian pitkään tuputettu ajatusta siitä, että positiivisuus on avain onnellisuuteen, mielenrauhaan ja rikkauteen, kertoo kirjan takakansi.

Kuvauksensa mukaan teos on ”kirpeä vastalääke elämäntaitomössön-sössötykselle” ja ”opas parempaan kärsimykseen”. Lukujen otsikot on nimetty esimerkiksi näin: Älä yritä, Sinä et ole erikoistapaus ja …ja sitten kuolema korjaa.

Kysyimme Suomen iloisimpana yrittäjänä viime vuonna palkitulta Laura Peipolta ja kyynisistä huomioistaan tunnetulta standup-koomikolta Ilari Johanssonilta, mitä mieltä he ovat Mansonin teoksesta poimituista väitteistä. Näin he vastasivat.

 

Halu olla onnellisempi on kielteisiä tunteita herättävä olotila.

Laura Peippo: Tavallaan väite on oikein, koska oman onnettomuuden ymmärtäminen voi olla kielteinen kokemus. Samalla onnellisuuteen pyrkiminen kuitenkin tarkoittaa, että on valmis tekemään muutoksia ja menemään kohti uutta, mistä tulee hyvä fiilis. On paljon ihmisiä, jotka ovat tyytymättömiä mutta eivät tee asialle mitään.

Ilari Johansson: Jos onnellisuus on itsetarkoitus, onhan se sietämätöntä. Jos ihminen tavoittelee aina vain yhtä asiaa, hän muuttuu suvaitsemattomaksi ja putkinäköiseksi. Pitää myös ymmärtää, mitä onnellisuus tarkoittaa juuri itselle, ei muille tai ympäristölle. Muuten menettää suunnan ja päämäärän.

Nykykulttuurissa vouhotetaan pakkomielteisesti suorastaan kohtuuttoman rakentavista tavoitteista.

LP: Kyllä tavoitteita pitää olla, ja siitä on tärkeää muistuttaa. Tavoitteet ovat kuin kompassi, joka antaa ihmiselle päämäärän. Ymmärrys siitä, mikä on itselle tärkeää, antaa suunnan ja syyn asioiden tekemiselle.

IJ: Nykyaikaan kuuluu se, että jos saa jonkin idean, yhtäkkiä se saa kamalasti seuraajia. Sitten on hetken aikaa kuningas. Eväät kuitenkin syödään usein liian nopeasti ja pian unohdetaan, mistä on vouhotettu. Koko ajan on läsnä se, miten olla tehokas, toimiva ja rakentava, mutta meuhkaaminen on tärkeämpää kuin itse asia.

 

Mitä vähemmän piittaa, sen paremmin suoriutuu.

LP: Höpönlöpöä. Miksi kukaan tekisi yhtään mitään tai suoriutuisi mistään, jos sillä ei olisi mitään väliä?

IJ: Tässä on totuuden siemen, vaikka ei täysin piittaamaton voi olla. Joillekuille näennäinen piittaamattomuus voi kuitenkin olla hyvä keino löytää itsessään rentous ja vapautua paineista. Jos antaa asioille liikaa arvoa, se lisää stressiä.

On mahdotonta olla joidenkin silmissä tärkeä ja maailmaa mullistava voima olematta samalla jonkun toisen porukan silmissä nolo pelle.

LP: Tämäkin on mustavalkoisesti sanottu, mutta onhan se niin, ettei kaikkia voi miellyttää. Jos yrittää olla kaikille mieliksi, ei ole aidosti oma itsensä, ja se on suuri este onnellisuuden tiellä.

IJ: Ei maailma toimisi, jos kaikki olisi yhtä iloista konsensusta. Ilman vastavoimia elämä olisi aika kamalaa. On kuitenkin myös poikkeusyksilöitä, jotka ovat onnistuneet voittamaan lähes kaikki puolelleen ja joita juuri kukaan ei kutsu noloksi pelleksi.

Useimpien ”ongelmat” ovat usein vain merkittävämpien murheenaiheiden puuttumisesta johtuvia sivutuotteita.

LP: Tavallaan tämä on totta, sillä ongelma on aina suuri niin kauan kun eteen tulee vielä suurempi. Silti ei ole reilua verrata omia murheenaiheita siihen, meneekö toisilla huonommin vai paremmin, vaan kaikki me kohtaamme omat ongelmamme omalla tavallamme.

IJ: Loppupeleissä ongelmat monesti ovat itse tehtyjä. Kun ihminen problematisoi itsensä, hän tekee itsestään varteenotettavan muiden silmissä. Tavallaan siis allekirjoitan tämän, koska usein ongelmat saavat itseisarvon ja ihmiset viihtyvät pienessä ahdistuksessa.

Välittäminen on aina valinta.

LP: Kyllä. Ihminen valitsee, mitä pitää tärkeänä. Esimerkiksi sama ihminen voi olla yhtä aikaa rakas ja raivostuttava, mutta itse päättää niinäkin hetkinä keskittyä rakkauteen.

IJ: Ei pidä paikkaansa. En valitse välittää vaikkapa lapsistani, vaan se vain tapahtuu. Enemmänkin välittämättä jättäminen on valinta, sillä maailmassa on myös asioita ja ihmisiä, jotka eivät ansaitse huomiota.

Pakkomielteinen tunteiden tuijottelu ja niiden merkityksen ylenpalttinen korostaminen jättävät pulaan, koska tunteet ovat ohimeneviä.

LP: On tosi tärkeää, että ihmiset oppivat tunnistamaan tunteitaan, ja niitä saa tuijottaa ja näyttää. Jos tunteita ei käsittele, ne kasaantuvat päällekkäin torniksi, joka sitten sortuu. Usein henkiset romahdukset syntyvät, kun tunteita ei ole tunnistettu ajoissa.

IJ: En ole aivan samaa mieltä. Ei tunteita voi koko ajan perata ja ylianalysoida, koska silloin joutuu hoitoon, mutta on kuitenkin myös tunteita, jotka ovat pysyviä ja läsnä koko ajan. Kyllä niitä saa ja pitää kuunnella.

”Ei” tekee elämästä parempaa.

LP: Tämä on sekä oikein että väärin. Mitä enemmän pystyy kieltäytymään merkityksettömistä asioista, sitä enemmän ehtii keskittyä merkityksellisiin. Jos sanoo aina kaikkeen ei, jäävät kaikki uudet kokemukset ja saavutukset näkemättä. Silloin sulkee itseltään myös mahdollisuuksia.

IJ: Tietysti pitää osata sanoa ei. Jos ei osaa, löytää itsensä keskustan puoluekokouksesta. Jos kuitenkin sanoo kaikelle ei, katkeaa jatkumo eikä koe yhtään mitään. Tavallaan se toki helpottaisi elämää: jos kieltäytyy kaikesta, saa olla rauhassa.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .