Rakkaus voi olla kuin vakava sairaus – Se pakottaa itsensä esille luonnonvoiman tavoin, sanoo kirjailija Marjo Vilkko

Rakkaus on klisee, josta kukaan ei puhu tosissaan.

Hyvinvoinnin näkökulmasta puhutaan siitä, että parisuhde lisää elämänlaatua, parantaa terveyttä ja jopa pidentää elämää. Samoin tiedetään, että rakastuminen lisää hormonien, muun muassa onnellisuushormoniksi nimetyn oksitosiinin, eritystä. Oksitosiinilla on vaikutusta hyvinvointiin.

Rakkaudesta on tehty lukematon määrä lauluja, sillä se on hyvä sanoituksen aihe, jos muutakaan ei keksi. Fiktiossa rakkaus yhdistyy vaaleanpunakantiseen naiskirjallisuuteen ja naisille suunnattuihin romanttisiin elokuviin.

Kliinisen hyvinvointipuheen ja romantiikkaviihteen taakse jää jotakin, joka on kenties liian suurta ja pelottavaa lähestyttäväksi. Eikö kukaan uskalla puhua tunteista?

Kirjailija Marjo Vilkko uskaltaa. Hänen romaaninsa Vilpitön sydän (S&S, 2018) kertoo intohimoisesta, miltei pakkomielteisestä rakkaudesta äänellä, jollaista viime aikoina ei ole usein kuultu.

Siksi kysyimme häneltä.

Miksi sinä haluat puhua rakkaudesta?

Rakkaudesta kirjoittamista pidetään jotenkin vähäarvoisena. Tullakseen vakavasti otetuksi sitä pitäisi lähestyä ironian, lakonisen huumorin tai jopa kyynisyyden kautta, tai sitten pitää pelastautua uskottavaksi kirjailijaksi naamioimalla rakkaustarina yhteiskunnalliseksi romaaniksi. Minua tämä häiritsee. Rakkaus on kulunut aihe, mutta juuri siinä on sen viehätys. Haluan yrittää sanoa siitä jotakin uutta, herätellä ihmisiä siinä toivossa, että rakkauden arvostus ja tunteista puhuminen lisääntyisivät. Silloin niistä tulisi kiinnostavia fiksuillekin ihmisille.

Kirjoitat, että ”rakkaus ei lue parisuhdeoppaita eikä noudata sääntöjä”. Miten niin?

Rakkaus on mystinen, kahlitsematon, vapaa voima. Tuntuu hullulta, että sitä voisi hallita tai ohjata oppaiden tai ohjelmien avulla. Oppaat ovat osaltaan rakkauden pragmatiaa, jota on nyt paljon liikkeellä. Minusta se ei istu siihen, mitä rakkaus todella on ja miten sitä pitäisi lähestyä.

Erittelet kirjassasi rakastumisen vaiheet. Millainen prosessi rakkaus mielestäsi on?

Olen mukaillut 1800-luvun kirjailijan Stendhalin esittämiä rakastumisen vaiheita. Jos kyseessä on hyvin kohtalokas kokemus, kuten rakastuminen usein on, sitä haluaa eritellä ja ymmärtää paremmin. Se kiinnostaa ihmistä valtavasti. Ensimmäistä vaihetta, kohtaamista, mietitään jälkeenpäin, että jo silloin tapahtui jotakin merkittävää, vaikka en sitä vielä ymmärtänyt. Seuraava vaihe on tunnistaminen: aletaan huomata, että toinen ihminen on vähän väliä mielessä. Tämä vaihe voi jopa rikkoa omia ennakkokäsityksiä siitä, millaiseen ihmiseen olisi valmis rakastumaan. Vähitellen lukemattomat pienet yksityiskohdat kristallisoituvat ajatukseksi, että tämä ihminen on liian tärkeä, jotta voisin kävellä hänen ohitseen.

Voiko rakkautta paeta?

Ehkä nykyisin ihmiset eivät ole niin alttiitta antautumaan rakastumiselle. Halutaanko sitä vältellä? Luovutetaanko liian helpolla? Todella voimakas tunne ei useinkaan sovi ihmisen valmiiksi mietittyihin elämän kaavoihin. Rakkaus vaatii alttiutta antautua haavoitettavaksi, ja se on varmasti monelle hyvin vaikeaa. Silti minun on vaikeaa uskoa, että jos todella voimakas tunne tulee kohdalle, ihminen ei lähtisi sitä seuraamaan. Tunne pakottaa itsensä esiin kuin luonnonvoima.

Rakastumisesta ja rakkaudesta puhutaan eri asioina. Ovatko ne sinusta sitä?

Eivät ainakaan niin, että rakastuminen on vain kuin isompi ihastuminen ja rakkaus realismia, sitä arjen romantiikkaa. Tällainen määrittely kaventaa ja vähättelee kumpaakin tunnetta. En jakaisi asioita näin, en vetäisi rajaa rakastumisen ja rakkauden välille.

Kirjasi sävy on melankolinen. Onko suru aina osa rakkautta?

Kyllä. Siitä ei tietenkään koko ajan ole tietoinen. Kun on suuri onni, siinä täytyy olla mukana myös suuri suru, vaikkei sitä jatkuvasti ajattelisikaan. Itse ajattelen, että rakkaus punnitaan vastoinkäymisten ja hankalien tunteiden kautta. On pakko kohdata jotakin, jota ei oikeastaan haluaisi kohdata, mennä niistä tunteista ja asioista yli rakkauden voimalla.

Millä tavoin rakkaus ja hyvinvointi liittyvät toisiinsa?

Rakkaus voi olla kuin vakava sairaus, ja joissakin kielteisissä pakkomielteisissä muodoissa hyvin vaarallinen. Jos rakkautta taas yrittää tukahduttaa, se saattaa aiheuttaa fyysisiäkin sairauksia. Rakkaus voi olla sekä hyvinvoinnin että pahoinvoinnin lähde. Se, ettei yritä elää sydäntään vastaan, tuo hyvinvointia elämään.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .