Sateesta on merkittävää hyötyä ihmiselle

Vesi pesee siitepölyhiukkaset ilmasta

Allergikkojen jokakeväinen ahdistus helpotti hetkeksi, kun huhtikuun lopulla alkanut pitkä lämmin jakso päättyi tiistaina ja keskiviikon vastaisena yönä sateisiin.

Koivun siitepölyä tuli Suomeen jo huhtikuun puolivälissä, ensiksi Baltiasta ja Venäjältä ja viime aikoina Ruotsista. Suomen omien koivujen kukinta alkoi etelässä vapun tienoilla.

Mihin sateen tuoma helpotus perustuu, Turun yliopiston Aerobiologian yksikön projektitutkija Jukka Reiniharju?

– Vesisade huuhtoo ilmasta siitepölyt. Sateen aikana ja sateen jälkeen siitepölyä ei ilmassa ole juuri ollenkaan.

Kierto alkaa alusta: jos sadetta seuraa lämmin jakso, alkaa alailmakehään kertyä siitepölyä uudelleen.

Oulussa ja Lapissa koivun kukinta ei ole vielä alkanut.

Lähde: Turun yliopisto

Siitepölytilanne: Foreca

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Hyvinvointi

Antti Kuparista, 37, puri paarma ja siitä alkoi yhdeksän kuukauden taistelu, joka vei sairaalaan tiputukseen – "Molempia jalkojani alkoi särkeä aivan mielettömästi, ja kuume nousi 39,7:ään"

Pyöräily on jyväskyläläiselle Miia Hoiskolle, 37, enemmän kuin harrastus, ja nyt hän haaveilee polkevansa Suomen päästä päähän: "En pelkää hullujakaan haasteita"

Vea Vainio ja Nella Kaartinen tanssivat metsässä, koska se tekee hyvää keholle ja mielelle – "Puhdistava, rauhoittava kokemus, jossa voi antautua hetkeen"

"Lopulta ei ollut muuta annettavaa perheelle kuin tilipussi" – Tom Tuohiaro, 43, teki jopa toistasataa tuntia töitä viikossa, poltti itsensä loppuun ja muutti metsään

Tiina Geijerillä, 41, on ollut yli 50 aivoinfarktia – "Kun kuulin koronaan liittyvästä veritulppariskistä, ajattelin heti, etten halua enää teholle"

Juha Reinikainen, 50, siirsi kaivonkantta ja putosi syvälle maan sisään – "Ensihoitajat mittasivat ruumiinlämmökseni 35 astetta"

Kumpi on terveydelle haitallisempaa: liika sokeri vai suola?

Taisteletko sinäkin makeanhimoa vastaan? Tutkijan mielestä sokerittomuuteen ei edes pidä pyrkiä: "Ruoka ei saa olla mautonta eikä tylsää"

Onko myönteinen ajattelu hyvän ja menestyksekkään elämän tae? Asiantuntijoilla erilaisia näkemyksiä: "Tämä on itsepetosta", "positiiviset tunteet laajentavat ajatteluamme"

Taksikuski unohti nukkuvan asiakkaan takapenkille ja ajoi auton talliin – lue tämä ja 24 muuta lukijoiden hajamielisyystarinaa täältä

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.