Yllättävän moni laiminlyö suutaan – katso tämä 8 kohdan muistilista

Hammaslääkäriliitto kampanjoi suomalaisten hampaiden hoidon ja suunterveyden puolesta.

Suomalaisilla on paljon parannettavaa suunterveydessä, viestittää Hammaslääkäriliitto.

Miehistä vain joka toinen harjaa hampaat kahdesti päivässä. Naisista niin tekee noin 80 prosenttia. Kariesta eli reikiintyneitä hampaita on lähes joka viidennellä aikuisella. Iensairauksia esiintyy miehistä kahdella kolmasosalla ja naisista yli puolella. Hammaslääkäriliiton mukaan iensairaudet ovat huolestuttavan yleisiä jo varhaisessa keski-iässä (30–44-vuotiaat): niitä on yli 40 prosentilla naisista ja lähes 60 prosentilla miehistä. Tiedot perustuvat joitakin vuosia vanhaan Terveys 2011 -tutkimukseen.

Hammaslääkäriliiton mukaan suomalaisten suunterveys jää kauas jälkeen sekä muista Pohjoismaista että Keski-Euroopasta. Miksi?

– Voi kun tietäisi. Ei ole selvää syytä. Ehkä tämä on kulttuurinen juttu, joka ei ole vielä korjautunut vuosikymmenten aikana. Väestön asennemuutos kestää yllättävän pitkään, sanoo liiton toiminnanjohtaja Matti Pöyry.

Suun ja hampaiden terveyttä pidetään tärkeänä, koska se vaikuttaa koko kehoon ja heijastelee suoraan yleisterveyteen ja elämänlaatuun.

Tytöt parantaneet selvästi

Mitä aikuiset edellä, sitä lapset perässä. Hammaslääkäriliiton mukaan suomalaiset ovat menestyneet huonosti Maailman terveysjärjestö WHO:n koululaistutkimuksessa, jossa vertaillaan neljän vuoden välein 11-, 13- ja 15-vuotiaiden hampaiden harjaamista eri maissa.

Uusimman tutkimuksen mukaan monien suomalaistyttöjen harjausaktiivisuus on kuitenkin jo eurooppalaista keskitasoa. 13-vuotiaat olivat saavuttaneet vertailumaiden keskiarvon (73 prosenttia harjaa hampaansa useammin kuin kerran päivässä), ja 15-vuotiaat olivat keskiarvoa (76 prosenttia) jäljessä vain kaksi prosenttiyksikköä. Sen sijaan 11-vuotiaat olivat jääneet keskiarvosta (72 prosenttia) kuusi prosenttiyksikköä.

Suomalaispojat olivat kaikissa ikäryhmissä kaukana keskiarvoista. 11-vuotiaat olivat yhdeksän prosenttiyksikön ja 13- ja 15-vuotiaat jopa 13 prosenttiyksikön päässä niistä (nuorimmilla keskiarvo 62 ja muilla 58 prosenttia).

– Asiat opitaan kotoa. Sitä, että pojat harjaavat huonommin, on yritetty saada paremmalle tolalle muissakin maissa siten, että kannustetaan nimenomaan isiä harjaamaan lastensa kanssa ja antamaan mallia, Pöyry kertoo.

– Perheiden vastuu on keskeinen.

WHO:n uusimman koululaistutkimuksen tulokset julkaistiin maaliskuussa.

Osaatko harjata oikein?

Hammaslääkäriliitto on käynnistänyt valtakunnallisen I love suu -kampanjan, jonka tavoitteena on edistää suomalaisten hampaiden hoitoa ja suunterveyttä. Neuvona on, että hampaita on hoidettava joka päivä ja suuhygienistillä ja hammaslääkärillä on käytävä säännöllisesti. Hampaat opastetaan harjaamaan näin:

1. Harjaa hampaita vähintään kaksi kertaa päivässä kaksi minuuttia.

2. Käytä pehmeää harjaa ja fluorihammastahnaa. Mitä pienempi harjaosa on, sen tarkemmin saat puhdistettua myös takahampaat. Sähköhammasharja on tehokas, mutta tavallinenkin harja käy.

3. Ota hammasharjasta kiinni kevyesti.

4. Aloita hampaiden harjaus takahampaista.

5. Käy järjestelmällisesti läpi hampaiden kaikki pinnat: sisä-, ulko- ja purupinnat. Järjestyksellä ei ole väliä.

6. Liikuta harjaa sivusuunnassa nykyttäen edestakaisin. Jos käytät sähköhammasharjaa, anna sen liikkua kuin itsestään yksi hammas kerrallaan.

7. Harjaa kevyesti, niin et vahingoita ikeniä etkä hampaita.

8. Muista, että hammasharjan pitää osua myös ienrajaan. Se on tärkein puhdistettava kohta.

Kampanja kehottaa kiinnittämään huomiota myös ruokavalioon ja muutoinkin terveellisiin elintapoihin. Sen mukaan terveellinen ja sopivasti ravitseva ruokavalio edistää koko kehon terveyttä ja pienentää lukuisten sairauksien riskiä suun sairaudet mukaan luettuina.

Uusimmat

Hyvinvointi

Erityislapsen äiti ei voi paeta kuormittavia tilanteita, joten Kirsi, 40, opetteli säätelemään tunteitaan – Asiantuntija: "On huono selitys, että meidän suvussa ollaan aina oltu tällaisia"

Raskauden käynnistäminen 39. viikolla vähentää riskejä – muun muassa keisarileikkauksen tarve pienenee

Sadattuhannet suomalaiset kärsivät uniapneasta, jolla voi olla vakavia seurauksia – siksi "paras kaveri" kulkee aina jyväskyläläisen Marja-Leenan mukana

Nivelrikkoa tutkitaan nyt uudella menetelmällä aiempaa helpommin ja halvemmin

Hyvä mieli lisää liikuntahaluja – suomalaiset tuntevat liikunnan terveyshyödyt, mutta silti osa ei halua liikkua

Valmentaja kumoaa ihmisten harhaluuloja – moni nainen syö liian vähän ja on melkein koko ajan nälkiintynyt

Maltillinen liikunta nopeuttaa paranemista – tutkimuksessa mukana sata aivotärähdyksen saanutta nuorta

Risto ja Marja-Leena Nieminen ovat olleet naimisissa liki 50 vuotta – "Avioliitossa hyvin herkästi aistii, onko toinen paikalla vai ovatko ajatukset jossain muualla"

Pidä huolta näistä kolmesta – voit saada kuusi elinvuotta lisää

Pienelläkin taukoliikunnalla on iso merkitys – tämä on työikäisten heikoin lenkki

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.