Kotipeili

Lue asuntoliite

Koti

Älä pihtaa pihavaloissa – toimiva valaistus on myös turvallisuustekijä

Asukkaat halusivat ihailla pihan kallioleikkausta myös kodin sisältä. Valaistussuunnittelija Elisa Hillgén sijoitteli tontille alhaalta kallioon suunnattuja kohdevalaisimia.

Koti

Joulufiilistä Ruusupuusta

Koti

Tästä se alkaa, joulun vietto. Latva saapi tähtösen, oksat kaikki tiedät sen, paljon kynttilöitä.

Kuusi on joulun kuningas

Koti

Joulukuusi saapui meille Saksasta

Koti

Lontoo on jouluihmisen paratiisi

Koti

Kärkisten kalliolta katse Päijänteelle

Koti

Kuka vastaa kadun kunnossapidosta?

Koti

Kirkasvalo valaisee juuri nyt

Keski-Suomen Keittiö ja sähkö- valaisinliikkeen kauppias Anne Salmi esittelee mustaa Innolux Candeo-valaisinta kirkasvalo-ominaisuudella esimerkiksi keittiön pöydän päälle. Valaisimen on suunnitellut Katriina Nuutinen, se on saanut vuonna 2014 Fennia Prize-palkinnon.

Koti

Palvelu ja luotettavuus kulkevat tekniikan edellä

Koti

Isot asunnot puuttuvat vuokramarkkinoilta

Koti

Joulu tulee tunnelmasta. Se on lapselle jotain vielä ihmeellisempää kuin aikuiselle, mutta joulu tulee myös ilman suurta stressiä.

Joulupukki ei saa olla kiristyksen väline – Asiantuntija neuvoo lapsiperheitä, kuinka päästä joulun tunnelmaan ilman suurta stressiä

Koti

Keskieurooppalainen joulutyyli suosii muun muassa lintuaiheita. Kultakoristeet ja lämmin keltainen valo ovat tämän joulun trendejä. Havuna on kartiovalkokuusi. Asetelma: Heidi Nahkala.

Vaihtoehto joulukuuselle: joulun tunnelma syntyy myös koristelluilla havuasetelmilla

Koti

Viitasaaren jätevedenpuhdistamon uusi ympäristölupa on käsittelyssä. Arkistokuva.

Viitasaaren jätevedenpuhdistamo hakee uutta lupaa – nykyiset lupaehdot Keski-Suomen löysimmät

Koti

Suomen kaunein koti -ohjelman finaali nähdään televisiossa keskiviikkona 28.11. Yksi finalisteista on tämä muuramelaiskoti, joka on vaalea sisältä mutta musta ulkoa.

Asumisen "Ensitreffit alttarilla" tulee televisioon – ihminen luovuttaa päätösvallan ja rahavaransa tuntemattomille

Koti

Onnenpisaroita oman kodin pihalla

Koti

Kokkisirkuksen kokki Janne Kaartinen hyödyntää hirvenluutkin keittämällä niistä lihaliemen. Tällä kertaa liemi saa makua myös kuivatuista herkkutateista.

Hirveä pataan ja pulliksi

Koti

Autokauppias kaataa hirven helposti

Koti

Kaupanvahvistaja kiinteistökaupassa

Koti

Kalliiksi kävi poismuutto

Koti

Erityisesti uudet yksiöt aiempaa pienempiä

Koti

Onnistuu myös marraskuussa

Koti

Muovijäte usein halvempaa kuin sekajäte

Koti

Minimalismipelillä joulusiivouksen alkuun

Kotipeili

Lue asuntoliite

Koti

Väljä ja valoisa peruskoti

Koti

Millainen on ikäystävällinen asuinalue?

Koti

Tuusulan messualue valmis rakentamiseen

Koti

Innokkaimmat hankkivat kuusen jo halloweeniksi

Koti

Sisustusbloggaaja Kerttu Pylvänäinen toivoo, että yhtä lailla kuin puhutaan kehopositiivisuudesta, puhuttaisiin kotipositiivisuudesta. ”Ydin on keskittyä siihen, miltä kotona tuntuu, eikä miltä siellä näyttää.”

Sisustusblogien täydelliset kuvat voivat saada häpeämään omaa kotiaan – yllätysvieraista on tullut ei-toivottuja

Koti

Näkymä yläkerran makuuhuoneen parvekkeelta.

Järvimaisema kotipihalta ja tilaa yllin kyllin – Nenäinniemessä myydään kuuden huoneen kaksikerroksista asuntoa

Koti

Savuttelulle suitset asumisoikeustaloissa

Koti

Keljon koulusta Jyväskylän portti

Koti

Jyväskylän Holstissa asuva Matti Mäkinen on huolissaan siitä, että suojaisat leikki- ja pelialueet sekä metsiköt ovat vaarassa, jos Holstin läpi tehdään uusi pitkä väylä. Se ulottuisi Kyyhkysenmäeltä lähes kaukana taustalla häämöttävälle Kankaan piipulle saakka.

Holsti jäämässä mottiin, asukkaat huolissaan

Koti

Lyhyet

Koti

Tuulivoimalat näkyvät Perhossa kauas, myös parin kilometrin päässä kirkonkylässä asuvan Jorma Koivuniemen olohuoneeseen.

Suorien ja auttavaisten ihmisten pitäjä

Koti

Birth poster eli juliste lapsen omilla mitoilla on yksi esimerkki massatuotteesta, joka personoidaan jokaiselle erikseen.

Ihannekodissa esineiden pitää perustella tarpeellisuutensa –  taaperon ensikengät sentään säilytetään

Koti

Mikrosementistä on tykätty niin kuivissa kuin kosteissa tiloissa. Saumaton pinnoite on helppohoitoisen materiaalin maineessa, mikä selittää suosiota.

Sisustajat suosivat nyt mikrosementtiä, mutta kaikki ammattilaiset eivät enää suostu käyttämään sitä – "Moni tulee pettymään rankasti"

Koti

Sitruunalla ja soodalla voi puhdistaa, kunhan tietää mitä ja miten, toteaa kotitalousneuvoja Hanni Kuronen Keski-Suomen Martoista.

Vanhat kikat varoen käyttöön

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.