Äänekoskella muhii asuntokauppakiista

Asunnot:

Äänekosken kaupunki suunnittelee ostavansa kolme asunto-osaketta toukokuussa Rantapuistoon valmistuneesta Wessmanninkadun asuintalosta.

Kaupunki ilmaisi talon suunnitteluvaiheessa halukkuutensa varata ja ostaa talosta yhdestä kolmeen asuinhuoneistoa, jos niitä ei ole ennen rakennuksen valmistumista myyty muille.

– Suunnittelu- ja rakentamisvaiheessa kaupunki antoi hyvin alustavan lupauksen urakoitsijalle siitä, että jos näyttää siltä, että asunnot eivät mene kaupaksi, kaupunki voi ostaa 1–3 asunto-osaketta, kertoo Äänekosken hallintojohtaja Aleksi Heikkilä.

Heikkilän mukaan kaupunginhallitus käsitteli asiaa ensimmäistä kertaa muodollisesti ja virallisesti kesäkuussa. Sitovia päätöksiä oli silloin ensimmäistä kertaa valmistelussa.

Tällä hetkellä kahdeksankerroksisen talon 29 asunnosta seitsemän on vielä myynnissä. Rakennusliike Lapti Oy on toiminut urakoitsijana Äänejärven maisemiin kaupungin keskustaan rakennetussa talossa.

Heikkilän mukaan on sovittu, että urakoitsija on vapaa myymään kaupungille varatut asunnot ennen kuin kaupunki tekee asiasta päätöksiä.

– Kaupunki ei ole kaupanteon esteenä.

Kaupungille talosta varatuista kolmesta huoneistoista yksi on pinta-alaltaan 68-neliöinen kolmen huoneen, keittiön ja saunan asunto. Kaksi muuta asuntoa ovat pinta-alaltaan 56-neliöisiä kahden huoneen, keittotilan ja saunan huoneistoja.

Näiden kolmen asunnon myyntihinta eli kaupanteossa rahana maksettava hinta on 146 000 euroa. Huoneistojen velaton hinta eli sekä myyntihinnan että osakkeisiin kohdistuvan osuuden asunto-osakeyhtiön veloista käsittävä yhteishinta on 517 000 euroa. Velkaosuus on siis 371 000 euroa.

Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 18.6. yksimielisesti ehdottavansa Ääneseudun Asunnot Oy:n hallitukselle, että Ääneseudun Asunnot Oy ostaa asuinhuoneistojen hallintaan oikeut­tavat osakkeet Rakennusliike Lapti Oy:ltä. Kaupunginhallitus kehotti yhtiön hallitusta päättämään asiasta viimeistään 20.7.

Ääneseudun Asunnot Oy on kaupungin kokonaan omistama yhtiö, jolle asuntojen omistaminen ja vuokraaminen on keskitetty.

Heikkilän mukaan Ääneseudun Asunnot Oy piti hyvin pian kaupunginhallituksen kokouksen jälkeen kokouksen, jossa yhtiö päätti olla ostamatta asuntoja.

– Nyt pallo on palannut kaupunginhallituksen pöytään.

Kaupunginhallituksen seuraava kokous pidetään 20.8. Kaupunginjohtaja Matti Tuonosen mukaan huoneistojen ostaminen on tulossa elokuussa kaupunginhallitukseen. Tuononen ei kommentoi asunto-osakkeiden ostamista tässä vaiheessa.

Äänekosken kaupunginvaltuuston kokoomusryhmän puheenjohtaja Tommi Lunttila ihmettelee, mikä tarve Äänekosken kaupungilla on asunnoille.

– Äänekoskella on paljon kiinteistöjä nyt vapaana. Jos Äänekoski lähtee tukiostoina ostamaan kerrostaloprojekteja, se vaikuttaa muidenkin kiinteistöjen arvoon täällä. Tuskin tällainen on kaupungin ydintoimintaa. Se ei ole kaupungin tehtävä, Lunttila sanoo.

Kaupunki voisi asuinhuoneistojen osakkeet ostettuaan tarjota niitä myytäväksi tai vuokrattavaksi.