Lyhyet

Huhtasuo – 29yllättävän vehreä

Esko Korhonen on kuin kehyksissä kerrostalon parvekkeella. Kädessä kahvikuppi, kasvoilla sellainen ilme, että tällainen aamupäivä ei voi muuttua huonoksi päiväksi.

Koska toimittaja ei pääse aidan yli Korhosen kerrostalon pihaan, tämä haastattelu tapahtuu huutamalla. Anteeksi naapurit.

– Onko teillä siellä remontti?

– Tavallaan, Korhonen sanoo ja lisää myöhemmin, että parvekkeen viritelmä liittyy ennemmin asunnon lämmitykseen.

Huhtasuolla vuokra-asuntojen osuus asuntokannasta on korkein, ja vuokralla asuu myös 18-vuotias Korhonen yhdessä äitinsä ja tämän miesystävän kanssa.

– Ollaan asuttu täällä vuosi, ei ole väliä asuuko vuokralla vai omistaako, hän miettii.

– Olen viihtynyt tosi hyvin, tämä on rauhallista mukavaa aluetta. Olen asunut keskustassakin, mutta nyt asun kaikkein mieluiten täällä.

Korhosen kaverit eivät asu Huhtasuolla, mutta se ei haittaa. Keskustaan on riittävän lyhyt matka.

– Miksi muutitte juuri tänne, huudan.

– En mää tiedä, mää vaan tulin. Mutta olen viihtynyt tosi hyvin, tämä on rauhallista, mukavaa aluetta.

Korhosen kerrostalon pihalla kasvaa suuri mänty. Sen alla on grillipaikka, jossa kuulemma silloin tällöin grillaillaan kesällä, vaikka mieluummin Korhonen ottaa mukaan oman grillin ja lähtee kavereiden kanssa jonnekin.

Kun katsoo oikein tarkkaan, huomaa jotakin, mitä ei ehkä ole koskaan tullut ajatelleeksi Huhtasuosta. Korhosen pihan mänty ei ole yksin. Karunnäköisiä kerrostaloja ympäröi niin paljon ihania, vanhoja ja vehreitä havupuita, että ne kerran huomattuaan Huhtasuon näkee jotenkin aivan erilaisena kuin ennen.

Keljossa raha uinuu

”Maisterila”. Keljo. Miten täältä nyt löytäisi maisterin, kun ei meinaa löytää koko Keljoa? Markettien alue on Keljoa, mutta asutus tuntuu tämän Jyväskylän suuralueen sisällä olevan tehokkaasti hajallaan. Ajamme sinne, missä muistamme olevan hienoja taloja. Lopulta olemme Valkolan kulmilla.

Lunta autonsa päältä lapioiva mies kieltää olevansa maisteri, eikä muutenkaan ehdi nyt jutella. Ovatkohan ihmiset töissä? Täällähän asuu Jyväskylän alueista eniten työssäkäyvää väestöä.

– Minä olen teknikko, kertoo kääpiö­snautseria ulkoiluttava mies.

Hän on Reima Loune. 30 vuotta Keljossa asunut mies, joka on nykyisin eläkkeellä.

– Parasta täällä on se, että asuntojen arvo säilyy hyvin. Ja kyllä täällä on kanssani ihan samanhenkistä, iäkästä porukkaa, hän naurahtaa.

Talot ovat suuria ja kauniita, ei kai täältä köyhällä ole varaa ostaa?

– Naapurissani asuu apteekkari, jolla on veneet ja kesämökit, Loune vahvistaa.

Sanna sai unelmiensa talon Kuohulta

Ajamme vaaleansinisen puutalon ohi. Ihana.

Saman näki Sanna Miinalainen vuosia sitten.

– Katselimme mieheni kanssa täällä ajellessamme, että tuo talo kun jonain päivänä tulee myyntiin...

Ja sitten tässä sadussa kävi niin, että talo tuli myyntiin.

– Olemme asuneet Kuohulla nyt kuusi ja puoli vuotta. Täällä on ihanan rauhallista ja luonto on lähellä. Alueella voi marjastaa ja sienestää, mutta Jyväskylän keskustaan ajaa parissakymmenessä minuutissa.

Tänään Miinalainen on menossa keskussairaalaan iltavuoroon. Tämän päivän hän viettää niin kuin useimmat päivänsä ennen iltavuoroa eli ulkoilemalla Lukan kanssa. 6-vuotias kultainen noutaja on energinen, hassu ja aika raisu karvakasa.

– Ihan täysin maalaispoika, omistaja sanoo.

Miinalainen on tyypillinen Kuohun alueen asukas siinä mielessä, että täällä kaikilla on talo. Alueella ei ole yhtäkään kerrostaloa.

– Täällä asuvia yhdistää myös se, että kaikki tykkäävät liikkua luonnossa. Lisäksi naapuriapu toimii ihan oikeasti.

Miinalaisen naapurustossa asuu iäkkäämpää väkeä, mutta Kuohun pienen keskustan tienoille on hänen mukaansa viime aikoina muuttanut paljon nuoria perheitä. Puheeksi tulee tietysti Kuohun kauppa, jonka toiminta loppui viime vuonna. Se kirpaisee yhä, ja ostokset onkin aina hoidettava työmatkan yhteydessä Jyväskylässä.

Ja kyllä, täällä asuessa on pakko omistaa kaksi autoa.

Kuohulla Lumi narisee. Ensin on ihan hiljaista, mutta pian taivaalle ilmestyy taitolentäjä harjoittelemaan temppujaan.

Iäkäs mies karvalakissaan pyöräilee vähän kiemurrellen ja heilauttaa meille rukkastaan.

Luka lähtee lämmittelemään tassujaan.

Vauva kävi nukkumassa Tikkakoskella

Suloinen ja uninen Lara Kelander, 9 kk, on pakkasaamuna Tikkakosken ainoa vauva, joka osuu kahden hengen selvitysryhmämme näkökenttään. Vaikka Tikkakoski-Nyrölän alue on tässä jutussa nimetty Jyväskylän Vauvalaksi, keskusta näyttäisi kylmänä helmikuisena aamuna olevan nimeltään ennemminkin, no, Puolustusvoimala.

Paljastuu, että ruokakaupan kärryssä kantokopassaan uinuva Lara asuu Vehniän puolella, noin seitsemän kilometrin päässä Tikkakosken keskustasta.

Laran äiti, Saija Kelander kertoo asioivansa Tikkakoskella viikoittain.

– Hoidamme täällä kauppa-asiat ja 6- ja 9-vuotiaat poikani käyvät täällä pelaamassa jalkapalloa, hän kertoo ja lisää pitävänsä erityisesti Tikkakosken rauhallisuudesta. Suurin Kelanderin näkemä ”hulina” on ollut kylällä kulkeva humalainen.

Tikkakoski on rauhallinen, mutta Kelander haluaa vielä suurempaa rauhaa. Unelmissa on rantatontti Petäjävedeltä. Sitä on jo miehen kanssa katseltu.

Lara havahtuu hereille, ja äiti suuntaa kassan kautta kohti parkkipaikkaa.

– On kyllä minulle tärkeää, että lähellä asuu samantyyppisiä ihmisiä. Meillä on Vehniällä todella kiva porukka, järjestämme omaa äitikerhoa ja näen kavereita päivittäin, hoitovapaalla oleva Kelander kertoo.

– En tiedä sitten, miten sieltä raaskii lähteä.