Ulkoilijan unelma maisemakerroksesta

Ulkoilijan unelma voi löytyä myös kerrostalosta ja sen ylimmästä, viidennestä kerroksesta.

On rauhoittavaa istahtaa pelkästään katselemaan ikkunoista Jyväsjärven yli avautuvaa järvi- ja rantaluontoa, mutta se kutsuu myös lähtemään osaksi mahtavaa maisemaa: rantaraitille järveä kiertämään tai ehkä toiselta puolelta veneellä Päijänteelle.

”Yksi syy hankkia tämä asunto oli Kuokkalan venesatama vain 300 metrin päässä”, asunnon nykyinen omistaja perustelee. Kuluneena kesänä veneilypäiviä Päijänteellä on kertynyt yli 30, ensi kesäksi suunnitteilla on parin viikon trippi Saimaalle.

Talvella lähiseudun hyvät latuverkostot tarjoavat mahdollisuuksia liikkujalle.

As Oy Jyväskylän Jokivarren Ranta sijaitsee Äijälänsalmen parhaalla paikalla, joen varressa, kahden järven välisellä kannaksella – eli rauhallisella ulkoilijan unelmapaikalla. Ympäristö on valmis, rakentaminen naapuritonteillakin rauhoittunut.

Viidennen kerroksen ikkunoista tai lasitetulta parvekkeelta voi ihailla Jyväsjärvi-näkymiä Lutakon ja Aholaidan suuntaan.

Auringonlaskut ja -nousut värjäävät järvenpinnan joka aamu ja ilta uusilla sävyillä. Jopa vastarannalta heijastuvat Lutakon ja moottoritien valot luovat omalla tavallaan kiehtovan ja vaihtelevan valoteoksen heijastuessaan vedenkalvosta – liikenteen ääni ei tänne asti kanna.

Syyskesän aamuina järven ja joen pinnasta nouseva mystinen sumuverho herättää mielikuvituksen laukkaamaan ja odottamaan vaikkapa aavelaivan putkahtamista järveltä kanavajokeen – mutta sehän taitaakin olla tuttu Rhea tai Suomi risteilymatkustajineen.

Viitisen vuotta sitten valmistunut huoneisto on edelleen uudenveroinen. Nykyinen omistaja teetti ennen talon valmistumista muutostöitä, jotka parantavat asunnon toimivuutta. Säilytystiloja tuli tavanomaista enemmän, keittiötä laajennettiin, kaappi- ja laskutilaa lisättiin, pintamateriaaleja vaihdettiin huomattavasti laadukkaampiin.

Erinomainen huonejärjestys antaa mahdollisuuksia monenikäiselle ja -kokoiselle perheelle. Lapsiperhe löytää kolmesta makuuhuoneesta rauhallisen sopen jokaiselle. Yhtä lailla huoneisto sopii esimerkiksi omakotitalosta muuttavalle pariskunnalle väljäksi ja edustavaksi pesäpaikaksi rauhallisia eläkevuosia odotellessa tai viettäessä.

Kulmahuoneiston sijainti talon ylimmässä kerroksessa ja käytävän päässä takaa oman rauhan ja yksityisyyden siitä huolimatta, että talossa asuu 33 muutakin perhettä. Autopaikat lähes ulko-oven edessä merkitsevät helppoa ja esteetöntä siirtymistä kodin rauhaan huolimatta vaikkapa mahdollisista liikkumisongelmista.

Äijälän ja Väinölän alue on yksi Jyväskylän voimakkaimmista kasvusuunnista. Ei mikään ihme – luonnonläheinen, vesistöjen ympäröimä kaupunginosa on vain muutaman minuutin ajomatkan päässä Jyväskylän keskustasta ja keskustan ulkopuolelle rakentuneista kaupan palveluista.

Jyväsjärven rantaraitti tarjoaa mahdollisuuden päästä city-sykkeeseen kohtuuajassa myös ilman autoa: pyöräillen tai jopa kävellen.

Kuokkalan alueen koulut, päiväkodit ja terveyspalvelut ovat 1-2 km:n säteellä. Koulumatkat sujuvat turvallisesti kevyen liikenteen reittejä kulkien.

Yksi asunnon eduista on sen hinta. Uudenveroisesta 90 neliön maisemahuoneistosta alle 280 000 euron velaton myyntihinta on uudistuotannon hintatasoon verrattuna vähintään kohtuullinen.