Vapaita mökkejä Sulkurannassa

Rauhan tyyssija on myös turvallinen elinympäristö.

Sulkurannan siirtolapuutarha viettää tänään 70-vuotissyntymäpäiviä oman väen ja vieraiden voimin. On juhlapuheita, jaetaan diplomit, julkaistaan Viherlandiassa myynnissä oleva juhlakirja, lauletaan, viihdytetään vieraita ja viihdytään itsekin, syödään hyvin, tanssitaan, saunotaan ja kuunnellaan taiteilijaa, Janne Tulkkia.

– Yli 200 illalliskorttia on myyty, juhla tulee olemaan menestys, vakuuttaa Harri Hämäläinen, eräs Sulkurannan kesäasukkaista.

Hämäläinen on viettänyt jo kahdeksan kesää Sulkurannassa avovaimonsa Susanna Myllyniemen kanssa. Talvikoti on kerrostalossa, joten kuumaa kesää ei tarvitse viettää asfaltin keskellä, vaan pääsee muutamassa minuutissa omaan viihtyisään kesämiljööseen.

– Asumme täällä toukokuusta lokakuun alkuun.

Ja mikä onkaan pariskunnan asuessa viihtyisän pikkupihan ja mökin, grillikatoksen, aitan ja varastorakennuksen hellässä huomassa, rauhassa maailman menolta.

Aktiivinen kesäasukas näyttää mielellään aluetta ja kertoo samalla, että Sulkurannasta saisi juuri nyt helposti oman pikkumökin.

– Tällä hetkellä on 14 mökkiä myynnissä eli on ostajan markkinat.

Hämäläinen vinkkaa, että kiinnostuneen kannattaa tutkiskella Sulkurannan ilmoitustaulua, mutta myös ottaa yhteyttä yhdistyksen sihteeriin Virpi Monoseen. Myös vierailu Sulkurannan nettisivuilla ja face bookissa kannattaa tehdä.

– Kun ajattelee, että Sulkuranta perustettiin vuonna 1948, ja kun joukossamme on vielä muutama alkuperäinen asukas, on selvää, että ikärakenne tulee muutaman vuoden sisään muuttumaan. Vanhat väistyvät ja uudet nuoret omistajat jaksavat täysin rinnoin, Hämäläinen pohtii.

Hän lisää myös, että kaupunki on kunnioitettavasti pidentänyt vuokra-aikoja, joten omaa pikkumökkiä voi rauhaisin mielin kunnostaa ja laittaa oman maun mukaiseksi.

– Meilläkin on mökissämme vielä 25 vuotta vuokra-aikaa jäljellä.

Sulkurannan siirtolapuutarha on siis Jyväskylän kaupungin omistamalla 11 hehtaarin maa-alueella Jyväsjärven rannassa. Kaupunki vuokraa siirtolapuutarhayhdistykselle aluetta kokonaisena könttäsummalla. Yhdistys puolestaan kerää asukkailta tontinvuokrarahat ja tilittää en kaupungille.

Alueella on 136 mökkiä, joista osa on ns. uudella puolella eli ne on rakennettu 1990-luvulla. Näissä uudemmissa mökeissä on juokseva vesi kaupunginverkosta sekä vesivessa. Vanhan puolen mökeissä ei ole kunnallistekniikkaa kaupungin puolesta. Sähköt on kaikissa mökeissä.

– Mökeissä ei ole suihkua, mutta rannassa on iso sauna, joka lämpiää kolmena päivänä viikossa, maanantaina, keskiviikkona ja lauantaina viiden ja kymmenen välillä.

Asukkaat hoitavat keskenään kaikki alueen tarpeelliset työt kuten saunatilojen ja WC-tilojen siivouksen, puistojen, nurmikoiden ja rannan hoidon sekä teiden kunnossapidon. Kaupunki ei puutu alueen hoitoon eikä kunnostukseen millään tavalla.

Joka mökillä on oma vuoroviikko saunan siivousta varten.

Sulkurannan rauha on käsin kosketeltavaa. Jokaisen tontin portti on auki tai kiinni, ja jos se on kiinni, asukkaalle annetaan rauha eikä toisen pihalle silloin mennä. Jos taas portti on auki, naapurit ovat tervetulleita. Myös paikalla pyörivien turistien voidaan antaa kurkata pihalle.

Vaikka tontit ovat pieniä, naapurin elämä ei häiritse omaa elämää. Koko alueen yllä leijuu hiljainen rauha, jonka aistii kapeilla hiekkateillä kulkiessa.

Kesän sadon kypsyessä joka pihassa notkuvat omenapuut, luumupuut, päärynäpuut, niin myös Hämäläisen pihassa.

Harri Hämäläinen esittelee mielellään pientä kasvihuonettaan, jonka kruununa on komeaksi kasvanut paprikapensas. Näkyy siellä olevankin kypsyviä paprikoita.

– Olen erikoistunut paprikoihin, onpa minua leikkimielisesti tituleerattu paprikakuninkaaksikin, Hämäläinen myhäilee.

Tällä pikkupihalla kasvaa 86 eri kasvia eli Hämäläisen piha on tyyppiesimerkki Sulkurannan mahdollisuuksista. Toki pihallaan saa kasvattaa tai olla kasvattamatta mitään, jos niin haluaa. Hieno alue kuitenkin saa ihmiset ajattelemaan ja toiminaan hyvinkin luonnonmukaisesti.

Hämäläinen kertoo eräästäkin asukkaasta, joka ei osta kaupasta mitään muuta kuin maitoa ja suolaa. Myöskään mitään hän ei vie tontilta pois.

– Hän kalastaa kuhaa Jyväsjärvestä, kasvattaa niin perunat kuin kaiken muun tarvitsemansa ja kierrättää kaiken.

Kasvihuoneessa kasvaa tietysti myös tomaattia, kurkkua ja basilikaa sekä kokeiluna villivadelman taimi, joka myöhemmin istutetaan aidaksi, jos sen saa kotiutumaan kaupunkiympäristöön.

Tämän tontin kesän kukkijat ovat jo ehtoopuolella, mutta vihreä ruohomatto on tasainen ja kaunis. Nurkassa hyrrää komposti, ja isoa ampiaispesää Hämäläinen yrittää vähän säikäyttää, ei tuhota.

Omien pihojensa lisäksi osalla asukkaista on myös kookkaita viljelypalstoja käytössään.

On paratiisissa varjojakin. Harri Hämäläinen mainitsee kolme uhkaa, joihin hän haluaisi aktiivina puuttua ja hoitaa asiat kuntoon. Yksi uhkista on hyvinkin maallinen, lehtokotilot. Niitä vastaan käydään jatkuvaa sotaa, jossa jokainen asukas on kehitellyt omat taistelukeinonsa. Hämäläisellä se on koivutisle.

Kaksi muuta uhkaa ovatkin hieman vaikeampia selättää.

– Meidän on pakko tunnustaa se tosiasia, että asukkaat vanhenevat eivätkä jaksa enää tulla tänne eivätkä jaksa myöskään hoitaa mökkiään tuttuun tapaan. Eli myytäviä mökkejä on jo nyt ja lisää tulee koko ajan.

Hämäläinen toivookin, että alueesta kiinnostuneet ottaisivat rohkeasti yhteyttä ja tulisivat tutustumaan.

– Mökkien hintahaitari on melkoinen (40 000–100 000 euroa) riippuen luonnollisesti mökin iästä ja kunnosta. Mökin vuotuiset kulut ovat 300–400 euroa kesää kohden, kiinteistövero on muutamia kymppejä.

Toinen uhka aiheuttaa päänvaivaa. Sulkurannan puutarhan perustamissäännöissä on pykälä, jonka mukaan mökin saa myydä vain jyväskyläläiselle. Tähän Harri Hämäläinen näkee muutoksen olevan todella tarpeen.

– Mökkejä olisi myyty jo vaikka kuinka monta, esimerkiksi Äänekoskella asuvalle.

Muutamat asukkaat vain ovat niin muutosvastarintaisia, että pykälän muutos ei ole tullut kysymykseenkään.

Uusimmat

Koti

Kalliiksi kävi poismuutto

Erityisesti uudet yksiöt aiempaa pienempiä

Onnistuu myös marraskuussa

Muovijäte usein halvempaa kuin sekajäte

Minimalismipelillä joulusiivouksen alkuun

35-kerroksisesta talosta Suomen korkein

Karsi ylimääräistä tavaraa - ota avuksi minimalismipeli

Haluttu tilanjakaja – kevyiden lasiseinien suosio on kovassa kasvussa

Vesi menee alas, kosteus nousee ylös

Imupoikien näkymätön työ

Kotipeili

Lue asuntoliite

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.