Huhuu, kuka täällä asuu?

Viliseekö Sinkkulassa sinkkuja ja onko Maisterilassa intellektuelli ilmapiiri. Lähde mukaan matkalle Jyväskylään.

Bussien vihaaja asuu keskustassa

Ollaan ”Sinkkulan” sydämessä. Ydinkeskustassa. Jos jossain, niin täällä ei pitäisi mennä montakaan minuuttia ennen kuin yhden toimittajan ja yhden valokuvaajan selvitysryhmämme yhyttää lähistöllä asuvan sinkun.

Kysymme asiaa aamutuimaan kahvilan asiakkailta ja kauppojen myyjiltä. Perheellisiä Espoosta. Varattu. Asuu Kuokkalassa. Varattu.

Sitten tulee Niina Turunen, 18.

Hän kiinnittää mainosjulistetta kosmetiikkamyymälän näyteikkunassa ja kertoo olevansa juuri sellainen kuin etsimme. Pian alkaa lounasaika, ja Turunen säntää vauhdilla kauppaan ostamaan eväät.

– Asun keskustassa, koska vihaan linja-autoilla kulkemista, hän sanoo ja haukkaa karjalanpiirakkaa kauppakeskus Forumin käytävällä.

– Tulen pienemmästä kylästä, Siilinjärveltä, ja mulla on aina ollut haaveena asua kaupungin keskustassa, Gradiassa kauneudenhoitoalaa opiskeleva Turunen sanoo.

Hän asuu kolmatta vuotta Jyväskylän keskustassa kämppiksen kanssa. Turuselle ei ole niinkään tärkeää se, että hänen lähellään asuu samanhenkistä porukkaa, vaikkapa nyt nuoria sinkkuja, vaan ennemminkin elämän kätevyys. Plussaa on myös se, että baarit ovat lähellä, samoin Jyväsjärven luistelurata, jossa hän käy säännöllisesti.

– Mä tykkään siitä, että mun ei tartte suunnitella meneväni huomenna vaikkapa H&M:ään ja sitten nähdä hirveästi vaivaa, että pääsen sinne. Nyt mä voin vain mennä. Täältä pääsee nopeasti kaikkialle ja palvelut ovat lähellä, hän sanoo ja jatkaa, ettei voisi kuvitella asuvansa kaukana keskustasta – paitsi ehkä sitten kun hänellä on mies ja lapsia.

Mutta nyt ei ole miehen aika.

– Mun kaverit aina sanoo, että ”nyt lähetään ettimään sulle ukko baarista”.

– Mutta mua ei nyt kiinnosta, vaikka kyllähän siellä on vaikka ketä, mutta mä oon vaan silleen, että joo, ei nyt.

Turunen lopettelee pikaisen lounaansa. Karjalanpiirakka ja pillimehu on nautittu. Huulipunakaan ei ole kärsinyt. Työharjoittelijan tauko on päättynyt.

– Hei Niina, mitä sä sitten yleensä teet iltaisin, kysyn vielä.

– Katson Netflixiä ja itken, hän vastaa.

– Niin, mä katson Riverdalea, sellaista teinidraamaa, joka on ihan järkyttävän surullinen!

Kohtaaminen Korpilahdella

Korpilahden ikärakenteen huomaa ensisilmäyksellä. ”Vanhalassa” on Jyväskylän suhteellisesti eniten yli 65-vuotiaita, kyllä. Keskustassa kuljetaan hiljaa, vähän kumarassa. Vastaan tulee iäkäs pariskunta vihreällä mersulla.

Mutta mikään ei etene hitaammin kuin kaksi rollaattoria, jotka puskevat peräkkäin kohti rivitalon viimeistä ovea.

– Olemmeko oikeassa paikassa? Soitapa ovikelloa, Veikko.

Pariskunta on oikeassa paikassa, mutta väärään aikaan. Kinkerit pidetään vasta huomenna.

Oven avaa Kaarina Aarnos, 76, joka siivoaa kotiaan kinkereitä varten. Yhtäkkiä hänen olohuoneessaan istuvat rivissä Eeva, 84, ja Veikko Vuojoki, 89, sekä toimittaja ja kuvaaja.

Kerrotaan tässä välissä, että aikoinaan kinkerit olivat rippikoulua edeltäneitä opetus- ja kuulustelutilaisuuksia maaseutualueilla. Opettajana toimi usein pappi. Pappi on tulossa huomennakin laulattamaan Aarnoksen vieraita.

Kävely läheisestä senioritalosta oli Eeva Vuojoelle rankka.

– Kyllä se otti henkeen tämä tuleminen tänne. En minä huomenna kyllä jaksa tulla.

Aarnos ja Vuojoet kertovat tietävänsä toisensa seurakunnan ylläpitämältä Väentuvalta, joka kokoontuu kerran viikossa.

– Siellä on teematunti, jolloin ihmiset kertovat eri asioista tai sitten laulamme, Aarnos kertoo.

Yhteisöllisyys on siis erittäin tärkeää Korpilahden eläkeläisille.

– Muutimme elokuun alussa maatalosta Moksin kylältä aloittelemaan tätä kirkonkylän elämää. Siihen asti olimme täällä tuntemattomia, mutta he ovat ottaneet tällaiset vanhat haippelit hyvin vastaan, Veikko Vuojoki kehuu Väentuvan väkeä.

Nopeasti kolmikko uppoutuu lämminhenkiseen keskusteluun elämästään, vanhoista ajoista, sairauksistaan ja maaseudun töistä entisaikaan. Veikko kertoo löytäneensä Eevan vuonna 1966 ja kyhnyttää Aarnoksen olohuoneessa kylkeään niin, että saa vaimonsa hymyilemään kuin teinitytön.

Siinä he istuvat ihan vierekkäin, ja Veikko aloittaa lypsytarinan.

– En viitsi löpötellä, ette usko kuitenkaan, millainen jätkä minäkin olin.

Pian tunnelma muuttuu vakavaksi. Vuojoet kertovat ajaneensa pahan kolarin viime kesänä Muuramessa, jonka seurauksena Eevaa hoidettiin pitkään sairaalassa. Siihen loppui autoilu, eivätkä he enää pääse kovin helposti käymään esimerkiksi kauempana asuvien tuttaviensa luona.

Korpilahti on heille kuitenkin mieleinen paikka asua, eikä se autoiluasiakaan ole ihan loppuun käsitelty. Veikko aikoo nimittäin ostaa kesäauton.

Vieraat alkavat tehdä lähtöä.

– Ehkä tämä oli parempi näin, sydämellinen emäntä sanoo ulko-ovella.

– Ehkä tällä oli tarkoitus.

Eeva ja Veikko kutsuvat Kaarinan kylään.

Ja meillä on maha täynnä kahvia ja jäätelöä.

Säynätsalossa sanotaan päivää

Ajamme Jyväskylän saarille. Lumiset puut hohtavat auringossa valkoisina kuin Lapin postikortissa. Jäällä liukuu hiihtäjän silhuetti. Valokuvaaja huokaa ja sanoo harkitsevansa muuttamista alueelle.

Täällä kaikki on tilastojen mukaan eräänlaisessa tasapainossa, väestön ikäjakauma, perheet, lapset, vanhat, työlliset ja väestömäärä. Nyt alue näyttää kovin hiljaiselta. Olemme jo Muuratsalossa. Ei ketään missään.

Yhtäkkiä postikorttiin ilmestyvät pieni poika pulkassa, äiti ja pieni tyttö. Mira Riihimäki, Moona, 1,5 ja Roope, 3, ovat menossa Kompan leikkipuistoon, joka sijaitsee Table en Bois -ravintolan vieressä. Ajatelkaa, se on ranskaksi puinen pöytä. Eikö olekin hieno nimi?

Leikkipuistossakaan ei ole ketään. Se ei haittaa Moonaa ja Roopea.

– Asumme mieheni kotitalossa. Hän osti sen isältään, Riihimäki huikkaa lumisen kylänraitin suuntaan.

– Muutimme tänne seitsemisen vuotta sitten ympäristön takia ja siksi, että tämä on sopivan matkan päässä Jyväskylän keskustasta. Silloin olin myös töissä Säynätsalossa.

Väljää olemista. Niillä sanoilla Riihimäki kiteyttää Säynätsalon elämäntavan. Heillä on esimerkiksi oma moottorikelkka. Kesällä perhe käy uimarannalla, veneilee ja käy ja kävelemässä metsässä kahden koiransa kanssa.

– Täällä on tosi ystävällinen ja tuttavallinen ilmapiiri. Kaikki tervehtivät toisiaan. Lisäksi ihmiset auttavat toisiaan mielestäni paljon enemmän kuin vaikkapa Köhniöllä, missä asuimme ennen.

Riihimäki muistelee ihmetelleensä muutettuaan Muuratsaloon, että kuka ihme tyyppi hänelle moikkailee lenkillä.

– Ja nyt kun siihen on tottunut, pitää helposti tympeänä sellaista ihmistä, joka tulee täällä vastaan, mutta ei yhtäkkiä tervehdikään, Riihimäki vinkkaa.

Kotipeili

Lue asuntoliite

Uusimmat

Kotipeili

Bo tähtää täydelliseen palveluun

Ilmalämpöpumppu voi myös viilentää

Bussiin mahtuu Viron romppeet

Antiikkimatkalla Virossa

Mökkikauppa herää ilmojen lämmetessä

Mitä nyt Éric Perrin? "Jyväskylä tuntuu kodilta"

Palokkalaisessa Suurosen perheessä uidaan kohta aurinkoenergialla

Aurinkopaneelit valtaavat suomalaisia talonkattoja

Sisäilmaongelma on aina tutkittava

Kevään merkkejä asuntokaupassa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.