Jyväskylän vetovoima ylläpitää asuntomarkkinoita

Keski-Suomen OP-Kiinteistökeskuksen välittäjät vastaavat asuntokaupan ajankohtaisiin kysymyksiin.

Esiin nousevat asumisen trendit, Jyväskylän keskustan elvyttäminen ja myös vanhojen asuntojen joskus ongelmallinenkin myynti.

Positiivisin odotuksin lähdetään uuteen vuoteen; Jyväskylän vetovoima säilyy ja ylläpitää asuntomarkkinoita.

JANNE SÄRKKÄ arvioi kaupankäyntiä Jyväskylän vanhoilla asuinalueilla.

– Onnistuneen asuntokaupan lähtökohta on aina oikea hinnoittelu ja aktiivinen myyntityö, myös vanhemmilla asuinalueillamme. Koska ostajat haluavat panostaa asumisen laatuun, täytyy oikean hinnoittelun lisäksi keskittyä asunnon parhaiden puolien esiin nostamiseen, jotta ostaja kiinnostuisi myytävästä asunnosta. Taloyhtiöiden kannattaa panostaa talonsa yleisilmeeseen mm. valaistuksen, piha-alueiden ja porraskäytävien osalta, sillä ensivaikutelma ratkaisee yhä enemmän ja talon kannattaa pyrkiä erottumaan alueellaan hyvin hoidettuna ja kodikkaana vaihtoehtona. Se edistää taloyhtiön asuntojen kauppaa ja vahvistaa myös hintoja.

Oma polku kiinteistövälittäjänä: Olen paljasjalkainen jyväskyläläinen ja aloitin nuorena kiinteistönvälittäjänä OP-Kiinteistökeskuksessa lamaa edeltävänä syksynä 1989. Nihkeät laman värittämät vuodet tarjosivat nuorelle tulokkaalle arvokasta oppia, josta on ollut hyötyä myöhemmin. 1991-2007 toimin Huom!:in ja Huoneistokeskuksen Jyväskylän toimistojen vastuullisena johtajana ennen siirtymistä Keski-Suomen OP-Kiinteistökeskuksen toimitusjohtajaksi. Olemme toimineet viimeiset vuodet OP-Kiinteistökeskus -ketjun pilottiyrityksenä useiden uusien asiakkaita hyödyttävien palvelukonseptien kehittäjänä ja samalla vahvistaneet markkinajohtajuuttamme Jyvässeudulla.

PIETA ALVAREZ perustelee asunnon hankintaa uudistuotannosta.

– Uudiskohde kannattaa, koska saat viimeisimmällä rakennustekniikalla toteutetun, nykyaikaisen, esteettömän sekä materiaaleiltaan ympäristöystävällisen kodin, jonka asuinkustannukset ovat tiedossa pitkälle tulevaisuuteen. Oma suosikkini on As Oy Kilpisenkadun Reimari. Pidän keskusta-asumisesta ja talon sijainti kaupungin alkuperäisessä keskustassa Kirkkopuiston kupeessa ei jätä toivomisen varaa. Täältä voi kipaista reinot jalassa ostoksille ja muutkin riennot ovat kodin kynnyksellä.

Oma polku: Taustani asiakaspalvelussa on matkailualalla. Matkaunelmien myynnistä siirryin ihmisten elämän suurimpien hankintojen pariin, koska haluan olla tukena tapahtumassa, jossa tunteet ja järki eivät aina ilman tukea kohtaa. Haluan, että hankkiessaan asunnon kodiksi tai sijoitukseksi asiakas saa parhaan mahdollisen palvelun, siksi olen LKV-tutkinnon lisäksi hankkinut myös muuta alan koulutusta. K-S Opkk on ollut työnantajani välittäjänuran alusta alkaen ja yritys sekä huippuhienot kollegat ovat tukeneet kehitystäni.

JORMA NUMMINEN arvioi omakotitalokaupan luonteen muutosta viime vuosina.

– Omakotitalokaupan painopiste on siirtymässä uudehkoihin, 2000-luvulla rakennettuihin taloihin. Vanhemmissa, etenkin 1970-luvun taloissa on tämän päivän tietämyksen mukaan riskirakenteita, yhdessä puutteellisen huollon kanssa ne ovat voineet aiheuttaa taloon vaurioita, joista asukas ei välttämättä ole edes tietoinen ennen kuntotarkastusta. Omakotitalon myyntiä suunniteltaessa kuntotarkastus olisi syytä tehdä ennen markkinoinnin aloittamista. Näin kohteen hinnoittelu osuisi varmimmin kohdalleen, kun talon kunto on tiedossa. Vanhempienkin talojen kauppa käy, kunhan kasautunut korjausvelka ja mahdolliset vauriot otetaan huomioon hinnanmäärittelyssä.

Oma polku: Siirryin alalle vähittäiskaupan puolelta. Aloitin välittäjän työt kesällä 1988 yksityisessä helsinkiläisessä välitystoimistossa, jossa kaupastamme reilut 95% oli kiinteistökauppaa Uudellamaalla ja alle 5% osakekauppaa. Muutin Jyväskylään SKV:lle vuonna 2004, seuraavana vuonna siirryin OP Kiinteistökeskukseen, jonka palveluksessa olen ollut vajaat 14 vuotta. Vuodesta 2007 alkaen olen toiminut OPKK:n Aren aukion asuntomyymälän vastaavana hoitajana. LKV-tutkinto on vuosimallia 1989 ja v. 2007 suoritin auktorisoidun kiinteistöarvioijan AKA (A) -tutkinnon. Kiinteistönvälityksen lisäksi työhön kuuluu arviolausuntojen laatimista mm. riitatapauksia, osituksia, perinnönjakoja, perunkirjoituksia varten. Myös taloyhtiöiden sekä maa- ja metsätalouskiinteistöjen vakuusarviointi on osa työsarkaa.

HANNELE ARO pohtii vapaa-ajan asuntojen kauppaa.

– Vapaa-ajan kohteiden kauppa ja kysyntä ei sinänsä ole muuttunut viime vuosien aikana. Kauppa käy jopa talven aikana, koska ihmiset haluavat viettää aikaa mökeillään läpi vuoden. Vilkkain sesonki alkaa toukokuussa ja päättynee vasta syys-lokakuussa. Edelleen suurin kysyntä on noin 100.000 euron kohteista. Oma ranta, tie perille ja sähköt: perustoiveet, jotka on suhteellisen helppo täyttää asiakkaalle mieluisiksi.

Oma polku: Kiinteistönvälitysurallani olen toiminut aiemmin kahdessa välitysfirmassa (SKV ja Kiinteistömaailma) ja OPKK:lla tammikuusta 2010 lähtien. Sillä tiellä, edelleenkin.

VISA SUOJANEN pitää ammattilaisen käyttämistä elämän suurimmilla kaupoilla kannattavana, jotta saadaan tehtyä parhaat mahdolliset kaupat. Hyvä välittäjä on hyvä myyjä, joka tuo asiakkaalle lisäarvoa nopeamman myyntiajan ja paremman kauppahinnan muodossa. Ammattitaitoisen myyjän käyttäminen tuo myös luotettavuutta kaupankäyntiin ja kaikki osapuolet voivat nukkua yönsä rauhassa kaupanteon jälkeen.

Oma polku: Maaliskuussa pyörähtää kolmas vuosi täyteen kiinteistönvälittäjänä. Lyhyessä ajassa on saatu tuotua alalle uudenlaista näkemystä tehokkaasta ja nykyaikaisesta asunnonmyynnistä, siitä osoituksena vuonna 2018 tehdyt 75 asuntokauppaa.

VUOKKO HIETALA pohtii kiinteistönvälitysalan tiukkaa, asiakkaan asemaa turvaavaa sääntelyä.

– Kiiteistönvälitystoimintaan on tullut rutkasti uusia säädöksiä ja lakeja viime vuosina. Suurimmat muutokset koskevat asiakkaiden tunnistamiseen liittyviä käytäntöjä sekä rakennusteknisiin uudistuksiin liittyviä asioita. Uutta on tulossa liittyen kaupankäynnin sähköistymiseen osakekaupassa. Tämä on jatkoa aikaisemmin tulleisiin uudistuksiin, joissa kiinteistökauppa tuli mahdolliseksi tehdä sähköisesti sekä panttikirjat muuttuivat sähköiseen muotoon.

Oma polku: Välittäjänä aloitin 1988 OP-Kiinteistökeskuksessa. Vuonna 1995 siirryin Kiinteistömaailman yrittäjäksi. Tätä taivalta kesti 15 vuotta. Tämän jälkeen palasin OP-Kiinteistökeskukseen myyntijohtajaksi. Kaiken kaikkiaan alalla 30 vuotta.

HANNA VEHMAA kertoo, että vuokra-asumisen suosio on kasvussa ja lisääntyy myös isommissa perhe-asunnoissa. Ihmisten työtilanteet ja työsopimukset ovat määräaikaisia ja töiden perässä on silloin tällöin muutettava paikkakuntaa, jolloin vuokralla asuminen voi olla järkevä vaihtoehto. Vuokra-asuntoja on tällä hetkellä hyvin tarjolla, joten mieleisiä kohteita löytyy.

Oma polku: Minulla on kaupallisen alan koulutus ja sitä kautta olen hakeutunut kiinteistönvälitysalalle. Olen suorittanut Kiinteistönvälittäjän ammattitutkinnon (KiAT) ja LKV-pätevyyden. Olen ollut Jyväskylässä välittäjänä 12 vuotta, siitä 10 vuotta OPKK:lla. Ala on mielenkiitoinen, tunnen olevani mieleisessä työssä ja hyvässä työyhteisössä.

SAMI LAAKKO arvioi välitysalan kilpailua.

– Kilpailu parantaa asiakkaan asemaa. Tänä päivänä pärjää se, joka oppii ja omaksuu uudet asiat nopeimmin, koska maailma ja välitysala muuttuvat vauhdilla.

Oma polku: Aloitin välittäjänä Huom!:lla keväällä 2017. Kävin syksyllä 2017 Kiinteistöedustajatutkinnon KED ja suoritin laillistetun kiinteistönvälittäjän tutkinnon (LKV). Aloitin OP-Kiinteistökeskuksella 1.8.2018. Koulutukseltani olen metsätalousinsinööri ja ennen välittäjänuraa toimin K-kauppiaana Korpilahdella.

PÄIVI RIUTTAMÄKI arvioi, että laadukkaampien kuvien ja ”some-maailman” jatkuvan kehittymisen vaikutuksesta asiakkaat käyvät vähemmän yleisnäytöissä.

– Yksityisnäyttöjen määrä on kasvanut, niillä ostajat saavat rauhassa tutustua kohteeseen ja sieltä ne ensimmäiset tarjoukset pääasiassa tulevat. Ostajat ovat erittäin laatutietoisia/varovaisia ja harkitsevat kohdetta tarkoin mm. useiden makutuomareiden, kuntokartoittajien ja jopa homekoirien avustuksella.

Vanhojen asuntojen tulevat remontit/kustannukset pelottavat ja halutaankin useimmiten ostaa 2000-luvun ja sitä tuoreempia asuntoja.

Oma polku: Yli 20 vuoden vuoden kokemus ravintola-alalta; salinpuolen tehtävistä. Vuonna 2006 onnistui entinen naapuri, välitysalan konkari houkuttelemaan töihin Huoneistokeskukseen. Olin opintovapaalla miettimässä, mikä minusta tulisi isona (yli neljäkymppisenä), kun vuorotyö ihanassa Hotelli Yöpuussa alkoi kyllästyttää. LKV-tutkinnon suoritin v. 2009. Vuonna 2010 Janne Särkkä kutsui töihin Opkk:lle eli mielenkiintoisella alalla olen viihtynyt kohta 13 vuotta.

JAAKKO KERMINEN suosittelee asuntoa myös sijoitukseksi.

– Asuntoa sijoituksena voi lähestyä monesta näkökulmasta. Voi hakea vakaata ja maltillisempaa tuottoa pidemmällä aikavälillä ja pienellä riskillä tai vaihtoehtoisesti suurempaa tuottoa lyhyemmällä aikavälillä, mutta riskiä ottaen. Molemmat tavat ovat yhtä oikein eikä toinen ole toistaan parempi. Pieniä keskusta-alueen asuntoja on yleisesti pidetty hyvinä sijoituskohteina, mutta viime aikoina myös isommille perheasunnoille on ollut kysyntää vuokramarkkinoilla.

Oma polku: Kiinteistönvälitysalalle tulin vuonna 2010 ja LKV- tutkinnon suoritin vuonna 2012. Keski-Suomen OP-Kiinteistökeskuksella olen työskennellyt vuodesta 2013 saakka. Pidän työstäni ja se näkyy päivittäin toiminnassani positiivisuutena sekä menestyksenä. Ala kiinnostaa minua suuresti ja pyrin joka päivä tulemaan paremmaksi työssäni, jotta pystyn auttamaan asiakkaitani.

KARI KAKSONEN uskoo keskustan vetovoiman asuinpaikkana jatkuvan.

– Keskusta on edelleen ehkä kaupungin vetovoimaisin asuinalue, mutta olen usein kuullut toiveen, että pienten erikoisliikkeiden palvelutarjonta palautuisi entiselleen. Uskon, että keskustaan rakenteilla ja suunnitteilla olevat asuinrakennushankkeet tekevät siitä nykyistä kiinnostavamman ja kannattavamman kauppapaikan pienyrittäjille ja mahdollistavat toivotun kehityksen. Keskustan viheralueiden hoito vehreään aikaan ja valaistus pimeimpinä vuodenaikoina ovat saaneet kiitosta ja niiden kehittämistä viihtyvyyden lisäämiseksi voisi jatkaa.

Oma polku: Välitysala kiinnosti monipuolisuutensa ja ihmisläheisyytensä vuoksi, kun mietin alan vaihtoa. Juuri sillä hetkellä olikin mielenkiintoisia työpaikkoja tarjolla, joissa kouluttautuminen työn ohessa oli mahdollista. Tartuin syöttiin ja nautin edelleen reilun 10 vuoden jälkeen jokaisesta työpäivästä kuin niistä ensimmäisistä.

ESA HÖRI pitää Jyväskylän seutua hyvänä kiinteistökaupan markkina-alueena.

– Jyväskylä on muuttovoittokaupunki. Hyvien palvelujen koulukaupunkina se myös säilyttää vetovoimansa kasvukeskuksena ja myös asuntokaupan keskuksena. Vetovoimaa tukevat rakentamista ylläpitävät suurhankkeet. Ympäröivällä maaseudulla tilanne on toinen; väestö pakenee kaupunkeihin ja asuntoja jää tyhjäksi.

– Kaikentyyppisiä asuntoja on tarjolla. Uudet menisivät hyvin kaupaksi, kunhan vanhojen asuntojen kauppaan saataisiin vauhtia.

Oma polku: Ennen kiinteistönvälittäjän uraa toimin muun muassa rakennusalalla sekä 13 vuotta Yleisradiossa. Kiinteistövälittäjän ura alkoi OP-Kiinteistökeskuksessa 20 vuotta sitten huhtikuussa. Se tärkein – juuret Etelä-Pohjanmaalla.

ANNINA SUTKA korostaa koulutuksen merkitystä työssä onnistumisessa.

– Itse olen markkinointiekonomi ja suorittanut myös kasvatustieteen pedagogisia opintoja. Koulutuksen merkitys korostuu ennen kaikkea kompetenssiosaamisen myötä. Tarkoitan osaamista, joka on pysyvämpää, esimerkiksi kykyä hahmottaa ja hallita isoja kokonaisuuksia, itsensä johtamisen taitoa sekä kykyä analyyttiseen ajatteluun. Substanssi- eli asiaosaaminen on tietenkin tärkeää, mutta alati muuttuvana se on suhteellisen helposti opittavissa ja hankittavissa. Laitan painoarvoa erityisesti kompetenssien kehittämiselle. Se on toki haastavaa ja vaatii hyvää itsetuntemusta, mutta ehdottoman tärkeää siinä, että kehittyy työssään paremmaksi.

Oma polku: Olen toiminut finanssialalla opiskeluajoista lähtien. OP:lle tulin, kun muutimme Helsingistä Jyväskylään vuonna 2011. Täällä olen saanut tehdä monipuolisesti työtä hallinnollisella- ja asiantuntijasektorilla, myös osaamisen kehittämisen parissa. Myyntityö on aina kiehtonut ja nyt on ensimmäinen kiinteistönvälitysvuosi takana. Se on ollut oppimisen ja onnistumisen vuosi ja innolla lähden kohti seuraavaa.

ANU PAAJANEN uskoo, että tieto lisää kiinteistönvälittäjän ammatin arvostusta.

– Arvostuksen puute johtuu useimmiten tiedon puutteesta. Esimerkiksi arviokäynnillä on hyvä selvittää mahdollisimman tarkkaan asiakkaalle välitysprosessi ja se, kuinka tärkeää on noudattaa lakeja ja asetuksia. Arvostus lisääntyy, kun asiakas ymmärtää kokonaisuuden ja valtavan työmäärän, mikä välittäjälle/välitysprosessiin kuuluu.

Oma polku: Olen ollut 10 vuotta alalla. Huoneistokeskuksessa kaksi vuotta ja kahdeksan vuotta Opkk:lla, Palokan toimipisteessä kuusi, sitä ennen Seppälässä kaksi vuotta.

SIRPA LEHTO-IMMONEN korostaa, että trendit ohjaavat asumista ja myös asuntokauppaa.

– Megatrendit ohjaavat asumista: digitalisoituminen, perheiden pienentyminen ja kaupunkikeskeisyys. Kodin elämyksellisyys houkuttaa. Keskeisimmät muutokset arvostuksissa liittyvät asuntojen kuntoon. Nykyostaja hakee helppoutta ja taipuu uudemman asuntokannan puoleen. Tämä koskee niin omakotitaloja kuin osakeasuntoja. Samat trendit näkyvät myös vuokra-asuntokysynnässä.

Oma polku: 22 vuotta kätilöstä välittäjäksi pitää sisällään monet koulutukset, vaiheet ja muutokset markkinoinnin ja välittäjän toimenkuvan laajentamisessa. Vuonna 2018 toteutunut 102 kodinvaihtoa työllisti päivin, illoin ja öin; ns. virka-aika ei määritä työtä, joka muuntuu ja pitää otteessaan. Tämän TYÖN SYDÄN on niissä tuhansissa kohtaamisissa ja yhteistyössä, mitä koko kodinvaihto pitää sisällään. Kiitos tästä sykkeestä kuuluu yhteistyökumppaneille, asiakkaille, perheille ja ihmisille, jotka asioivat kanssamme!

KRISTA VIRENIUS-RANTALAIHO tunnustaa, että välittäjän työ on joskus kuluttavaakin 24/7-työtä.

– Pysyn työvireessä kun perusasiat ovat kunnossa. Minulle liikunta ja eläimet ovat ne asiat, jotka pitävät paitsi fyysisen kunnon hyvänä, myös mielen virkeänä. Maatilallani kirmailee hevosten lisäksi lauma koiria, kissoja ja kanoja – niiden kanssa puuhatessa työasiat nollautuvat. Välittäjän työssä on tärkeää osata organisoida viikko siten, että aikaa jää myös omille touhuille, perheelle ja levolle. Sitä kautta olemme myös asiakaspalvelutilanteissa parhaimmillamme.

Oma polku: Työhistoriani on pääosin vähittäiskaupan esimiestehtävistä ja henkilöstöhallinnosta, joissa vierähti 15 vuotta. Välittäjäksi lähdin vuonna 2015 mielenkiinnosta alaa kohtaan. Olen viihtynyt hyvin ja koen, että työ sopii minulle kuin nenä päähän. Pidän siitä, että jokainen työpäivä on erilainen ja on mahdollisuus kehittää osaamistaan koko ajan.

JUHA SUVANNE arvioi muuttoliikkeen vaikutusta asuntokauppaan.

– Jyväskylässä ja lähikunnissa, muun muassa Laukaassa ja Muuramessa on muuttoliikkeellä selvä vaikutus asuntokauppaan, varsinkin kun nettomuutto on positiivinen. Muuttoliike näkyy myös huomattavana uudisrakentamisena koko Jyväskylän seudulla.

Oma polku: Välittäjänä olen toiminut kokopäiväisesti noin15 vuotta. Urani aloitin toisessa välitysliikkeessä ja vuonna 2014 minut kutsuttiin OPKK:n palvelukseen.

JANNE KOTAMÄKI uskoo Jyväskylän keskustan vetovoimaan tietyin edellytyksin.

– Jos oikein radikaaleja toimia ajatellaan, niin osa kauppakeskuksista pitäisi purkaa ja uudisrakentaa siten, että yläkerroksissa olisi asuntoja, keskivaiheilla toimistoja ja katutasossa olisi kivijalkamyymälöitä, joissa olisi asukkaita ja turisteja houkuttele-via liikkeitä. Perinteisesti myös keskustapysäköinnille pitäisi tehdä jotakin muuta kuin esimerkiksi poistaa 150 kadunvarsipaikkaa.

Oma polku: Alalla vuodesta 1998 eli 20 vuotta, josta 13 vuotta asuntovälittäjänä (Kiinteistömaailma), minkä jälkeen OPKK:lla toimitilavälittäjänä, toimenkuvana toimitilojen myynti, vuokraus sekä arviointi. Tutkinnot LKV ja YKV.

KATJA PYÖRÄLÄ kertoo, että halu panostaa asumisen laatuun heijastuu asuntokauppaan.

– Nyt ollaan valmiita satsaamaan hyväkuntoiseen remonttivapaaseen kotiin ja tällaiset asunnot kiinnostavat myös tämän päivän ostajia selkeästi aikaisempaa enemmän.

Oma polku: Aloitin välittäjän urani Kiinteistömaailmalla 2007, josta siirryin 2010 Opkk:lle avaamaan Palokan toimipistettä.

OONA MÄKELÄ pohtii kuinka päätyi kiinteistönvälittäjäksi.

– Peruskoulussa aloin miettiä, ”mitä haluaisin tehdä isona?”

Myyntityötä sen pitäisi olla. Halusin myös, että työ tuntuisi merkitykselliseltä, olisi vaihtelevaa ja pystyisin kehittymään siinä. Opon ja vanhempien kanssa keskusteltuani päädyin kiinteistönvälittäjän ammattiin, mikä määritteli opintopolkuani.

Työ on kaikkea sitä mitä kuvittelin – paljon enemmän. Nopeasti huomasin, että meillä on iso vastuu kannettavana. Olin myös yllättynyt siitä, miten monesta asiasta tulee hankkia tietoa; ei riitä, että pärjää hyvin ihmisten kanssa vaan pitää tietää jotain rakennustekniikasta, verolaista, maakaaresta… Yllätyksenäkin tulleet asiat tekevät työstä sen, mitä olen toivonut: merkityksellistä ja vaihtelevaa, jossa voi aina kehittyä.

Oma polku: Peruskoulun jälkeen valitsin liiketalouden perustutkinnon seuraavaksi opiskelupaikakseni. Haastoin itseäni tekemään kaksoistutkinnon, valmistuin merkonomiksi ja ylioppilaaksi. Opiskelun aikana tein työharjoittelun kiinteistönvälitysliikkeessä. Harjoittelu poiki kesätyön vuokra-asuntojen parissa ja jo samana vuonna pääsin kiinteistönvälityspuolelle. OPKK:lla olen ollut huhtikuusta 2016 alkaen.

MIRA KAUPPINEN arvioi hyvän kiinteistönvälittäjän henkilökohtaisia ominaisuuksia:

– Välittäjän tärkeimmät ominaisuudet ovat ykkösenä luotettavuus, ja heti sitä seuraavina rehellisyys uskaltaa puhua asioista niinkuin ne ovat. Myös oma aktiivisuus on tärkeää.

Oma polku: Vuonna 2011 ystäväni kertoi minulle, että tutulla yrittäjällä olisi tarve uudelle työntekijälle. Pitkän pohdinnan jälkeen, ystävän ja perheen kannustamana lähdin tähän uuteen uraan ravintola-alalta. 2015 siirryin Op-kiinteistökeskuksen palvelukseen, enkä ole päivääkään katunut!

MIKKO NIEMELÄ uskoo, että välitysalan kilpailu edistää asuntokauppaa.

– Kilpailutilanteessa parhaat pärjäävät. Ollakseen paras täytyy ymmärtää tämän päivän asuntokauppaa ja tuntea markkinoinnin työkalut. Näin myyntiä tehdään laadukkaasti ja saavutetaan paras mahdollinen lopputulos.

Oma polku: Olen toiminut välittäjänä vuodesta 2016 ja suorittanut LKV-tutkinnon v. 2017. OP-Kiinteistökeskuksella aloitin vuosi sitten.

MIKKO RAIVIO odottaa, että Jyväskylän seutu kehittyy edelleen asuntokaupan markkina-alueena:

– Kehitys on viime vuosina ollut melko tasaista, uusia asuntoja ja uusia asuinalueita suunnitellaan ja rakennetaan koko Jyväskylän alueella, myös keskustan täydennysrakentaminen on lisääntynyt viime vuosina. Asuntosijoittajat ovat todenneet Jyväskylän seudun hyvänä alueena, pienten asuntojen rakentaminen ja kysyntä on ollut vilkasta viime vuosien aikana.

Oma polku: Olen toiminut välittäjänä OPKK:lla reilun 15 vuoden ajan, aloitin v. 2003.
Opiskelin Kiinteistönvälittäjän ammattitutkinnon (KiAT) 2008-2010 ja LKV-tutkinnon suoritin v. 2012.

MARKUS TAMMIRUUSU kertoo keinoistaan motivoida asiakasta hankkimaan oman asunnon ja kartuttamaan samalla varallisuuttaan:

– Kartoitan aluksi huolellisesti asiakkaan tarpeet, minkä jälkeen pyrin tarjoamaan eri vaihtoehtoja. Rohkaisen asiakasta katsomaan kohteita paikan päälle.

Oma polku: Ensin pari vuotta Asuntogallerian palveluksessa ja sitten Särkän Jannen perässä keväällä 2007 Keski-Suomen OP- Kiinteistökeskukseen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotipeili

Päijänne osana asuntoa

Fiilistä sisustukseen valokuvatapetilla

Peab rakentaa parasta Jyväskylää

Kauppa käy, vaikka marjakesä on ollut kuiva

Säilö herkkusi oikein

Bo tähtää täydelliseen palveluun

Ilmalämpöpumppu voi myös viilentää

Bussiin mahtuu Viron romppeet

Antiikkimatkalla Virossa

Mökkikauppa herää ilmojen lämmetessä

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.