Kotijoukkue kasvaa asuntokaupan murroksessa

Kotijoukkue-kiinteistönvälitysketju on kasvanut nopeasti 2010-luvulla. Ketju sai alkunsa vuonna 2010 ja palvelee yli 100:n välittäjän voimin 15:llä paikkakunnalla. Jokainen välitysliike on itsenäinen yhtiö, jolla on franchising-sopimus Suomen Kotijoukkue Oy:n kanssa.

Toiminnan perustana ovat vahva paikallistuntemus, kokeneiden ammattilaisten osaaminen ja kilpailukykyinen hinnoittelu. Asiakkaan tilanteeseen perehdytään intohimolla ja huipputason asiakastyytyväisyys on toiminnan lähtökohta. Yrittäjyyden ja yhteiskuntavastuun yhdistäminen on keskeistä Kotijoukkueen yrityskulttuurissa. Tavoitteena on aina asiakas, joka suosittelee meitä ystävilleen ja tuttavilleen.

ASKO VAPOLA sanoo, että asuntojen vakaa hintakehitys on vuosikymmenten ajan ollut merkittävä draiveri omistusasumisen taustalla

– Oman kodin omistaminen on ollut luotettava ja turvallinen sijoitus tulevaisuuteen. Viime vuosina asetelma on järkkynyt. Isojen perheasuntojen hinnat ovat monilla seuduilla lähteneet laskuun ja alueelliset erot ovat kasvaneet kaupunkien sisälläkin.

Pitkään jatkunut matala korkotaso on avannut ovet ennätykselliselle uudisrakentamiselle. Asuntosijoittamisesta on tullut ”koko kansan huvia”. Vaikka tuottoa ei enää ole saatavilla turvallisen arvonnousun kautta, tarjolla on erityisesti pienten asuntojen vuokratuoton kautta nopeaa ja tasaista tuloa. Lainavipua käyttämällä yhä useampi on löytänyt tiensä asuntosijoittajaksi vuokra-asuntomarkkinoille.

– Hyvän sijoitusasunnon määritteleminen ei ole aivan yksinkertaista. Keskeisessä asemassa ovat sijoittajan valmiudet, tuotto-odotukset ja halukkuus riskinottoon. Hankintahinnaltaan edulliset remonttikohteet ovat hyviä sijoituksia osaavalle remontoijalle. Uudiskohteet ovat turvallisia hankintoja, joista sijoittaja saa maltillista tuottoa pääomalle.

Toisaalta, varsinkin taantuvilla alueilla, joissa asuntojen hintakehitys on epävarmaa, on mahdollista päästä kaksinumeroisiinkin tuottoprosentteihin. Tällöin myös sijoittajan ottama riski on erilainen. Ammattitaitoisen kiinteistönvälittäjän täytyy olla kaiken muun lisäksi perillä myös vuokra-asuntomarkkinoista, jotta hän pystyy vastaamaan kaikentyyppisten sijoittaja-asiakkaiden tarpeisiin.

Askon polku

Elämän taival on kuljettanut syntymäkaupungista Kokkolasta ensin reiluksi vuosikymmeneksi pääkaupunkiseudulle ja sieltä tänne Jyväskylän maisemiin vuosituhannen vaihteen tienoilla.

Kiinteistönvälittäjän ammattiin hakeuduin nelisen vuotta sitten, koska näin siinä erinomaisen mahdollisuuden yhdistää myynti- ja markkinointikokemukseni oikeustieteen opinnoista kertyneen lainopillisen osaamiseni kanssa.

JARNO MONOSEN mielestä kiinteistönvälitysala elää vahvassa murroksessa.

– Työn vaatimustaso on kasvanut ja kasvaa kiihtyvällä tahdilla. Kilpailu alalla on kovaa. Perinteiset toimintamallit eivät riitä, välittäjä joutuu ponnistelemaan saadakseen myyjän ja ostajan kohtaamaan. Kiinteistönvälittäjältä vaaditaan huomattavasti aiempaa aktiivisempaa otetta myyntiin, mikäli mielii menestyä. Jokaisen asiakkaan kohtaaminen on hyödynnettävä ja asiakasta on kuunneltava. Ei riitä, että julkaisee kohteen myyntiin ja odottelee, milloin puhelin alkaa soida.

Ala digitalisoituu nopeasti, koska asiakkaatkin ovat digissä; internetissä, somessa ja älylaitteiden äärellä. Digitaalisia välineitä on osattava hyödyntää myynnin vauhdittamiseksi. Viestinnän on oltava sujuvaa, myyntikuvien laadukkaita ja markkinoinnin on toimittava alustasta riippumatta. Stailaus on uusin trendi, jolla pyritään tekemään asunnoista houkuttavampia. Virtuaaliset esittelyt, videot ja 3D-mallinnukset tuovat alalle monenlaisia uusia mahdollisuuksia.

Välittäjän tärkein voimavara on aina asiakkaat. Kun kohtaamme arjessa asiakkaitamme, osaammeko aidosti pysähtyä ja kuunnella, mitä toiveita ja tavoitteita heillä on? Pysähdymmekö miettimään, miten voisimme palvella juuri heitä paremmin? Mikä tärkeintä, pidämmekö tiedon visusti itsellämme vai jaammeko sen koko myyntitiimille, voidaksemme palvella asiakkaita paremmin?

Henkilökohtainen tavoitteeni on kohdata jokainen asiakas aitona itsenäni, kuunnella ja auttaa parhaani mukaan. Suurinta tyydytystä saan työstä, kun asiakkaat kiittävät ja suosittelevat minua työkavereilleen tai tuttavilleen. Silloin koen onnistuneeni ja se ajaa minua eteenpäin. Tulokset ratkaisevat.

Jarnon polku

Jäin suoraan kahden viikon työharjoittelusta myyntineuvottelijaksi matkapuhelinalalle, josta etenin myymälävastaavaksi. Myyntityö oli mieluisaa ja asiakkaiden kohtaaminen oli minun juttuni. Muutamien mutkien kautta päädyin nelisen vuotta sitten kiinteistönvälitysalalle ja suoritin LKV-tutkinnon. Tunnen olevani nyt kotona ja nautin työstäni.

SUVI LAHNALAMPI kertoo asiakaskäyttäytymisen ja välitystoiminnan muutoksesta kuluvalla vuosikymmenellä.

– Asunnonostajien perusteellinen tiedonjano ostettavasta kohteesta on lisääntynyt vuosi vuodelta sitten 2010, kun aloitin alalla. Ilmiö pätee sekä asunto-osake- että kiinteistökaupassa. Hyvä näin!

Perusteellisuuteen on vaikuttanut laajempi tietoisuus mahdollisista rakentamisen ja saneeraamisen ongelmista sekä myös rahoituksen tiukentuminen. Välittäjän työssä pelkkä asunto- ja kiinteistökaupan lainsäädännöllinen tietämys ei riitä.

– Kuten monesti totean – kirvesmiehen tietämyksellä olisi monesti suurempi rooli käytetyn omakotitalon kaupassa kuin millään muulla koulutuksella ja kokemuksella. Visuaalisuus, upeat valokuvat ja parhaiden puolien esille tuominen on tärkeää myytävien kohteiden markkinoinnissa ja itsekin näitä korostan. On hyvä muistaa, että oikeansävyinen maljakko ei ole relevantti asia kokonaisuutta ajatellen. Nyt puhutaan yksittäisen ihmisen isoimmasta investoinnista, kokonaisuus ratkaisee – ja se ei ole pelkkää pintaa.

– Ostajien markkinahintatietoisuus on vahva. Tähän vaikuttaa kysynnän ja tarjonnan laki ja tarjontaa tällä hetkellä riittää. Myytävän kohteen hinnoittelu on ensisijaisen tärkeää. Ylioptimistiset odotukset hinnasta karsivat kävijämäärät, eli potentiaaliset asiakkaat juuri asuntokaupan kriittisimmässä vaiheessa ensimmäisten viikkojen aikana. Tinkimarginaalit ovat tiukat ja oikein hinnoitellusta asunnosta ei juuri tarvitse tinkiä. Tarjoamiskulttuuri on muuttunut. Asuntokaupassa alku ratkaisee.

Suvin polku

Yli kolmekymmentä vuotta Keski-Pohjanmaalla, jossa tuli käytyä lukio, ammattikorkeakoulu ja kymmenen ensimmäistä kaupallista työvuotta. Välitystoimistoon eksyin Kokkolassa kesäkuussa 2010. Jyväskylään muutin vuonna 2011. Kiinteistövälitysalan ammattitutkinnon ja LKV-kokeen suoritin 2014. Kohta yhdeksän vuotta olen saanut tehdä tätä työtä ihan vaan rakkaudesta lajiin.

JUUSO LEHTO perustelee päätöstään lähteä kiinteistönvälittäjäksi.

– Aloitin 21-vuotiaana kiinteistönvälitysalalla. Kiitos silloiselle esimiehelleni, joka antoi mahdollisuuden, sillä nuoret olivat harvinainen näky toimialalla. Ne olivat itselleni tärkeät kaupat.

Sen jälkeen olen saanut toimia esimiestehtävissä sekä yrittäjänä, joten näkemystä on tästä hienosta lajista monesta eri vinkkelistä. Olen suorittanut myös alalla arvostetun Ylemmän kiinteistönvälittäjän tutkinnon vuosina 2016-2017.

Jyväskylän Kotijoukkue Oy on uusin avaukseni. Aloitimme elokuussa 2018 ja nyt olemme avanneet Yliopistonkatu 21:een uuden välitystoimistomme, jossa vietämme avajaisia ensi viikolla.

Olemme saaneet todella paljon positiivista palautetta monesta suunnasta ja meillä onkin jo n. 100 asuntoa myynnissä.

Tavoitteena on ollut alusta saakka luoda erinomaiset puitteet kiinteistönvälittäjille tehdä tätä työtä innostavassa porukassa ja viihtyisässä ympäristössä. Asuntokauppa on joukkuelaji. Etsimme joukkueeseen luotettavia ja tunnollisia ihmisiä, jotka puhaltavat yhteen hiileen ja haluavat olla osa tätä joukkuetta. Hyvä ryhmä saa aina enemmän aikaan kuin kukaan yksin.

Juuson polku

Aloitin alalla 21-vuotiaana. Valinnasta saan kiittää silloista esimiestäni, joka antoi nuorelle mahdollisuuden näyttää kyntensä. Olen toiminut alalla monessa eri roolissa.

Kotipeili

Lue asuntoliite

Uusimmat

Kotipeili

Bo tähtää täydelliseen palveluun

Ilmalämpöpumppu voi myös viilentää

Bussiin mahtuu Viron romppeet

Antiikkimatkalla Virossa

Mökkikauppa herää ilmojen lämmetessä

Mitä nyt Éric Perrin? "Jyväskylä tuntuu kodilta"

Palokkalaisessa Suurosen perheessä uidaan kohta aurinkoenergialla

Aurinkopaneelit valtaavat suomalaisia talonkattoja

Sisäilmaongelma on aina tutkittava

Kevään merkkejä asuntokaupassa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.