Minitalot kiinnostavat

Muutamassa vuodessa talokauppaan on tullut mukaan yrityksiä, jotka ovat erikoistuneet alle 50 neliömetrin taloihin. Minitalot kiinnostavat muun muassa nuoria pareja, pieniä perheitä ja eläkkeelle siirtyviä. Tontti halutaan useimmiten läheltä palveluja.

Minitalolle ei ole virallista määritelmää. Pienimmät minitalot ovat noin 20-neliöisiä, mutta yleisesti puhutaan alle 50 neliömetrin omakotitalosta, joka useimmiten myydään valmiiksi rakennettuna. Rakennus tuodaan yleensä valmiina tontille, missä se lasketaan perustusten päälle ja liitetään sähkö-, vesi ja viemäriverkkoon.

Hinnat vaihtelevat talon koon, varustelun ja suunnittelupalvelun mukaan noin 25 000 eurosta yli 100 000 euroon.

Kun neliöitä on käytössä vähän, tilan tuntu on luotava muilla keinoin. Sitä saadaan esimerkiksi tuomalla sisään mahdollisimman paljon valoa. Myös sisätilojen korkeus ja ikkunoista avautuvat näkymät vaikuttavat tilan tuntuun.

Peseytymis- ja wc-tiloissa neliöistä ei voi tinkiä, mutta entistä harvempi kaipaa nykyään omaa saunaa.

Riikka Keurulainen ja Janne Outinen asuvat 25 neliön minitalossa. Kalusteiksi riittävät parvisänky, ruokapöytä tuoleineen, sohva ja pieni pöytä. Kokonaiskustannukset nousivat 75 000 euroon, josta talopaketin osuus oli 42 000, saunan 6 800 ja perustusten 15 000 euroa.

Kotipeili

Lue asuntoliite

Uusimmat

Kotipeili

Bo tähtää täydelliseen palveluun

Ilmalämpöpumppu voi myös viilentää

Bussiin mahtuu Viron romppeet

Antiikkimatkalla Virossa

Mökkikauppa herää ilmojen lämmetessä

Mitä nyt Éric Perrin? "Jyväskylä tuntuu kodilta"

Palokkalaisessa Suurosen perheessä uidaan kohta aurinkoenergialla

Aurinkopaneelit valtaavat suomalaisia talonkattoja

Sisäilmaongelma on aina tutkittava

Kevään merkkejä asuntokaupassa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.