Ovelta ovelle kaupattu omakotitalon remontti on kotimyyntiä

Uusi sovellutus tarjolla yritysten taustojen tarkistamiseen.

Omakotiasukkaille kaupataan nykyisin ahkerasti erilaisia remontteja. Talon omistajia lähestytään puhelimitse ja ovelta ovelle -myynnillä.

Suomen Omakotiliitto muistuttaa, että tällainen kauppa on tarkasti säänneltyä kotimyyntiä:

– Jos kauppa tapahtuu kodissasi tai muualla kuin elinkeinoharjoittajan toimitiloissa sovelletaan kotimyynnin ehtoja. Alle 30 euron kauppa ei kuitenkaan ole kotimyyntiä. Kotimyynnissä myyjän on annettava ostajalle kuluttajasuojalain määräämät tiedot

Kotimyynnissä on aina annettava peruuttamislomake. Peruuttamislomakkeen sisällöstä on määrätty Oikeusministeriön asetuksessa. Kotimyynnissä kuluttajalla on oikeus peruuttaa sopimus ilmoittamalla siitä peruuttamislomakkeella tai muulla selkeällä tavalla myyjälle viimeistään 14 päivän kuluttua sopimuksen tai tilauksen teosta.

Jos myyjä ei ole kertonut ennen sopimuksen tekemistä kuluttajalle peruuttamisoikeuden käyttämistä mahdollisesti koskevista ehdoista, määräajoista ja menettelyistä, peruuttamisaika päättyy 12 kuukauden kuluttua normaalin peruuttamisajan päättymisestä. Jos myyjä korjaa asian tänä aikana, peruuttamisaika päättyy 14 päivän kuluttua päivästä, jolloin kuluttaja sai kyseiset tiedot.

– Asiakkaan on miltei mahdoton nopeasti arvioida, tarvitaanko tarjottua remonttia tai palvelua omassa talossa lainkaan tai ainakaan juuri sillä hetkellä. Hyvä yleispätevä sääntö on: älä osta heti, Omakotiliitto varoittaa.

Nyt on mahdollista tarkistaa remonttia tarjoavan yrityksen tiedot ennakkoon.

– Kätevä tapa tarkastella yrityksen tietoja, on käyttää 2016 keväällä laseerattua zeckit.com-palvelua. Palvelun taustalla on Tilaajavastuu Oy.

Lähde: Suomen Omakotiliitto

Kotipeili

Lue asuntoliite

Uusimmat

Kotipeili

Bo tähtää täydelliseen palveluun

Ilmalämpöpumppu voi myös viilentää

Bussiin mahtuu Viron romppeet

Antiikkimatkalla Virossa

Mökkikauppa herää ilmojen lämmetessä

Mitä nyt Éric Perrin? "Jyväskylä tuntuu kodilta"

Palokkalaisessa Suurosen perheessä uidaan kohta aurinkoenergialla

Aurinkopaneelit valtaavat suomalaisia talonkattoja

Sisäilmaongelma on aina tutkittava

Kevään merkkejä asuntokaupassa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.