Pankkisalista kotimaailmaksi

”Asuntokauppa on yhdistelmä fiilistä ja faktaa”

Keski-Suomen OP-Kiinteistökeskuksen palvelukokonaisuus etenee vakain askelin kohti täyden palvelun kotimaailmaa.

Toimitusjohtaja Janne Särkkä on vuosien ajan jaksanut muistuttaa asumisen megatrendeistä ja hoputtanut joukkojaan palvelemaan asiakasta entistä paremmin, entistä monipuolisemmin ja entistä ammattitaitoisemmin.

Aikaansa seuraava kiinteistönvälittäjä kulkee asiakkaansa rinnalla asunnon myyntiä edeltävistä toimista onnistuneen kaupan kautta myynnin jälkeiseen aikaan. On hyvä muistaa, että sama asiakas saattaa olla asuntomyymälässä – vai pitäisikö sanoa kotimaailmassa – muutaman vuoden päästä uudestaan.

Sisustusratkaisuilla on merkittävä osa asumisessa ja asuntokaupan onnistumisessa.

Myytävän asunnon oikeisiin yksityiskohtiin osunut kohennus ja järjestely ennen ammattilaisen ottamia valokuvia voi internetin ja somen aikakaudella olla ratkaiseva – tutkimusten mukaan 90 prosenttia asunnonostajista saa ensimmäisen impulssin asunnon valintaan internetin ja sen valokuvien kautta. Ensivaikutelma on erityisen tärkeä.

Kuvausjärjestelyyn Särkän joukkue on rakentanut toimivan konseptin – Tunnin stailaus® on jo tunnettu käsite kautta maan. Se on maksuton sisustussuunnittelijan stailauspalvelu jokaiselle välityssopimuksen tehneelle asiakkaalle. Lisämaksua vastaan tarjolla on järeämpiä aseita tekstiilistailauksesta aina asunnon kalustamiseen saakka.

– Tänä päivänä meillä on Väli-Suomen laajin ja monipuolisin sisustuspalvelu kalustevarastosta alkaen, Särkkä kehaisee.

Uudistuminen on edellyttänyt paitsi yrityksen johdolta myös henkilöstöltä venymistä oman mukavuusalueen ulkopuolelle. On pitänyt tutkia omia työmenetelmiä ja opetella uusia asioita. Kiinteistönvälittäjästä on kasvanut asumisen asiantuntija.

– Ei voisi edes ajatella, että pelkästään hakisimme asunnon myyntiin, hoitaisimme kaupan ja hyvästelisimme asiakkaan. Välittäjän on uskallettava ja pystyttävä tarjoamaan kaikkea asumiseen liittyvää palvelua – sekä ennen kauppaa että sen jälkeen, Janne Särkkä kuvailee aikaansa seuraavan välitysammattilaisen työkenttää.

Kaikkia palveluita ei tietenkään pystytä toteuttamaan itse, vaan ne tuotetaan yhteistyökumppanien kautta.

Särkän mielestä kokonaisuuden hallinta korostuu erityisesti nykyisessä markkinatilanteessa, kun käytettyjen asuntojen kauppa kulkee kymmenisen prosenttia viimevuotista alemmalla tasolla.

– On erotuttava joukosta. Myytävä asunto pitää personoida kiinnostavaksi.

Särkkä korostaa, että myös asunto-osakeyhtiöiden on huomattava ajan trendit. Taloissa ja pihoissa on tehtävä samat asiat kuin yksittäisissä asunnoissa – ne on saatava kiinnostaviksi ja halutuiksi. Ensivaikutelma luodaan jo ennen kuin asunnon ovi avautuu.

– Ensivaikutelma luo asiakkaalle ajatuksen hankintansa laadusta omassa käytössä. Toisaalta se ruokkii harkintaa, onko tämä hyvä sijoitus, saako tästä asunnosta omansa pois joskus tulevaisuudessa.

Janne Särkkä esittelee ylpeänä Keski-Suomen OP-Kiinteistökeskuksen uusia toimitiloja Osuuspankin pankkisalissa ja sen tuntumassa: henkilökohtaisten työpisteiden lisäksi täältä ovat löytäneet paikkansa kaupantekohuone ja viihtyisä neuvottelunurkkaus, jota välittäjät kutsuvat olohuoneeksi.

Kotimaailma on syntynyt.

– Pystymme toteuttamaan omaa visioamme entistäkin tehokkaammin. Jo ennen sopimusten allekirjoitusta asiakas voi selvittää hankkeensa taloudelliset reunaehdot ja saada asiantuntevaa rahoitusneuvontaa päätöksensä tueksi. Kaikki yhdellä käynnillä kiinteistönvälittäjän luona.

– Täällä voimme hoitaa alkuun myös monta muuta asumiseen liittyvä palvelua – esimerkiksi aiemmin mainittu stailaus, vaikka sisustussuunnittelija Katriina Turusen ylläpitämä OP-Kiinteistökeskuksen Sisustuspiste jatkaakin Kansakoulukadulla.

Korostaessaan stailauksen, valokuvien ja netin merkitystä Särkkä vihjaisee uudesta toiminnosta, joka tulee palvelemaan sekä asiakkaita että välittäjiä.

– Meillä aloittaa vuodenvaihteessa oma reportteri – monimedia-ammattilainen, joka hallitsee perinteiset mediat, mutta ennen kaikkea on some-ympäristössä kotonaan. Jännityksellä odotamme, mitä se tuo tullessaan.

– Asuntokauppa on aina yhdistelmä fiilistä ja faktaa, Särkkä muistuttaa.

– Faktat löytyvät dokumenteista, fiilistä voi rakentaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kotipeili

Lue asuntoliite

Uusimmat

Kotipeili

Bo tähtää täydelliseen palveluun

Ilmalämpöpumppu voi myös viilentää

Bussiin mahtuu Viron romppeet

Antiikkimatkalla Virossa

Mökkikauppa herää ilmojen lämmetessä

Mitä nyt Éric Perrin? "Jyväskylä tuntuu kodilta"

Palokkalaisessa Suurosen perheessä uidaan kohta aurinkoenergialla

Aurinkopaneelit valtaavat suomalaisia talonkattoja

Sisäilmaongelma on aina tutkittava

Kevään merkkejä asuntokaupassa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.