Peab rakentaa parasta Jyväskylää

Seuraava uusi asuinkerrostalo nousee perinteitä huokuvaan Nisulan kaupunginosaan, Viitaniemen portiksi. Asunto Oy Sepänkatu 7 rakennetaan luonnonläheiselle ja halutulle paikalle, lähelle keskustaa, oppilaitoksia sekä hyviä palveluja. Kahdeksankerroksiseen taloon valmistuu yhteensä 64 uutta, huolella suunniteltua Peab-kotia: yksiöiden ja kaksioiden lisäksi myös perheasuntoja, helminä avarat kattohuoneistot niin Harjun ja kaupungin suuntaan kuin Tuomiojärvelle avautuvin mykistävin maisemin.

Keskustan läheisyydestä huolimatta asuntojen hintatason arvioidaan pysyvän kohtuullisena keskustan hintoihin verrattuna. Merkitystä on myös sillä, että yhtiöllä on oma tontti.

 

Simo Saarinen Peabin asuntomyynnistä korostaa, että parasta kokonaisuudessa on talon sijainti ja toimivat asuntopohjat. Monet Jyväskylässä ja ainakin Viitaniemessä asuvat muistavat Sepänkatu seiskan matalasta kerrostalosta, jonka alakerrassa R-kioski palveli useita vuosikymmeniä seudun lähikauppana. Nyt vanha rakennus puretaan ja uusi noudattelee ulkoasultaan lähialueen punatiilivaltaista ilmettä.

Annetaanpa pääsuunnittelijan, arkkitehti Silja Poikolaisen kertoa näkemyksensä talosta:

”Ympärillä on vehreyttä ja vanhaa rakennuskantaa, johon punatiilinen rakennus sulautuu mainiosti, osana keskustan täydennysrakentamista. Uudisrakennuksen seinät ovat paikallamuurattua tiiltä viereisten rakennusten tapaan. Parvekkeet avautuvat ensisijaisesti aurinkoisiin ilmansuuntiin. Osassa asunnoista on ranskalainen parveke pariovilla. Huoneistoissa ikkunat ovat suurikokoisia, mikä tekee asunnoista valoisia ja saa ympäristön näkymät avautumaan hienosti sisälle.”

 

Sepänkatu 7 on parasta tarjolla olevaa Jyväskylää. Päivittäispalveluihin pääsee kävellen, ydinkeskustan kauppakaduille matkaa on vain kilometri.

Päiväkodit ja puistot löytyvät kävelyetäisyydeltä. Sepänaukio toimii monipuolisena tapahtuma-alueena, sinne sekä Sepänkadun toisella puolen olevaan leikkipuistoon pääsee kätevästi alikulkutunnelin kautta. Nisulan päiväkoti sijaitsee samassa korttelissa.

Lähellä on myös Viitaniemen liikennepuisto sekä Aatoksenkadun koirapuisto. Sepänaukion puistosta on suora yhteys Harjulle ja sen laajaan virkistysalueeseen. Aivan vieressä toimii useita oppilaitoksia, eikä Jyväskylän yliopiston pääkampuskaan ole kaukana.

Lähipiiri suorastaan pursuaa luonnonkauniita ulkoiluvaihtoehtoja.

Lähipiiri suorastaan pursuaa luonnonkauniita ulkoiluvaihtoehtoja. Kävelylenkillä Tourujoen laaksossa tai Tuomiojärven ympäristössä voi kuunnella linnunlaulua ilman kaupungin hälyä. Harjun urheilustadion ja Nisulan monttu eli Viitaniemen jalkapallokenttä, talvella tekojäärata, mahdollistavat ympärivuotisen urheiluharrastuksen ulkona.

Tuomijärven alue tarjoaa kesäliikkujalle upeita mahdollisuuksia, uintia, melontaa, sup-lautailua, fresbeegolfia ja beach volleyta aina kilpatasolle saakka. Talvella jäällä voi hiihtää tai luistella. Tuomiojärvi on Jyväskylän suosituin virkistyskalastusalue, johon vuosittain istutetaan kirjolohta kalastajien pyydettäväksi.

Liikunnan ja ulkoilun lisäksi muutkin harraste- ja ajanvietemahdollisuudet Jyväskylässä ovat huippuluokkaa. Sepänkatu 7:stä voit lähteä esimerkiksi teatteriin, elokuviin tai ydinkeskustan ravintoloihin kävellen. Kun on aika lähteä reissuun, valtatiet tai Jyväskylän matkakeskus ovat tosi lähellä. Asukkaiden käytössä on yhteiskäyttöauto.

Sepänkatu seiskan pihakansi rauhoitetaan asukkaiden yhteiskäyttöön ja lasten leikkeihin. Pysäköinti ja monet muut yhteistilat sijoittuvat maanalaiskerrokseen rakennuksen alle.

Asuntojen ennakkomarkkinointi on juuri alkanut ja rakentaminen varaustilanteesta riippuen alkaa lokakuussa, jolloin asunnot valmistuisivat marraskuun 2020 loppuun.

 

Simo Saarinen kertoo:

EPSI-Ratingin toteuttaman uudisasuntorakentamisen toimialatutkimuksen mukaan Peabilla on ollut toimialan tyytyväisimmät asiakkaat kolmena vuonna peräkkäin. Myös asiakasuskollisuudessa Peab sai korkeimmat arviot.

Eri osa-alueista ykkössija tuli imagotekijöissä (helppo olla asiakkaana, yhteiskuntavastuu, luotettava toimija), palvelun laadussa sekä siinä, miten asiakas koki saavansa vastinetta rahalle. Kaikissa osa-alueissa Peab oli yli alan keskiarvon.

”Olemme todella ylpeitä näistä tuloksista. Tämä on seurausta pitkäjänteisestä panostuksesta asiakaskokemukseen, johon on osallistunut koko tiimi suunnittelusta rakentamiseen ja myyntiin”, toteaa liiketoimintajohtaja Juha-Pekka Eskola Peabilta.

Peab on tunnettu myös laatulupauksestaan, joka panostetaan erityisesti kosteudenhallintaa ja ammattiylpeyttä:

Olemme sitoutuneet:

1. Sitoudumme kosteudenhallintaan kokonaisvaltaisesti ja koulutamme koko henkilöstömme.

2. Otamme käyttöön Kuivaketju10-toimintamallin kaikissa uusissa omaperusteisissa asunto- ja toimitilahankkeissamme.

3.  Rakennamme kunnolla.”

Katso lisää: peabkoti.fi

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotipeili

Päijänne osana asuntoa

Fiilistä sisustukseen valokuvatapetilla

Peab rakentaa parasta Jyväskylää

Säilö herkkusi oikein

Kauppa käy, vaikka marjakesä on ollut kuiva

Ilmalämpöpumppu voi myös viilentää

Bo tähtää täydelliseen palveluun

Mökkikauppa herää ilmojen lämmetessä

Antiikkimatkalla Virossa

Bussiin mahtuu Viron romppeet

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.