Remontoija, älä käytä kyllästettyä puuta turhaan – näin teet oikein

Tukes muistuttaa, että puusta liukenevat kemikaalit ovat väärissä kohteissa käytettyinä haitallisia sekä ihmiselle että ympäristölle.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) kehottaa piharemontoijia välttämään kyllästetyn puun turhaa käyttöä. Kyllästetystä puusta liukenee ajan kuluessa kemikaaleja, jotka estävät lahoamista. Tukesin mukaan kyseiset aineet ovat väärissä kohteissa käytettyinä haitallisia sekä ihmiselle että ympäristölle.

Tukes neuvoo, että kyllästetty puu on tarpeen silloin, kun puun toivotaan kestävän erityisen pitkään.

– Esimerkiksi maahan upotetut aidantolpat ja vedessä olevat laiturin kantavat rakenteet on syytä tehdä A-luokan kyllästetystä puusta, virasto neuvoo.

Rakennusmateriaaliksi myytävä kyllästetty puu on yleensä Pohjoismaisen puunsuojaneuvoston määrittelemää A- tai AB-luokkaa. A-luokan puutavara sisältää enemmän lahoamista estäviä tehoaineita kuin AB-luokan puu. Puuinfon mukaan A-luokan tavaraa käytetään tyypillisesti rakenteisiin, jotka ovat maa- ja vesikosketuksessa, kuten terassien runkoihin ja laitureihin. AB-luokan tavaraa puolestaan käytetään rakenteisiin, jotka ovat maanpinnan päällä ja alttiita säälle, kuten terasseihin ja hiekkalaatikoihin.

Tukesin mukaan sen sijaan aitoja ja rakennusten ulkoseiniä ei suositella rakennettaviksi kyllästetystä puusta.

Tuunaaja, muista 6 seikkaa

Moni tykkää kierrättää myös vanhoja puutuotteita uusiokäyttöön. Kemikaalivaara kannattaa kuitenkin pitää mielessä.

– Jos ei ole varma tuotteen puuaineksen mahdollisesta kemikaalikäsittelystä (kyllästetty puu), hyvä nyrkkisääntö on, että alun perin ulkokäyttöön tarkoitettu puutavara kannattaa pitääkin ulkokäytössä. Sisätiloihin tarkoitettuja materiaaleja voi käyttää huolettomammin myös sisustuksessa, sanoo ylitarkastaja Kaarina Repo Tukesista.

Tukes neuvoo muistamaan seuraavat seikat puumateriaaleja kierrätettäessä:

1. Vanhoja sähköpylväitä tai ratapölkkyjä ei saa käyttää rakentamiseen tai tuoda kotipihalle minkäänlaiseen uusiokäyttöön niiden haitallisten kyllästeaineiden takia.

2. Vanhoja johtokeloja ja kuormalavoja ei ole suositeltavaa käyttää huonekaluina sisällä. Niissä on saatettu käyttää lahoamisenestoaineita. Jos keloilla ja lavoilla haluaa sisustaa, ne kannattaa pinnoittaa maalaamalla tai lakkaamalla, jotta mahdolliset haitalliset aineet eivät joudu kosketuksiin ihon kanssa.

3. Kyllästetystä puusta ei kannata nikkaroida kaivonkansia. Haitalliset kyllästeaineet liukenevat puusta sateen mukana kaivon veteen.

4. Rakentamisesta ylijäänyt kestopuu ei kelpaa saunan polttopuuksi tai grillaukseen.

5. Ylijäämä palat eivät sovi terveysriskiensä takia myöskään lasten leikkikaluiksi.

6. Jätepuu pitää hävittää vaaralliselle jätteelle annettujen jätteenkäsittelyohjeiden mukaisesti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotipeili

Väriä kesäkukilla ja omia yrttejä pöytään

Koura apuna pihan laitossa

360 Palvelut on notkea paikallinen

Kuka on Ari Friman?

360 Palvelut Oy

Korona tuo muutoksia koteihin

Kuppikakku maistuu keskenäänkin – asianmukaiset juhlaherkut tekevät juhlatunnelman, vaikka juhlimassa olisi vain ihan oma porukka

Kotona on kivaa, kun ääni ja kuva pelaavat

Parvekekaihtimet suojaavat auringolta ja katseilta

Keittiö on kodin avara sydän

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.