Viitasaaren jätevedenpuhdistamo hakee uutta lupaa – nykyiset lupaehdot Keski-Suomen löysimmät

Viitasaaren jätevesipuhdistamolle haetaan uutta ympäristölupaa, koska toiminta muuttuu oleellisesti. Puhdistamon biologiseen prosessiin on lisätty kalvosuodatin. Hakija, Jyväskylän Energian omistama Wiitaseudun Energia, odottaa esimerkiksi mikromuovin poiston ja haitta-aineiden poiston puhdistustulosten parantuvan.

Ely-keskus on todennut Viitasaaren puhdistamon lupaehtojen olevan Keski-Suomen löysimmät.

Hakemuksessa esitetään puhdistustulosten raja-arvojen kiristämistä porrastetusti. Uuden prosessin käyttöönoton jälkeen raja-arvot olisivat nykyisellä, vuoden 2008 ympäristöluvan tasolla vielä kaksi vuotta. Sen jälkeen niitä kiristettäisiin hieman ja lopulliset raja-arvot tulisivat voimaan viidennestä toimintavuodesta alkaen. Hakemusasiakirjat ovat julkisilta osilta nähtävissä aluehallintoviraston (avi) lupatietopalvelun sivuilla.

Pohjoisen Keski-Suomen ympäristölautakunta puoltaa aloittamisluvan myöntämistä Mustasuon jätevedenpuhdistamolle.

Lautakunta toteaa lausunnossaan aville, että vesistötarkkailupistettä Keitele 7B ei ole syytä poistaa. Se sijaitsee tarkkailupisteistä lähimpänä jätevedenpuhdistamon purkuputkea purkupaikan alapuolella samalla matalikolla, jolle purkuvedet johdetaan. Hakemuksen mainitsema korvaava piste sijoittuisi yli kilometrin päähän purkuputken yläpuolelle vesien virtaussuunta huomioiden. Havaintopaikan Keitele 7 sijaitsi voisi olla lähempänä purkuputkea, mutta kuitenkin samassa syvänteessä kuin nyt.

Lisäksi lautakunnan mukaan käyttöön tulisi ottaa paras käyttökelpoinen menetelmä taudin aiheuttajien vähentämiseksi jätevedestä. Puhdistamon hoidosta vastaavalla on oltava riittävä asiantuntemus ja koulutus puhdistamon käyttö- ja hoitotoimenpiteistä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotipeili

Huom! Hulluna välittämiseen!

Kunnossapitoa poikkeusaikoinakin

Huom! Brändi kehittyy ja kasvaa

Kotijoukkue kasvaa osaavilla tiimipelaajilla

Lainaluukuilla on taas vilskettä

Päijänne osana asuntoa

Fiilistä sisustukseen valokuvatapetilla

Peab rakentaa parasta Jyväskylää

Säilö herkkusi oikein

Kauppa käy, vaikka marjakesä on ollut kuiva

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.