Ensimmäistä kertaa Suomessa äänestäneen matkaan tuli mutkia Jyväskylässä

Äänestys vaikutti vilkkaalta sunnuntai-iltana niin Kypärämäen kuin Keltinmäen äänestyspaikoilla Jyväskylässä. Keltinmäen koululla sijainneelle äänestyspaikalle kertyi jopa pientä jonoa hieman puoli seitsemän jälkeen illalla.

Lastensa kanssa jonoon tuli myös Angelique Feza, joka on kotoisin Ruandasta mutta asunut Suomessa kuusi vuotta.

– Äänestän nyt ensimmäistä kertaa Suomessa. Ehdokkaan valinta oli vaikeaa, koska en osaa kovin hyvin suomea. Äänestän kaveriani, Feza kommentoi.

Ensimmäinen äänestyskerta Suomessa ei sujunut ilman kommelluksia. Äänestyspaikalla Keltinmäen koululla kävi ilmi, että Feza oli saapunut väärän alueen äänestyspaikalle.

– Oikea äänestyspaikkani on Kilpisen koulu. Seuraavaksi menemme sinne, hän kertoi.

Keltinmäen äänestysalueen puheenjohtaja Annikki Jokinen kertoi, että äänestys on jatkunut läpi päivän tasaisen vilkkaana.

– Aamulla oli jonoa, samoin nyt illalla, Jokinen kommentoi.

Vaalitoimitsija Seppo Kuoppala arvioi, että äänestysvilkkaus oli suurempi kuin aiemmissa vaaleissa.

"Perinteiset arvot"

Tiina ja Anssi Kurkinen äänestivät puolestaan Kypärämäen koululla. Tiina Kurkisen mielestä ehdokkaan valinta oli tällä kerralla aika vaikeaa.

– Päätin aamulla ketä äänestän. Ehdokkaan valinnassa painoivat tasa-arvo, ihmisläheisyys ja perinteiset arvot, Kurkinen kuvasi.

– Olen äänestänyt yhtä kertaa lukuun ottamatta aina, Kurkinen sanoi.

Anssi Kurkinen kertoi äänestäneensä tuttua henkilöä, jota on äänestänyt aiemminkin.

– Tämä on tekijähenkilö, tiedän, että hän saa asioita aikaiseksi. Valinta perustui henkilöön, ei niinkään puolueeseen, hän kommentoi.

Myös Kypärämäen koululla äänestänyt Valtteri Lumela kertoi, että ehdokkaan valinnassa painoivat opiskelijan arkeen vaikuttavat asiat.

– Oli helppo päättää, ketä äänestän. Olen opiskelija ja toivon opiskelijoiden äänen huomiointia sekä joustavaa päätöksentekoa. Valintaan vaikuttivat esimerkiksi koulutusleikkaukset. Sekä henkilön että puolueen piti olla omiin arvoihini sopiva, Lumela kommentoi.

Kypärämäen alueella vaalitoimitsijana ollut Antti Knuuttila kertoi väkeä käyneen melko tasaiseen tahtiin läpi päivän.

– Aika ei ole käynyt pitkäksi, väkeä on tullut ryppäinä, hän kuvasi.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko 1 kk / 6 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .