Aidointa Kirgisian-matkailua on jurttaelämä paimenten luona

Kirgisian sade on lämmin, mutta kastumisen välttämiseksi on juostava nopeasti bussista museon ovelle.

Viime vuonna avatun paimentolaismuseon aulassa virkailijatäti ottaa tulijan ystävällisesti vastaan ja kysyy ensi töikseen, mistä kaukaa vieras onkaan.

Kuultuaan sanan ”Finland” hän riemastuu, tarttuu käsivarteen ja johdattaa lähimpään huoneeseen. Siellä on esillä yllättävä, tuttu nimi: Carl Gustav Mannerheim. Vuosina 1906–1908 silloinen Venäjän armeija upseeri teki ratsain tiedustelumatkan Moskovasta Kiinan rajalle.

Mannerheimin matkasta on Kirgisiassa muitakin näkyviä muistoja kuin huone museossa. Nykyisessä 50 somin setelissä (arvo euroissa noin 75 senttiä) on turbaanipäisen naisen kuva.

Piirros on kopioitu Mannerheimin ottamasta harvinaisesta ryhmäkuvasta, jossa on mukana Etelä-Kirgisiaa hetken hallinnut Kurmanjan Datka.

 

Kirgisiaan voi nykyisinkin tutustua hevosen selässä. Se on helppoa, sillä maaseudulla hevonen on osa arkea. Hevosia tarvitaan lammas-, vuohi- ja lehmälaumojen kaitsentaan, ja kesäaikaan tammat ovat maidontuottajia. Tammat lypsetään kahden tunnin välein, ja maidon annetaan käydä alkoholipitoiseksi kumus-juomaksi.

Kesällä karjanomistajat ja perheet muuttavat vuorille. Kesäasumus on perinteinen jurtta, jonka runko on koottu taivutelluista pajuista ja jonka päälle on levitetty paksuja villamattoja. Jurtta on muodikas puutarhamaja myös kaupungeissa. Kesällä on tukalan kuuma, mutta jurtan sisällä on viileää.

 

Kirgisia on useilla kielillä Kirgistan, ja myös naapurimaat ovat stan-valtiota: Tadzikistan, Uzbekistan, Kazakstan ja Kiina. Rajat eivät ole aivan ongelmattomat. Tällä haavaa suurimmassa osassa maata on turvallista, ja matkailu on lisäksi mukavaa. Viisumia ei tarvita, hinnat ovat käsittämättömän halvat, toreilla ei tarvitse tinkiä, maa on melko siisti eikä kerjäläisiä juuri näy.

Kirgisia on muslimimaa, mutta uskonto ei arjessa näy muuten kuin naisten huiveina. Alkoholia saa kaikkialta, mutta moskeijoita on harvassa. Maan viralliset kielet ovat kirgisia ja venäjä. Englannin taitajia on harvassa.

 

Mitä Kirgisiassa sitten voi tehdä? Bishkek on neuvostotyylinen betonikaupunki, jolle ei kannata uhrata paljon aikaa. Sen sijaan rantalomailu onnistuu suuren Issyk-Kul-järven rannalla. Majoitus ja iltaelämä ovat kuitenkin vaatimattomia.

Suuria historiallisia nähtävyyksiäkään Kirgisiassa ei ole, vaikka maan läpi kulki aikanaan useita silkkitien reittejä. Paimentolaiset ovat pystyttäneet suuria kaupunkeja, ja maanjäristykset ovat tuhonneet karavaanileirien rakennelmat.

Urheiluhenkiset voivat kiipeillä vuorilla yli  7 000 metrissä. Noissa korkeuksissa lumi ja jää peittävät maan kesälläkin, kuten kaikkiaan kolmanneksen maan pinta-alasta.

 

Tavallinen patikkaturisti hikoilee mieluummin vihreillä niityillä kukkia ihaillen. Keväällä kukkivat punaiset villitulppaanit, ja keskikesällä voi kävellä alppiruusumatolla. Puuraja on suunnilleen 3 000 metrissä, mutta metsät ovat enimmäkseen pienialaisia istutuskuusikkoja, jotka eivät peitä näköaloja. Merkittyjä patikkapolkuja ei ole, vaan matka etenee karjapolkuja pitkin.

Ehdottomasti parasta ja aidointa Kirgisian-matkailua on jurttaelämä paimenten luona. Jurtta on perheen keittiö, olohuone ja makuuhuone, mutta turistit majoittuvat ylellisesti omiin jurttiinsa.

Illalla hevoset vapautuvat päivän työstä ja tammat päästetään vapaiksi. Silloin voi ihailla laukkaavia hevoslaumoja auringonlaskussa ja hetken kuluttua avaran tähtitaivaan alla. Nukkuessa voi havahtua kavioiden kopinaan huopaseinän toisella puolella.

 

Siskosten matkatoimisto vie ruohon juurelle

Kirgisialainen matkatoimisto Ecotour on erikoistunut ruohonjuuritason matkoihin ja on matkanjärjestäjänä jo erittäin kokenut: kahden siskoksen pyörittämä yritys aloitti toimintansa yli 20 vuotta sitten.

Elmira ja Samira Kalmakovan idea oli myös paljon suurempi kuin pelkkä matkatoimisto. He halusivat turismin hyödyntävän köyhien maalaisten elämää.

– Alussa kaikki oli vaikeaa.Pelkästään yhteydenpito oli hidasta. Jos halusit toimittaa jonkin asian, piti soittaa kylän postitoimistoon ja pyytää, että joku lähtee kertomaan henkilölle, jota tavoittelin, että minulla on asiaa ja että soitan uudelleen tunnin kuluttua. Nythän kaikilla on puhelimet, vertaa Elmira Kalmakova.

 

Sisarukset ovat onnistuneet luomaan oppaiden, lammaspaimenten ja käsityöläisten verkoston, jonka avulla voidaan räätälöidä monenlaisia kiertueita. Samalla paikalliset ihmiset saavat tuloja ja oppivat turistien toiveista.

Ihan pieni asia ei ole sekään, että kaukaisen vuoristokylän lapset ovat tottuneet turisteihin ja huutelevat kuorossa ”hello” raitilla kulkijoille. Kukaan ei kuitenkaan kerjää mitään. Ecotourin asiakkaita varoitetaankin jakamasta lapsille rahaa tai karamelleja, jotta he eivät oppisi niitä pyytämään. Sen sijaan yritys jakaa tuloistaan tukea paikallisille kehityshankkeille.

Kirgisian ja länsimaiden välinen rahaliikenne ei ole aivan mutkaton, mutta Kalmakovan sisarukset ovat pystyneet helpottamaan sitä Hollannin kautta. Heidän apunaan työskentelee hollantilainen eläkeläispariskunta, joka on ottanut Kirgisian auttamisen uudeksi elämäntehtäväkseen.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .