Dominikaaninen tasavalta on sekoitus suolaista ja makeaa – turistivirta kasvaa tasaisesti, eikä se ilahduta kaikkia paikallisia

Haitin kanssa saaren jakava Dominikaaninen tasavalta on asukasluvultaan Karibianmeren toiseksi suurin valtio. Se on rehevä ja naapureistaan erottuva sekoitus eri kansalaisuuksia ja kulttuureja.

Siinä missä paikallisbändin musiikissa soivat myös Euroopan, Afrikan ja Pohjois-Amerikan soittimet, dominikaanien veressäkin virtaa vahvana monikulttuurisuus. 73 prosenttia väestöstä on etniseltä taustaltaan kaukasoidien ja negridien jälkeläisiä.

Maan kansallistanssinkin juuret juontuvat Afrikkaan. Merengue syntyi tarinan mukaan siitä, kun jaloista toisiinsa kahlitut vangit kykenivät liikkumaan vain matalin askelin. Toisen tarinan mukaan laahaava tanssiaskel syntyi kunnioituksesta jalkaan haavoittunutta kansallissankaria kohtaan.

Yhtä kaikki. Dominikaanit rakastavat historiaansa riippumatta siitä, minkälaisia sävyjä sillä on. Pääkaupunki Santo Domingossa komeilee saarelle 1492 rantautuneen Kristoffer Kolumbuksen patsas.

Näin vaikka espanjalaisten mukanaan tuomat taudit, sodat ja ankara siirtomaapolitiikka romahduttivat nopeasti alueen alkuperäisasukkaiden eli taino-intiaanien lukumäärän miljoonasta alle tuhanteen. Siirtomaaherruuden myötä Hispaniolan-saaresta tuli orjakaupan keskus.

 

Karibianmeren turismista 80 prosenttia suuntaa Kuubaan, Meksikoon, Jamaikaan ja Dominikaaniseen tasavaltaan. Dominikaanisen turistivirrat ovat kasvaneet vakaasti maailman taloussuvanteista piittaamatta.

Nyt saarella käy vuosittain noin seitsemän miljoonaa turistia, mutta tavoitteet ovat kymmenessä. Turisteista yli kolmasosa tulee Yhdysvalloista.

Tämä näkyy amerikkalaisten suosimien all inclusive -hotellien määrässä ja siinä, että monessa paikassa valuutaksi kelpaavat dollarit.

 

Dominikaaninen on aurinkoinen sekoitus kookoksen, sikarin ja rommin aromeja sekä pistävää mopon katkua.

Paikalliset mopotaksit eli motoconchot kuskaavat ihmisiä pikkurahalla paikasta toiseen. Joku näyttää lastanneen kyytiin kolmekin ihmistä, ja yhdellä on matkassa pakastin.

– En suosittele tuota turisteille, paikallisopas Tony Fermien sanoo.

Syykin on selvä. Vaikka mopolla etenee vaivattomasti, liikenne on vilkasta ja kypäriä ei käytetä.

Seikkailemaan pääsee turvallisemminkin. 27 Charcos on pohjoisessa sijaitseva vesialtaiden, kanjonien ja putousten seikkailureitti.

Opas johdattaa hyppimään, sukeltamaan ja liukumaan vesimassojen hiomaa reittiä lammesta toiseen. Hypyt ovat välillä huimia ja liukumäetkin pelottavia, mutta vaihtoehtona on aina myös tikapuut.

 

Paikalliset ottavat turistit vastaan hymyillen, mutta kritiikin ääniäkin kuuluu. Arvostelu ei osu niinkään turisteihin vaan näitä houkutteleviin hotelliketjuihin. Ylikansalliset resortit sulkevat turistit sisäänsä ja tukevat maan taloutta vain työpaikkojen muodossa. Esimerkiksi Punta Canassa sijaitsevan Hard Rock Hotellin kohdalla työllistävä vaikutus on kuitenkin huomattava. 1774 huonetta sisältävässä hotellissa on nimittäin 3 000 työntekijää. Paikallisia huolettavat myös ihmisvirrat.

– Esimerkiksi itäosan Playa Macao -rannan kylkeen rakennetaan valtavia hotelleja. Paikalliset ovat nousseet vastarintaan, sillä he pelkäävät menettävänsä lähes kansallisaarteeksi mieltämänsä rannan turisteille, Blue Travel -matkailupalvelun kaupallinen johtaja Cecile Vonarburg sanoo.

Hotelliketjujen edustajat ovat vakuuttaneet, että paikallisten pääsy rantaan säilyy.

Sanat ovat kauniita, mutta kun kivenheiton päässä jököttää 20000-paikkainen hotellikompleksi, on sanomattakin selvää, että paikallisten rauhallista rantaa ei hotellin avaamisen jälkeen enää ole. On vain rantatuolien loputon meri.

 

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .