Kaiken nähneet turistit hakevat nyt elämyksiä kehitysmaista: "Peseydymme huussissa taskulampun valossa"

Hiilillä lämmitettävässä padassa porisee kaalia ja tomaattia. Käsissämme olevissa mukeissa höyryää kylässä valmistettu tee, yläpuolella loistavat tähdet. Istumme penkillä maatilarakennuksen ulkopuolella, noin 120 kilometrin päässä Kenian pääkaupungista Nairobista.

Isäntämme John Mbugu Wanjohi valmistaa äitinsä kanssa sisällä illallista. Pian ruokailemme yhdessä. Illan lopuksi keitämme vettä, peseydymme vuoron perään huussissa taskulampun valossa ja käymme nukkumaan Wanjohin kotitalon vaatimattomasti varusteltuun vierashuoneeseen.

Sama asetelma toistuu joka ilta kolmen päivän matkallamme Kenian keskiosassa sijaitsevaan Gacharageinin kylään, ja kokemus tuntuu aina yhtä ainutlaatuiselta.

Pääsemme kurkistamaan isäntämme, nuoren eläinlääkäri-maanviljelijän arkipäivään itäafrikkalaisella maaseudulla: muun muassa syömään samaa ruokaa kuin hän, ajamaan ympäri kylää hänen moponsa tarakalla, auttamaan maatilan askareissa ja poimimaan teenlehtiä viljelmiltä.

 

Yhä useampi kaipaa lomamatkaltaan pakettimatkojen sijaan syvää paikallisuuden kokemusta kohteessa. Silloin hyvä vaihtoehto voi olla yhteisöperustainen turismi. Se tarkoittaa enimmäkseen kehittyviin maihin suuntautuvaa turismia, jossa matkailija asuu paikallisen luona.

Ideana on tukea isäntäyhteisön kehitystä – parhaimmillaan niin, että turismista muodostuu sille kestävä elinkeino. Tälle kenialaiselle tilalle matkan järjesti suomalainen Duara Travels. Duaran kohdalla matkan kokonaishinnasta, joka Keniassa on 140 euroa kolmelta yöltä, kyläyhteisöön jää 60 prosenttia. Se jaetaan isäntäperheen, paikallisen kontaktihenkilön ja jonkin yhteisöä hyödyttävän hankkeen kesken.

Gacharageinin tapauksessa tämä hanke on paikallinen kirjasto.

Ennen matkojen aloittamista yritys vierailee kylässä ja kertoo isännille, millaisia asioita heidän tulee ottaa huomioon, kun matkailija saapuu.

Myös matkailijan on tunnettava vastuunsa: yhteisöperustaisessa turismissa tärkeää on se, että asiat tehdään paikallisten ehdoilla.

On siis ymmärrettävä, ettei kylään mennä ainoastaan maksavana asiakkaana vaan myös isäntäperheen vieraana, ja turistin on käyttäydyttävä sen mukaisesti paikallisia tapoja kunnioittaen.

Toisena päivänä teemme monen tunnin pituisen patikkaretken paikkakunnan kumpuilevassa maastossa. Vaellamme joen viertä vehreässä maisemassa raikkaassa vuoristoilmassa. Kuljemme ohi maatilojen ja teeviljelmien, missä kyläläiset työskentelevät. Välillä vastaan tulee Wanjohin tuttuja, joista suuri osa tervehtii iloisesti.

 

Wanjohi on ystävällinen ja kunnioittava isäntä. Käymme pitkiä keskusteluja kylän historiasta ja elinkeinoista sekä elämästä Keniassa yleensä. Hän on myös vastavuoroisen utelias ja kyselee, miten asiat meidän kotimaassamme sujuvat.

– Tämä on minulle hyvä tapa hankkia tienestiä, sillä minulta ei vaadita paljon. Te nukutte samassa talossa ja syötte samaa ruokaa kuin minä. Mutta voimme myös oppia toisiltamme, Wanjohi vastaa, kun kysyn, mitä hän ajattelee matkailijoiden isännöinnistä.

Toden totta. Materiaalista luksusta ei tällaiselta matkalta kannata odottaa, mutta ymmärrystä lisääviä elämyksiä ja oppeja senkin edestä.

Osallistuva ja vastuullinen

”Kaiken nähneet” turistit tavoittelevat nyt elämyksiä, jotka ovat aitoja ja poikkeavat arjesta. Palvelun ostaja ei ole enää passiivinen katselija, vaan hän osallistuu elämyksen synnyttämiseen esimerkiksi sytyttämällä tulen sekä auttamalla ruoanlaitossa.

Autenttisuudesta käydään kriittistä keskustelua. Tuotteistamisen ja lavastamisen on nähty pilaavan aitouden. Puolustuspuheissa on sen sijaan korostettu, kuinka kulttuurin tuotteistamisella pikemminkin suojellaan paikallisen kulttuurin säilymistä ja parhaimmillaan parannetaan yhteisön kehittymismahdollisuuksia.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .