Kolumni: Piippailua ja kielikukkasia kapeilla kujilla

Riikka Mahlamäki-Kaistinen oppi Israelin matkalla uuden sanan, hangry, joka on nälkäisen ja kiukkuisen hybridi.

Olin reissussa Israelissa ja toimittajaryhmän muut jäsenet olivat jo palanneet kotimaihinsa. Paikallisopas järjesti viimeisen illan seurakseni paikallisen kuskimme Svikan, sillä hän ajatteli, että yksin on tylsää. Ikään kuin über-sosiaalisten päivien jälkeen olisi outoa arvostaa omaa rauhaa.

Vähän yli kuusikymppisen seuralaiseni puheli osin murahdellen, itäeurooppalaiselta kuulostavalla aksentilla ja varsin suppealla sanavarastolla. Mies oli kuitenkin isällisen avulias ja hymyilevä, joten ajattelin, että mukava saada ruokaseuraa.

Olimme sopineet treffit hotellin aulaan kuudeksi. Mies seisoi siellä odottamassa ja matkalla autolle hän totesi painokkaasti olevansa hyvin vihainen. Oikeastaan ”hyvin, hyvin vihainen”, vähän niin kuin Nasse-setä aikoinaan.

Kysyin miksi, johon hän vastasi toistamalla kysymykseni ”why” nousevalla intonaatiolla ja kohoavilla kulmakarvoilla höystettynä. Ikään kuin olisin kysynyt jotain todella tyhmää.

Kävi ilmi, että vihaisen sijaan Svika olikin vain kovin nälkäinen (hungry – angry). Sellainenkin sana on kuulemma kehitetty kuin ”hangry”. Se tarkoittaa kovasta nälästä kumpuavaa kiukkuisuutta ja vihaa.

Suuntasimme Svikan Volkswagen-pikkubussilla ravintolaan. Keskustelu jatkui samalla kryptisellä linjalla, jossa sekä kuulija että puhuja testasivat viestin perille menoa jatkuvilla vaihtoehtoisilla sanoilla ja ilmaisuilla.

Uudenkarhea auto piippaili, vihelsi ja kommentoi menoa jatkuvasti. Oletan sen varoittaneen liian lähelle tulleista ajoneuvoista, kaiteista ja ihmisistä. Sitä en tiedä mitä auton tumma miesääni välillä sanoi hepreaksi. Ehkä se yritti kääntää puhettani Svikalle.

Mietin, että on toki hienoa, että auto varoittaa esteistä, mutta historiallisen Jaffan ahtailla kujilla se on vähintäänkin ärsyttävää.

Tuntui, että matkanteko Tel Avivissa oli yhtä piippiä ja kurlutusta. Lisäksi äänimerkit tulivat niin kovaa, että mietin jo, voiko moisesta saada kuulovaurion.

Kuskia piippailu ei haitannut. Peruuttaessa mainitsin hänelle, että kätevää kun on tuo tuollainen taustakamera, josta seurata seinän lähestymistä. Hän vastasi ”kyllä”, mutta peruutti ruudun sijaan peilien avulla.

Mitä keskusteluun tuli, päädyimme lopulta puhumaan majoituspaikoista. Svika tunsi kaikki kaupungin hotellit, joten hän luetteli minulle niitä nimeltä ja kertoi onko kohde hyvä, huono vai viiden tähden arvoinen. Pääsimme yhteisymmärrykseen myös siitä, että iltapäivällä oli ruuhkaa, näin illalla ei ole.

Mutustaessani annostani Svikan seurassa, mietin, että pitkät hiljaisuudet olisivat kiusallisempia, jos meillä olisi sujuva yhteinen kieli. Nyt oli ihan luontevaa vaieta ja sanoa välillä ”good”.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .