Kolumni: Volga kaunistaa Jaroslavlia

Jaroslavl on suunnilleen Helsingin kokoinen, kiehtovan venäläinen kaupunki. Jollakin lailla tavallisempi kuin suomalaisille tutummat Moskova tai Pietari.

Moskovasta pääsee kolmessa ja puolessa tunnissa junalla Jaroslavliin. Matkaa Moskovasta tulee noin 250 kilometriä koillisen suuntaan. Matkalla voi aistia venäläistä nykyisyyttä.

Jaroslavl ei ole niin puunattu eikä pöheä kuin pääkaupunki Moskova tai hyvin eurooppalainen Pietari. Kaduilla on kerjäläisiä, ja ihmiset ovat arkisempia.

Jaroslavlissa on oma tunnelmansa, johon liittyy yli tuhatvuotisen sivistyskaupungin itsearvostus. Kaupungin keskusta on Unescon maailmanperintökohde.

Jaroslavl on Jyväskylän ystävyyskaupunki, ja se muistuttaakin jollakin lailla Jyväskylää.

Siellä on rantaraitti, kävelykatu, kaupallinen alakaupunki, rauhallinen yläkaupunki ja monialainen yliopisto. Varsinkin yläkaupunki on kiehtova puistoineen ja kirkkoineen ja ne luovat rauhaisan tunnelman.

Jaroslavlia halkovan Volgan rantaraitista tulee mieleen Jyväskylän rantaraitti. Vesi ja luonto ovat vahvasti läsnä. Ihmiset kävelevät, rullaluistelevat ja pyöräilevät. Joenvarren viimeisin villitys on kännykkään liitetyt kaiuttimet. Eräs vanha pappa oli laittanut kaiuttimen pyöränsä etukoriin ja nautti elämästään polkien Volgan rantaa kerta toisensa jälkeen poppivehkeet täysillä. Onneksi hän kuunteli kauniin romanttista 1950-luvun musiikkia, joka tuntui sopivan tunnelmaan.

Kaupallisesti Volga on edelleen vilkas reitti. Jaroslavlissa sitä pitkin liukui alituinen paattijono. Rahti- ja matkustuslaivoja vaikutti olevan liikenteessä ympäri vuorokauden.

Olin Jaroslavlissa yliopiston organisoimalla kielikurssilla. Ehdimme myös retkeillä lähiympäristössä, tutustua suureen informaatioteknologiafirmaan ja kuunnella talousluentoja.

Meillä piti olla kuvernöörin edustajankin tapaaminen, mutta häneltä tuli edellisenä päivänä ilmoitus ylitsepääsemättömästä esteestä. Ehkäpä ystävyyskaupunkiaate on hiipumaan päin?

Retkeilimme myös Rybinskyn kaupunkiin, joka tarkoittaa suomennettuna kutakuinkin ”kalakaupunkia”. Siellä oli jättiläismäinen tekojärvi. Kun se neuvostoaikana rakennettiin, se oli maailman suurin.

Järven loppua ei näkynyt, eikä ihme, sillä vesipinta-alaltaan se on Saimaan kokoinen. Rannan tuntumassa oli kalastajia ja paljon vihreää mönjää.

Rybinskyn tekojärveä rakennettaessa sen alle jäi satoja kyliä ja ihmisten piti muuttaa muualle. Yksi seurueemme nuori opiskelija pohti ääneen: ”Mikähän älynväläys tämäkin aikoinaan oli? Kun oikea taho päättää, täällä kyllä tapahtuu.”

Edellisestä Jaroslavlin reissustani on kaksi vuotta. Tuolloin jännitin kovasti kuoppaisia teitä, joissa bussikuski teki alituiseen nopeita ratin liikkeitä.

Nyt lähistön kuoppaisia teitä oli kunnostettu ja asfaltointeja oli meneillään. Ehkä Venäjä uudistuu, hiljalleen.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen avustaja.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .