Punaisen kullan rannikko

Pohjois-Ruotsin eli Ruotsin Lapin hiihtokeskukset ovat monille suomalaisille tuttuja talvilomakohteita, mutta on naapurimaamme pohjoisimmassa läänissä Norrbottenissa muutakin näkemistä ja kokemista.

Läänin pääkaupunki Luulaja (Luleå) on Jyväskylän kokoinen vireä kaupunki, josta erilaista lomaa etsivä saa helposti hienoja lomamuistoja.

Norrbottenin rannikko, Haaparannasta Piteåån ulottuva alue on saaria täynnä, sadan kilometrin matkalla niitä löytyy 2700. Saaristo on ainutlaatuinen, sillä se paitsi palvelee alueen turismia kesät talvet ja mahdollistaa rannikon gastronomisen ihmeen.

Jokainen kulinaristi tunnustaa muikunmädin erinomaisuuden. Norrbottenin saaristossa kasvava muikku antaakin sellaista mätiä, että herkku on saanut EU:n myöntämän alkuperäissuojan. Mäti tunnetaan nimellä Kalixin muikunmäti.

- Rannikolle laskee seitsemän jokea Norjan ja Ruotsin korkeilta vuorilta, ja keväällä ne tuovat paljon makeaa vettä mereen. Veden suolapitoisuus onkin juuri suistoalueella vain kolme promillea, ja meidän muikkumme elää juuri tällaisessa vedessä, selvittää Kalixin muikunmädin parissa vuosia toiminut puuhamies, biologi Tryggve Bergman.

- Tällaisia samanlaisia alueita, joissa meri ja joki kohtaavat muodostaen pitkälle ulottuvan matalan suistoalueen on maailmassa vain täällä, Mustallamerellä ja Hudson-lahdella.

Puhdasta mätiä

Keväällä tulvivat joet tuovat vuorilta paljon ravinteita mukanaan, ja juuri näiden erikoisten ravinteiden vuoksi mäti on muotoutunut erityisen herkulliseksi.

- Ensinnäkin jokivesi on täynnä happea, ja se tekee kaloille hyvää. Ravinteista seleeni ja jodi ovat tärkeimmät, niiden avulla kalanpoikaset kasvavat hyvin ja tuottavat kallisarvoista, punaista kultaansa, Bergman kertoo.

Vuoristoista laskeva jokivesi myös pitää veden puhtaana matalalla meren rannikolla, ja näin ollen mätikin on puhdasta.

Lähiruokaa tarjolla

Muikunmädin sesonki kestää lokakuun loppuun. Luulajan kalastajat ovat merellä trooleineen yötä päivää, ja sesonkikiireet työllistävät myös muikunmädin talteen ottajia.

Allan Hedström kertoo keräävänsä noin viisitoista litraa mätiä päivässä.

- Eilen saimme 10 000 kilon muikkusaaliin, se on todella paljon.

Hedström selvittää, että mädin luovuttaneet naarasmuikut pakataan Suomeen minkin ruoaksi. Urospuoliset muikut kulkeutuvat mikä minnekin. Paikalliset lähiruokaan paneutuneet keittiömestarit kuten luulajalainen Simon Laiti kehittävät kuumeisesti uusia käyttötarkoituksia muikuille.

Hän tarjoaa omassa lähiruokaan erikoituneessa ravintolassaan muikunfileitä, jotka on ensin kuivattu, sitten savustettu.

- Niitä tarjotaan meillä alkupaloina vaikka paikallisen lakkasiiderin kanssa.

Simon Laiti myös myy ravintolansa yhteydessä pääosin oman alueensa tuotteita, mutta erikoisherkkuja kauempaakin.

Kirkko ja kaupunki

Luulajaan matkustava siis saa nauttia erinomaisesta ruoasta. Kulttuuritarve kannattaa tyydyttää ainakin vanhan kirkkokaupungin, Gammelstadin hiljaisilla kujilla ja kauniin keskiaikaisen kirkon erittäin arvokkaasta, harvinaisesta alttarikaapista, joka on yksi Ruotsin hienoimmista.

Luulaja perustettiin aikanaan 1300-luvulla palvelemaan saaristossa vierailevia kauppiaita ja markkinamiehiä. Kun meren pinta jatkoi nousuaan, kaupunki täytyi siirtää kauemmaksi, ja niin vanha kaupunki jäi kirkkonsa kainaloon vajaan kymmenen kilometrin päähän uudesta ja nykyisestä läänin pääkaupungista. Alue valittiin vuonna 1996 Unescon maailmanperintöluetteloon.

Pieniä ja sieviä

Gammelstadin kirkkokaupunki muodostuu pienistä kirkkotuvista, joita on 408 kappaletta. Osa tuvista käsittää vain yhden huoneen, muutamassa on kaksi kammaria. Talot ovat vieri vieressä, omia pihoja ei ole. Osa taloista on erinomaisessa kunnossa, osa rapistuu hiljalleen. Tosin niiden ei anneta rapistua, sillä tuvat ovat hyvin haluttuja, ja jos joku ei pidä talostaan huolta, se saa pian uuden omistajan.

Punamullalla maalatut tuvat ovat suloisia, pieniä nukketaloja. Ikkunoissa on pitsiverhot ja tietysti pelargonia. Pihoille ja portaille ei saa asettaa kukkia. Alueella on tarkat säännöt, museovirasto valvoo tarkkaan niiden noudattamista.

Perheet eivät vietä lomiaan tai viikonloppujaan tuvissa, niihin tehdään vain päiväretkiä tai piknikkejä. Poikkeuksena ovat rippikoulut, jolloin kirkkotuvissa asuvat nuoret.

Tupiin ei luonnollisesti voi mennä sisään, ainoastaan yksi tuvista on avattu yleisön nähtäväksi. Gammelstadin kirkkokaupunki on ihanteellinen paikka järjestää monen tyyppisiä juhlia, myyjäisiä ja tapahtumia.