Karamelliomenat

12-15 pientä omenaa
1,5 dl vaaleaa siirappia
7 dl sokeria
1,5 dl vettä
3 tl punaista elintarvikeväriä
3/4 tl kanelia
0,5 tl vaniljasokeria
3 kovaa hedelmämakeista

Sekoita siirappi, sokeri, kolme kovaa makeista ja vesi kattilassa. Kuumenna seosta koko ajan hämmentäen. Seos ei saa kiehua, mutta sen pitää kuumentua kiehumispisteeseen.

Kun kovat makeiset ovat sulaneet, keitos on valmis. Makeiset toimivat massassa kuin kuumennuksen ajastimina. Lisää mausteet ja elintarvikeväri. Sekoita kunnolla. Varo roiskeita, massa on erittäin kuumaa.

Nosta kattila liedeltä ja anna seoksen jähmettyä. Kasta kukin omena seoksessa. Laita omenat riviin kevyesti öljytylle leivinpaperille ja anna kuorrutteen kovettua.

Kuorrutetut omenat ovat valmiina kauniita. Voit kuitenkin halutessasi ripotella omenien päälle rouheita kuorrutteen ollessa märkää. Lisäkoristeiksi soveltuvat mm. kookosrouhe, koristerakeet, tehosekoittimella tai morttelissa rouhitut kovat makeiset sekä erilaiset pähkinät, leseet, hiutaleet ja tomusokeri.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Ruoka

Vaellukselle ei kannata kantaa vettä porkkanoissa, kuivaa siis ruoasta grammat pois – "Jokseenkin kaiken voi kuivata", kokenut vaeltaja Raija Hentman, 72, sanoo

Syötkö täytekakkua hopea- vai muovilusikalla? "Ruokailunautintoon vaikuttaa moni muukin asia kuin tekninen osaaminen", sanoo molekyyligastronomiaan perehtynyt professori Anu Hopia

Myös mansikkapellolla voi olla Koronaa – "Ei tarvitse nimeä pelätä"

Louhisaaren juoma sopii helteen helpottajaksi

Jyväskyläläisen Janne Kaartisen, 52, voi tilata juhliin ja palavereihin laittamaan ruokaa – "Olen tietyllä tapaa ohjelmanumero"

Laita kalaa myös kesäpöytään – katso tästä herkullisen kesämenun reseptit

Alkukesän herkun saaminen myyntiin vaatii viljelijältä paljon aikaa ja vaivaa – "Moni ei tiedä, miten kova työ uusien perunoiden kasvattamisessa on", Markku Santamäki, 59, sanoo

"Lippujuhlan aterialle sopisi Mannerheim-teema" – Keittiömestari Jaakko Sauvola, 40, ehdottaa juhlapöydän herkuiksi tartaria, kuhaa ja punssikakkua

Trendiherkut tarjoavat helpotusta kaukokaipuuseen – katso reseptit poke bowliin, focacciaan, dalgona-kahviin ja shakshukaan

Strömsöstä tuttu mestarikokki Michael Björklund on harmissaan ketjuravintoloiden ylivallasta Suomessa: "Helmet alkavat olla harvassa"

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.