Kasviksia ja dippikastiketta

Vähintään neljää erilaista ja eri väristä kasvista paloiteltuina, esimerkiksi tuoreita punajuuria, porkkanoita, kukkakaalia, parsakaalia, kyssäkaalia, lanttua, naurista, kirsikkatomaatteja, retiisejä, kurkkua, paprikaa, kesäkurpitsaa, sokeriherneitä tai herkkusieniä.

 

Dippikastike
 

2 dl majoneesia

1,5 dl ranskankermaa

1 rkl sitruunamehua

1 valkosipulin kynsi

1–2 kesäsipulia, osa varsista

3 anjovisfileetä

yrttejä, esimerkiksi kirveliä, rakuunaa ja muutama mintun lehti

mustapippuria

 

Leikkaa sipulit pienen pieneksi silpuksi, samoin yrtit. Hienonna anjovisfileet haarukalla.

Lisää majoneesin joukkoon ranskankerma, sitruunamehu, sipulit, anjovis, yrtit ja mustapippuria.

Anna maustua vähintään puoli tuntia ennen tarjoilua.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.