Mausteinen omenakakku

3 munaa

1 dl sokeria

0,5 dl siirappia

150 g sulatettua voita tai margariinia

2 tl vaniljasokeria

1 tl kardemummaa

2 tl kanelia

2 tl leivinjauhetta

3,5 dl vehnäjauhoja

1-2 omenaa

Pese omenat, poista siemenkota omenaporalla ja leikkaa omenat ohuiksi viipaleiksi. Sekoita kulhossa munat, sokeri ja siirappi, ei tarvitse vatkata.

Sekoita jauhojen joukkoon mausteet ja leivinjauhe. Sekoita jauhot munien sekaan. Voitele ja jauhota kakkuvuoka. Laita vuoan pohjalle ensin taikinaa ja levitä sitten omenaviipaleita, toista kerran ja kaada päällimmäiseksi taikinakerros.

Paista 175 asteessa noin tunti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Ruoka

Kreivitär Eva Mannerheim-Sparren reseptit toimivat yhä esimerkiksi itsenäisyyspäivänä – "Hyvät päivälliset eivät koskaan käy vanhanaikaisiksi", katso reseptit

Kalkkuna ei ole vielä Suomessa yhtä suosittua kuin Keski-Euroopassa, mutta sen käyttö lisääntyy – kalkkunaruoat sopivat esimerkiksi joulun välipäiviin, katso reseptit

Katso reseptit: Puolukasta toivotaan elintasosairauden kaatajaa – ota punainen marja osaksi ruokavaliotasi ja kokeile vaikkapa puolukkajäädykettä

Suomalaisten rakkaus oranssiin palleroon jatkuu – Espanjan ennätyssato näkynee hinnassa

Moni yksin asuva syö yksipuolisesti tai jättää jopa ruoan väliin – "Huomasin pian, että jos ei nauti kunnollista ateriaa, tulee naposteltua koko illan ajan", Marjo Eklund sanoo

Kommentti: Seura on paras mauste, ripottele sitä ympärillesi

Kuivakakku on mainettaan mehevämpi – myös siihen sopii täyte, katso reseptit isänpäiväksi

Anita Käyhty innostui sokerikoristeista Englannissa ja on tehnyt niitä 25 vuotta – "Kirjoitin siskollekin, että nyt olen löytänyt bisnesidean"

Saako lapselle syöttää kylmiä nakkeja? Rentoa ruokasuhdetta painottavan someyhteisön perustanut Hanna Gullichsen: "Välillä voi reilusti sanoa, että tänään syötiin vähän huonommin"

Pähkinät uppoavat piirakkaan, salaattiin ja satay-kastikkeeseen – katso reseptit

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.