Mehevä omenapiirakka

taikina:

3,5 dl vehnäjauhoja

1 tl suolaa

125 g voita tai margariinia

5 rkl kylmää vettä

täyte:

4-6 hapahkoa kotimaista omenaa

sokeria

kanelia

2 dl rahkaa

2 dl kermaviiliä tai kermaa

2 munaa

0, 75 dl sokeria

1 rkl vaniljasokeria

puolen sitruunan mehu

Valmista pohja. Sekoita jauhot ja suola ja murustele sekaan rasvakuutiot, kunnes seos on murumainen. Lisää kylmä vesi ja sekoita nopeasti. Laita taikina kylmään puoleksi tunniksi.

Levitä taikina torttuvuoan pohjalle tasaisesti. Paista pohjaa 200 asteessa 15 minuuttia.

Halkaise omenat ja poista siemenkodat. Kotimaisia omenoita ei tarvitse kuoria. Leikkaa omenat ohuiksi viipaleiksi tai pieniksi lohkoiksi.

Tortusta saa kevyemmän kermaviilillä, mutta herkkusuu käyttää siihen kermaviilin asemesta kermaa. Sekoita rahkan joukkoon kermaviili tai kerma, sitruunanmehu, sokerit ja keltuaiset. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja sekoita joukkoon varovasti.

Laita omenat esipaistetun pohjan päälle ja kaada täyte omenoiden päälle. Paista torttua vielä puoli tuntia tai kunnes pinta alkaa kauniisti ruskistua.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.