Ajastaika joutaisi remonttiin

Suku- ja tuttavatapaamisia edeltää usein pienimuotoinen perhehelvetti, kirjoittaa Kreetta Onkeli.

Mikä kalenterissa lukee, siitä on ihmisen pidettävä huoli. Niinkö?

Kesällä on monessa huushollissa pidetty yllä pakkopuhetta pulla suussa. Suku- ja tuttavatapaamisia on usein edeltänyt pienimuotoinen perhehelvetti, jotta saadaan paikat kuntoon ja kaikki osallistumaan. Vielä auton kaartaessa pihaan on verhojen takana jupistu, kuka puhuu kenellekin ja millä tavalla, kunnes on astuttu yötä myöten viimeistellylle pihalle sydämellinen hymy huulilla vastaanottamaan kauan odotettuja vieraita.

Miksi tämä kaikki? Olisiko syynä kalenterimme, Ajastaika, jota pappa helli piirongin laatikossa? Ajast’ajan kannet olivat kypsän viljan väriset muistutukseksi siitä, kuinka vuodenkierto tähtää sadonkorjuuseen. Se todella oli tärkeää. Alun perin kalenteriin piti merkitä työt, ei juhlia. Juhlat perustuvat vapaaehtoisuuteen. Työt eivät.

Kalenteria 2016 selatessa melkein jokaiselle viikolle osuu merkkipäivä: uudenvuodenpäivä, loppiainen, vainojen uhrien muistopäivä, kynttilänpäivä, Runebergin päivä, saamelaisten kansallispäivä, laskiaissunnuntai ja -tiistai, ystävänpäivä, Kalevalan päivä, karkauspäivä, naistenpäivä, Marian ilmestyspäivä, palmusunnuntai, pitkäperjantai, pääsiäispäivä, toinen pääsiäispäivä, äitienpäivä, isänpäivä, tasa-arvon päivä, romanien kansallispäivä, suomen kielen päivä, kansallinen veteraanipäivä, vappu, helators­tai, helluntaipäivä, Pyhän Kolminaisuuden päivä, juhannuspäivä, apostolien päivä, kirkastussunnuntai, mikkelinpäivä, uskonpuhdistuksen muistopäivä, rukouspäivä, pyhäinpäivä, tuomio­sunnuntai, ensimmäinen, toinen, kolmas ja neljäs adventtisunnuntai, joulupäivä ja tapaninpäivä.

Lisäksi tukku kirjailijoita ja säveltäjiä (missä ovat kuvataiteilijat ja teatteriväki?) ja muuta epämääräistä porukkaa.

Usein juhlapäiviä edeltää aatto, joka on myös juhlapäivä. Lisäksi tulevat yksityiselämään sisältyvät ystävien ja sukulaisten valmistujaisjuhlat, rippijuhlat, syntymäpäivät, harjannostajaiset, pikkujoulut.

Ei ole lainkaan ihmeellistä, että joillakin saattaa pinna kiristyä purjehtiessa juhlasta juhlaan kalenteriin merkityllä, virallisesti odotetulla tavalla.

Ehdotan, että suomalainen Ajastaika laitetaan tuota pikaa täysremonttiin. Yhden päivän sinne kuitenkin saa puolestani merkitä ja se on kansallinen velkojen anteeksiantopäivä.

Pakotonta lomaa kaikille!

Kolumnisti on kirjailija.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Sunnuntaisuomalainen

"Olen jonkin verran riskinottaja" – Antti Eskelinen, 57, on hypännyt yli 2 800 kertaa laskuvarjolla, osallistunut ralliin Afrikassa ja pyöräillyt Istanbulista Travemündeen

Reportaasi: Seurasimme kuukauden ajan ensikertalaisia mansikkapellolla – suomalaiset vetivät vertoja jopa ukrainalaisille

Kolumni: Rinnat eivät ole naisen kruunu

Keniassa Linda Bosire eli leveästi pankkiirin tyttärenä, Suomessa hänelle on huudeltu n-sanaa ja hänen lapsiaan on kiusattu

Kolumni: Tässä kolumnissa ei olla mitään mieltä

Anna, 30, suuttui persujen pamfletista: Miksi väkivaltaa kokeneiden ääni unohtui taas?

"Se on ollut aika tyypillistä isoisäni käytöstä" – Taiteilija Eero Nelimarkka maalasi kuvan kuvanveistäjä Jussi Mäntysestä, ja taulusta seurasi vuosikymmenten riita

"Jos vaihtaisi auton ja kiertäisi vähän maailmaa" – Unelmointi kuuluu elämään, mutta mistä juuri sinä unelmoit?

"Ihmiset pitivät pöpinä, olinhan viisikuisen vauvan äiti" – Tea Törmänen, 37, on tuonut Suomelle MM-mitaleita amerikkalaisessa jalkapallossa, tutkinut miekkavalaita merellä ja muuttanut viikon varoitusajalla toiselle puolen Suomea

Laulaja taisteli Facebook-tunnuksistaan – samaan aikaan hakkeri tyhjensi jo pankkitiliä

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.