Annasta, 32, ei olisi voinut aavistaa, että hän on koditon – nykyään yhä useampi asunnoton on nainen

Annalle, 32, oli aina tärkeää, että hän ei näytä asunnottomalta.

Ulkonäkö oli siistitty, päällä oli puhtaat vaatteet. Jos Anna olisi kävellyt kadulla vastaan, ei olisi voinut tietää, että siinä kulkee nainen, joka on pahoissa ongelmissa.

Huumeiden käytönkin hän pystyi salaamaan vanhemmiltaan

– Ei sitä välttämättä huomaa ihmisestä päällepäin, Anna sanoo.

Anna menetti kotinsa vuonna 2016 ja oli virallisesti vailla asuntoa melkein kaksi vuotta. Asian arkaluontoisuuden vuoksi Anna ei esiinny tässä jutussa omalla nimellään.

Vuoden 2018 lopussa Suomessa oli 5 482 asunnotonta ihmistä, selviää Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Aran tilastoista.

Asunnottomien määrä vähenee koko ajan, ja erityisesti pitkäaikaisasunnottomuutta on pystytty vähentämään tehokkaasti.

Samalla kuitenkin naisten suhteellinen osuus asunnottomien ihmisten määrästä on kasvanut.

Vuonna 2014 Suomen yli 7 000 yksinelävästä asunnottomasta noin 23 prosenttia oli naisia. Viime vuonna osuus nousi hieman yli 25:een prosenttiin, ja koko maassa oli yhteensä 1 244 asunnotonta naista.

Sen lisäksi Suomessa oli 159 asunnotonta perhettä, joista suurimpaan osaan kuului naisia. Ensimmäistä kertaa selvitettiin myös yksinhuoltajaperheiden tilannetta. Kaikista asunnottomista perheistä yksinhuoltajia oli 77 prosenttia.

Asunnottomien ihmisten tarkkaa määrää on haastavaa tilastoida, sillä asunnottomuus on usein näkymätöntä.

Erityisesti naisille tyypillistä on piiloasunnottomuus. Sen sijaan, että he olisivat kaduilla tai hätämajoituksissa, useimmat oleilevat tuttavien luona.

Osa saattaa olla kirjoilla asunnossa, jossa he eivät todellisuudessa voi elää. Kotona saattaa odottaa esimerkiksi väkivaltainen puoliso. Piiloasunnottomuuden takia jo naisten tavoittaminenkin on vaikeaa.

Parhaiten Anna muistaa asunnottomuudestaan sen, miten väsynyt hän oli. Unenpuute oli valtava.

Anna yöpyi pääsääntöisesti tuttujensa tai äitinsä luona ja eli täysin muiden ehdoilla. Oli muista ihmisistä kiinni, milloin hän sai nukkua, syödä, pestä vaatteet tai käydä suihkussa.

Hänellä ei ollut yksityisyyttä tai vapautta tehdä mitä halusi, milloin halusi.

– Se oli todella uuvuttavaa. Elin päivän kerrallaan, kun en välttämättä tiennyt, missä voin nukkua seuraavan yön, Anna kertoo.

Aina pään päälle ei löytynyt kattoa, ja Anna joutui etsimään yösijaa puistoista. Välillä hän kulutti aikaa ajelemalla lähijunilla edestakaisin.

Yhtenä syksynä, kun majapaikkaa ei ollut ja ilmat olivat jo alkaneet viiletä, ainoa vaihtoehto oli yöpyä rappukäytävissä. Ongelmana oli, että Helsingissä kerrostalojen ovet ovat useimmiten lukittuja.

– Joka ilta oli kunnon jahti, kun yritin selvittää, pääseekö jonnekin, Anna sanoo.

Asumispalveluita on kehitetty pitkään miesten lähtökohdista. Heitä palvelut ovatkin auttaneet, mutta naisten erityiset tarpeet ovat jääneet tunnistamatta, kertoo projektipäällikkö Leena Lehtonen Y-Säätiöstä. Säätiö tekee työtä asunnottomuuden vähentämiseksi muun muassa tarjoamalla kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja.

Lehtonen koordinoi kolmevuotista Naiserityisyys asunnottomuustyössä -hanketta (Nea). Se pyrkii tunnistamaan naisten asunnottomuuden erityispiirteitä ja syitä naisten osuuden kasvuun sekä selvittämään, miten naiset saataisiin paremmin avun piiriin. Y-Säätiön lisäksi hankkeessa on mukana kahdeksan muuta toimijaa neljällä eri paikkakunnalla.

Lehtosen mukaan tämä on ensimmäinen kerta, kun asunnottomuuden hoidossa huomioidaan naiset kunnolla.

– Asunnottomista ihmisistä esimerkiksi nuoret ja maahanmuuttajat on jo otettu tarkastelun kohteeksi ja huomattu, että heillä on erityisiä tarpeita. Naisiin on ruvettu kiinnittämään huomiota vasta viime aikoina, Lehtonen sanoo.

Syvä häpeä ja syyllisyys ovat kiinteä osa asunnottomien naisten elämää. Avun hakeminen lykkääntyy, kun taustalla värjöttelee ajatus siitä, että on pakko pärjätä yksin.

– Naisille asunnon menettäminen on ehkä vielä häpeällisempää kuin miehille. Moni syyttää itseään siitä, että ei osannut hoitaa asioitaan paremmin, Lehtonen sanoo.

Annan häpeä näkyi siinä, että hän yritti olla vaivaamatta muita ongelmillaan.

– En halunnut koskaan tunkea kenenkään luo tai aiheuttaa sellaista oloa, että minua pitäisi auttaa.

Anna ei esimerkiksi halunnut häiritä hyvin pärjäävää ystäväänsä, jonka hän on tuntenut vuosikaudet. Hänelle Anna valehteli useimmiten, että kaikki on hyvin. Joskus hyvin harvoin Anna saattoi yöpyä ystävänsä luona.

– Se oli ihan vihoviimeinen paikka, kun mitään muuta vaihtoehtoa ei ollut ja ulkona oli liian kylmä, Anna sanoo.

Helsingin diakonissalaitoksen työntekijä Sari Rantaniemi on työskennellyt vuoden ajan asunnottomien naisten parissa.

Sitä ennen hän oli viisi vuotta järjestössä, joka auttaa asunnottomia ja asunnottomuuden uhkaamia ihmisiä.

Joukossa on monen ikäisiä naisia . On hyvistä ja heikommista taustoista tulevia. Yksinäisiä ja perheellisiä. Useilla on lapsia, jotka on otettu huostaan.

– Monelle naiselle lasten huostaanotto on viimeinen romahduspiste. Sitten millään ei ole enää mitään väliä, Rantaniemi sanoo.

Rantaniemi ja Lehtonen ovat molemmat sitä mieltä, että äitiyttä ei huomioida tarpeeksi asunnottomien palveluissa. Esimerkiksi huostaanottotilanteissa äitiä ei usein tueta tarpeeksi. Toisaalta naisen voi huostaanoton yhteydessä olla vaikeaa hyväksyä tarjottua apua.

– Hän saattaa ajatella, että kaikki ovat häntä vastaan, Lehtonen kertoo.

Kodittomana lapsien tapaaminen on usein hankalaa esimerkiksi sopivan tapaamispaikan puuttumisen vuoksi. Jos pääsee asumaan asunnottomille tarkoitettuun yksikköön, ei niissäkään välttämättä ole tiloja, joihin lapsia voisi tuoda.

– Äitiys jatkuu elämäntilanteesta huolimatta. Yksi eniten kipua aiheuttavista asioista on se, että ei pysty tapaamaan omia lapsiaan niin kuin haluaisi, Rantaniemi toteaa.

Syyt naisten asunnottomuuteen ovat moninaisia. Päihde- ja mielenterveysongelmat voivat altistaa asunnottomuudelle, mutta yllättävän elämänkriisin myötä asunnon voi menettää kuka tahansa työssäkäyvä pienituloinen.

Lopullinen niitti voi olla esimerkiksi sairastuminen tai läheisen kuolema, joka vie työkyvyn. Sen jälkeen asiat lähtevät vyörymään huonompaan suuntaan, mutta apua ei osata tai haluta hakea.

– Se johtuu usein ajatuksesta, että naisen pitää pärjätä viimeiseen asti, Rantaniemi sanoo.

– Elämää yritetään pitää kasassa, ja sitten kun romahdus tulee, se on aika kokonaisvaltainen.

Riski jäädä asunnottomaksi koskee aiempaa laajempia ryhmiä. Monien kohdalla asunnottomuus liittyy yhä enemmän taloudellisiin ongelmiin ja asumiskulujen kasvuun. Kaikissa suurissa kaupungeissa on puutetta kohtuuhintaisista asunnoista.

Jyväskylä on Tampereen ja Turun lisäksi suurista kaupungeista ainoa, jossa asunnottomien ihmisten määrä kasvoi viime vuonna.

– Yksi asunnottomuuteen vaikuttava tekijä on ylivelkaantuminen ja luottotietojen menetys, sanoo Jyväskylän kaupungin aikuissosiaalityön johtava sosiaalityöntekijä Laura Vänttinen.

Eniten asunnottomien määrä kasvoi Jyväskylässä nuorten, alle 25-vuotiaiden ryhmässä. Monet nuoret muuttavat asumaan kavereiden luokse, jos omaa asuntoa ei löydy.

Nuorten asunnottomuuden taustalla on samoja syitä kuin muillakin: asumisen korkea hinta, pienituloisuus, työttömyys, päihdeongelmat ja elämänhallinnan taitojen puute.

Annan kohtaloksi kävivät päihteet.

Ykkösjuttu olivat opioidit, vahvat kipulääkkeet, jotka aiheuttavat voimakasta riippuvuutta. Lisäksi Anna kertoo käyttäneensä ainakin amfetamiinia, rauhoittavia bentsodiatsepiineja, muuntohuumeita ja lakkaa, joka lamaa keskushermoston toimintaa.

Huumeiden käyttö kesti yli kymmenen vuotta.

Anna kertoo aloittaneensa 18-vuotiaana, kun hän muutti yhteen silloisen mies­ystävänsä kanssa. Mies käytti huumeita, ja hänen kanssaan Annakin alkoi käyttää.

Tilanne riistäytyi nopeasti käsistä. Annan opinnot jäivät kesken ja huumeista tuli hänen elämänsä tärkein asia.

– Minulla ei ollut mitään rutiinia, töitä tai muuta. Valvoin joka yö. Jos meillä ei ollut päihteitä, niin sitten aika meni niiden hankkimiseen. Jos huumeita oli, niin sitten niitä vain käytti, Anna kertoo.

Anna asui miesystävänsä kanssa useita vuosia. Myöhemmin he erosivat, mutta päihteet jäivät Annan elämään.

Kun elämä pyöri huumeiden ympärillä, arjesta selviämisestä ei tullut mitään. Annan mukaan huumeidenkäyttö olikin pääasiallinen syy sille, miksi hän menetti asuntonsa.

Annan vanhemmat tukivat tytärtään, mutta lopulta raja tuli vastaan. Anna oli kertonut äidilleen päihteidenkäytöstään ja oli jälleen kerran tämän luona yötä. Äiti kysyi, ymmärtääkö Anna, ettei voi ikuisesti majailla hänen luonaan, vaan omat asiat on saatava kuntoon.

– Lähdin kassi kädessäni ulos. Menin heti ensimmäiseksi hakemaan lisää jotain vedettävää.

Naisille asunnottomuus on usein rankempaa kuin miehille. Traumakokemuksia voi olla kaikilla, mutta naiset joutuvat miehiä herkemmin seksuaalisen hyväksikäytön ja väkivallan uhreiksi. Niiden uhka on läsnä lähes koko ajan.

– Naisia on voitu kohdella kaltoin jo lapsuudessa tai väkivalta on voinut olla syynä siihen, että on joutunut lähtemään kodistaan. Asunnottomana väkivallan ja hyväksikäytön uhka jatkuu ja voi traumatisoida lisää, Y-säätiön Leena Lehtonen kertoo.

Osa maksaa yöpaikasta seksillä.

Lehtonen puhuu suojelusuhteista. Niissä asunnoton nainen saa mieheltä asunnon tai turvaa, mutta joutuu samalla kiitollisuudenvelkaan, joka yleensä tarkoittaa, että hänen oletetaan harrastavan miehen kanssa seksiä.

Annaltakin miehet ovat pyytäneet vastapalveluksia yöpaikoista, mutta hän ei ole tarttunut tarjouksiin. Joskus hän on kuullut muilta, mitä yöpaikasta odotetaan vastineeksi ja jättänyt menemättä, koska on pelännyt oman turvallisuutensa puolesta.

– Monet tytöt menevät, vaikka tietävät, mitä siellä tapahtuu.

Lehtonen ja diakonissalaitoksen Sari Rantaniemi ovat huolissaan nuorista naisista, joita asunnottomuustyössä kohdataan entistä enemmän. Joillain nuorilla on taustallaan niin paljon kaltoinkohtelua, että siitä on tullut normaalia.

– Monilta on rikottu heidän omia rajojaan niin monta kertaa, että he eivät enää ymmärrä, että ei ole ok, jos heitä käytetään hyväksi, Lehtonen sanoo.

Heidän kohdallaan olisi erityisen tärkeää saada nopeasti apua.

– Nuoret naiset ovat todella heikossa tilanteessa. Kierre on todella nopea ja syvä, kun jää asunnottomaksi, Rantaniemi sanoo.

Kun Annalta kysyy, onko hän koskaan joutunut kokemaan väkivaltaa tai hyväksikäyttöä, hän kohauttaa hieman kulmiaan. Aivan kuin kysymys olisi yllättänyt, koska se on niin naiivi.

– Joo, ehdottomasti. Se on ihan normaalia tuossa maailmassa.

Mies, jonka kanssa Anna muutti 18-vuotiaana asumaan, oli väkivaltainen. Asunnottomuuden aikana pelko oli läsnä erityisesti huumekauppoja tehdessä.

– En tiedä, olenko jotenkin blokannut ne tilanteet päästäni, mutta kaikennäköistä on kyllä tapahtunut, Anna sanoo hiljaa.

Anna kertoo välillä edelleenkin arastelevansa miehiä, mutta toisaalta kokemukset ovat myös vahvistaneet.

– En ole koskaan ollut näin vahva kuin olen nyt.

Monesti naiset välttelevät yöpymistä hätämajoituksissa. Miesvaltaisia majoituksia pidetään turvattomina, sillä niissä voi joutua väkivallan tai hyväksikäytön uhriksi siinä missä muuallakin.

– Asunnottomat naiset joutuvat kokemaan paljon väkivaltaa, Sari Rantaniemi sanoo.

Hän ja Y-säätiön Leena Lehtonen kaipaisivat enemmän pelkästään naisille suunnattuja palveluita, kuten ensisuojia ja kohtaamispaikkoja. Jos naiset eivät uskalla mennä olemassa oleviin ensisuojiin, he saattavat Rantaniemen mukaan jäädä majailemaan tuttavien nurkkiin ja altistua siinä hyväksikäytölle.

– Naisille suunnatussa paikassa heihin olisi helpompaa saada ensikontakti. Jos paikka koetaan turvalliseksi ja nainen uskaltaa tulla sinne uudelleenkin, hänen asioitaan olisi helpompi edistää, Rantaniemi sanoo.

Koska asunnottomuudesta on vaikeaa kertoa, tulisi siitä muistaa aina kysyä. Lehtosen mukaan asumiseen pitäisi kiinnittää enemmän huomiota kaikessa sosiaalityössä, tulipa ihminen hakemaan apua mihin tahansa.

– Aina, kun ihminen asioi jossain paikassa, pitäisi muistaa selvittää asumisen tilanne, Lehtonen sanoo.

Samoilla linjoilla on myös Laura Vänttinen Jyväskylän kaupungilta. Hänen mukaansa sosiaalityön tavoitteena Jyväskylässä onkin pyrkiä siirtämään työn painopistettä kohti ennalta ehkäiseviä toimia ja puuttua asioihin, jotka altistavat asunnottomuudelle.

– Asumisen tukea tarvitaan paljon. Usein ongelmat ovat ehtineet jo kasaantua, ennen kuin asia tulee esimerkiksi sosiaaliviranomaisten tietoon, hän sanoo.

Vaikka avun piiriin pääsisikin, tilanne ratkeaa harvoin nopeasti.

Vänttisen mukaan sosiaalityöntekijät saattavat selvittää kuukausia asunnottoman ihmisen solmuun menneitä asioita muiden viranomaisten kanssa. Siinä ajassa joku saattaa jo luovuttaa ja menettää luottamuksensa yhteiskunnan tukeen.

– Siinä edetään pienin askelin, Vänttinen sanoo.

Jos asunnottomalta vaaditaan sinnikkyyttä, sitä vaaditaan myös asunnottomuuden parissa työskenteleviltä. Rantaniemen mukaan on tärkeää, että työntekijät kohtaavat apua tarvitsevan aina kunnioittavasti. Luottamus rakentuu, kun on kärsivällinen ja tavoitettavissa. Asiakkaalle ei saa tulla tunnetta, että hänet on unohdettu.

– Erään naisen kanssa laitoin puoli vuotta tekstiviestejä. Hän perui aina sovitun tapaamisen. Jatkoin kuitenkin sinnikkäästi yhteydenottoja, ja lopulta hän tuli. Siinä voi olla taustalla kokemuksia siitä, että häntä ei ole aina välttämättä kohdattu kauhean hyvin, Rantaniemi sanoo.

Jos on ajautunut niin vaikeaan tilanteeseen, ettei saa edes perustarpeitaan tyydytettyä, on omien asioiden edistäminen lähes mahdotonta.

Rantaniemi kertoo tavanneensa jokin aika sitten nuoren naisen, jolla oli päällään vain toppi, collegehousut ja kengät. Ei alusvaatteita, sukkia tai mitään muuta.

– Hän sanoi syöneensä muutaman päivän ajan pelkkää puuroriisiä ja majoneesia, kun muuta ruokaa ei ollut, Rantaniemi kertoo.

Naisen asioita järjestellään paraikaa.

– Toivon, että lopputulos on hyvä, mutta se vie aikaa.

Rantaniemi kaipaisi ihmisiltä enemmän myötätuntoa heikkoon asemaan päätyneitä kohtaan .

– Usein ihmisille vain tapahtuu huonoja asioita. Harvoin he ovat niitä itse valinneet.

Ensimmäinen kesäkuuta 2018 Anna pääsi muuttamaan omaan kotiin. Pian sen jälkeen hän aloitti myös korvaushoidon, jossa hän käy edelleen.

Aiemmin samana vuonna Anna oli tavannut asunnottomuuden parissa työskentelevän henkilön, joka auttoi hänet jaloilleen. Elämä kääntyi raiteilleen.

– Hän oli aivan ihana. Hän soitteli minulle tasaisin väliajoin ja kyseli kuulumisia. Toukokuussa hän kertoi, että nyt minulle on löytynyt asunto, Anna kertoo.

– Hänen kanssaan pystyi rentoutumaan ja kertomaan ongelmista avoimesti. Hänelle ei tarvinnut valehdella yhtään mistään.

Anna asuu edelleen samassa kodissa, johon hän muutti yli vuosi sitten.

– Minulla on maailman ihanin asunto. Pieni mutta ihana. Se on koti.

Nykyään Anna työskentelee kokemusasiantuntijana asunnottomien ja päihteidenkäyttäjien parissa.

Asiantuntijoiden mukaan onkin tärkeää, että naisten oma ääni saadaan kuuluviin asunnottomuustyössä, jotta palveluita saadaan kehitettyä. Monille ongelmista puhuminen on myös helpompaa, jos kuuntelijana on henkilö, jolla on samanlaisia kokemuksia.

Anna haaveilee opiskelevansa vielä jonain päivänä. Ja vaikka häpeä puskee edelleen välillä pintaan, on se myös hieman helpottanut.

– Olen kuitenkin ihan eri ihminen kuin aiemmin. Tykkään suunnitella tulevaisuutta. En ole koskaan aiemmin tehnyt niin, hän sanoo.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .