Anssi jäi 7-vuotiaana kiinni asuntomurrosta – pelaa nykyisin tietokoneella ammatikseen: "Kerron tuloistani sen verran, että saan huutelijat hiljaiseksi"

Kun Anssi Huovinen menee kotonaan tietokoneelle, häntä aletaan seurata ympäri maailmaa.

Usvaisessa kesäyössä erottui sinisten valojen välke.

Baarimikkona työskennellyt Anssi Huovinen, 17, havahtui hälytyssireenien ääneen, kun hän oli poistumassa työvuorostaan varhain lauantaiaamuna Utajärven pikkukunnassa Pohjois-Pohjanmaalla.

Huovinen huolestui ja lähti juoksemaan. Tyttöystävä oli mukana seurueessa, joka oli tulossa hakemaan Huovista töistä. Kyydin piti saapua Vaalan suunnalta, josta sireenit nyt kaikuivat.

Kaukaa oli vaikea hahmottaa, mitä oli tapahtunut. Läheltä sitä oli vaikea uskoa.

Huovinen näki koivua vasten murskaantuneen Volkswagen Golf -farmariauton. Törmäys oli ollut raju. Poliisin mukaan turmapaikalle ei jäänyt lainkaan jarrutusjälkiä.

Huovinen näki auton takapenkillä parhaan ystävänsä, etupenkillä tyttöystävänsä. Kumpikaan ei vastannut huutoihin.

Sen jälkeen muistikuvat ovat epämääräisiä. Huovinen muistaa, että viranomaiset työnsivät häntä pois tajuttomien uh­rien luota. Jossain vaiheessa turmapaikalle laskeutui pelastushelikopteri.

Vuonna 2008 sattuneessa onnettomuudessa sai surmansa kolme 14–17-vuotiasta nuorta, mukaan lukien Huovisen tyttöystävä ja paras kaveri.

Huovisen maailma romahti. Seuraavana päivänä hän matkusti junalla Oulusta Helsinkiin ja itki omien sanojensa mukaan koko matkan.

Kun kolarissa kuolleen pojan jäämistöä jaettiin, hänen vanhempansa päättivät antaa lapsensa tietokoneen Huoviselle. Se oli nuorisokodeissa varttuneen Huovisen ensimmäinen oma tietokone.

Ja se muutti hänen elämänsä.

Huovinen huomasi pystyvänsä pakenemaan surua ja helpottamaan stressiä tietokonepelien avulla.

– Kun mieleni saa muita virikkeitä, se keskittyy niihin. Paskat jutut unohtuvat, Huovinen kertoo kymmenen vuotta myöhemmin.

Huovinen uppoutui tietokonepeleihin ja alkoi kehittyä. Kaverit, jotka olivat opettaneet Huovisen pelaamaan World of Warcraft -verkkoroolipeliä, muuttuivat hänen oppipojikseen. Toisinaan Huovinen pelasi 15 tuntia putkeen, koska ”halusi olla paras”. Se voi kuulostaa typerältä mutta osoittautui valmistautumiseksi työuraa varten.

Sitä paitsi Huovinen oli tehnyt elämänsä aikana paljon typerämpiäkin asioita.

Keskimmäisenä kolmesta veljestä syntynyt Anssi Huovinen oli vilkas ja vauhdikas lapsi. Hän muistaa elämänsä ensimmäisistä vuosista onnellisia leikkihetkiä, mutta pian levottomuus alkoi johtaa toilailuihin ja tihutöihin. Kun Vantaan Tikkurilassa asuneen perheen yksinhuoltajaäiti kävi töissä, päiväkoti-ikäinen Huovinen liikkui jo nuorisoporukoissa.

Niissä tyhmyys tiivistyi. Seurasi näpistelyä, tulella leikkimistä, paikkojen rikkomista ja lintsaamista.

– Olin yllytyshullu. Aina messissä, jos joku keksi jotain tyhmää, Huovinen muistelee.

– Mentaliteetti oli sellainen, että se, mikä oli muille lapsille kiellettyä, oli meille jännittävää ja hauskaa.

Homma karkasi nopeasti käsistä. Huovinen jäi seitsemänvuotiaana kiinni asuntomurrosta, ja hänen äitinsä joutui maksamaan korvauksia. Silloin äiti päätti, että nyt saa riittää.

Äiti antoi hänet huostaan Tammirinteen lastenkotiin Vantaalle, ja hänen käytöstään alettiin tutkia Auroran sairaalassa. Huovinen muistaa yhä, kuinka itki koko automatkan lastenkotiin ja huusi: ”En halua, en halua, en halua!”

Nykyään Huovinen on äidilleen kiitollinen siitä, että hänet sijoitettiin laitokseen. Lapsuuden kaveriporukasta moni on kuollut tai vankilassa.

– Olen varma, että jos olisin jäänyt sinne, minäkin olisin linnassa, ojassa tai mullan alla.

Kymmenvuotiaana Huovinen sijoitettiin Jyväskylän Tikkakoskella sijaitsevaan avoimeen perhekotiin, jossa pyrittiin mahdollisimman tavalliseen elämään. Huovinen sai kulkea kaupungilla ja kavereilla. Urheilullinen nuorimies harrasti jääkiekkoa, iltaisin hän pelasi konsolipelejä peiton alla.

Aluksi kaikki sujui hyvin. Huovisella on hyviä muistoja Tikkakoskelta, ja hän on edelleen yhteydessä perhekodin pitäjiin.

Sitten vanhat ongelmat jatkuivat. Huovinen kertoo vierastaneensa sääntöjä, auktoriteetteja ja rutiineja. Teini-iän kynnyksellä elämä perhekodin sisällä alkoi tuntua liian rajoitetulta. Huovinen jatkoi näpistelyä ja pikkukolttosia. Lisäksi hän aloitti ”hatkailun”: rikkoi ensin sovittuja kotiintuloaikoja, sitten jäi koko yöksi muualle.

– Puhelahjoilla oli helppo löytää yöpaikkoja. Olen aina ollut sosiaalinen verkostoituja ja tullut toimeen kaikkien kanssa, Huovinen sanoo.

Hatkailua on vaikea perustella järjellä. Perhekodissa Huovisesta pidettiin huolta, mutta seikkailunhalu vaati lähtemään. Huovinen kokee, että hän ei osannut käsitellä levottomuuttaan eikä nähnyt omia ongelmiaan.

– Halusin vain pois, pois ja pois. Se oli minun ratkaisuni kaikkeen.

Huovinen tiesi, että jos hatkailu jatkuu, hänet sijoitettaisiin lastensuojelulaitoksiin, joissa pidetään tiukempaa kuria ja kontrollia kuin Tikkakoskella. Ihan sama, Huovinen ajatteli. Kahdeksannella luokalla hän karkasi 150 kilometrin päässä Tikkakoskelta sijaitsevalle Mäntyharjulle ja vietti siellä päiväkausia. Kiinni jäämisen jälkeen ei edes puhuttu paluusta perhekotiin.

Huovinen onnistui karkaamaan seuraavastakin sijoituspaikastaan, päihdeyksikkö Breikistä Helsingissä. Seuraavaksi sosiaaliohjaaja vei hänet lentokentälle, Ouluun lähtevään koneeseen.

– Siinä vaiheessa alkoi kiinnostaa, mihin minua viedään. Puhuttiin jostain Muhoksesta. Hyvä kun tiesin, että Oulu on jossain pohjoisessa.

Muhoksen Pohjolakoti on ”haasteellisesti oireilevien lasten” sijaishuoltoon keskittynyt yksikkö, jolla on laitosnuorten keskuudessa kovan paikan maine. Huovinen muistaa oppineensa nopeasti, millaista porukkaa Pohjolakodissa asuu.

Aiemmissa sijoituspaikoissa oli ollut hiljaisia ja rauhallisia nuoria, joilla oli ongelmia perheissään. Muhoksella ongelmat näyttivät olevan nuorilla itsellään.

– He olivat samanlaisia kuin minä – tai pahempia.

Toiminta oli täynnä rutiineja, sääntöjä ja sanktioita. Herättiin, syötiin, käytiin koulua ja tehtiin töitä. Vaikka hatkailu oli tehty vaikeammaksi, oli nuoria mahdoton pitää nuhteessa. Toisinaan nujakoitiin keskenään, toisinaan lähdettiin karkuun ja rötösteltiin. Osalle nuorista oli kehittynyt laitoshoidossa Huovisen mukaan ”asennevamma”.

– He ottivat perseilyn elämäntavakseen. He kokivat, että asiat eivät voi muuttua parempaan suuntaan, ja nauttivat kaikenlaisesta säätämisestä, Huovinen muistaa.

Hän tutustui Pohjolakodissa kymmeniin ihmisiin, joista moni on kuollut myöhemmin päihteiden takia tai joutunut vankilaan. Laitostaustaisista tuttavistaan Huovinen laskee ”menestyjiin” viisi. Julkkiksia tulee mieleen kaksi: räppärit Ällä ja Mikael Gabriel.

Vauhdikkaassa seurassa hänen omatkin rikoksensa kovenivat. Tuli autovarkauksia ja pahoinpitelyitä. Sosiaaliselle Huoviselle annettiin ammattikoulussa hoidettavaksi luokkasormuskeräys, mutta nuorukainen kavalsi rahat itselleen.

– Otin rahat ja lähdin dösällä pois, Huovinen sanoo ja kohauttaa hartioitaan.

– En tuntenut sympatiaa muita kohtaan, enkä välittänyt. Olin tehnyt samanlaisia juttuja niin pitkään ja asunut samankaltaisten ihmisten kanssa 24/7, että pidin sitä normaalina.

Pohjolakodissa Huovinen sijoitettiin perhekotiin, jota pitivät Eeva ja Esa Honkanen. Pariskunta muistaa Huovisen älykkäänä, iloisena, urheilullisena – ja poikkeuksellisen vilkkaana nuorukaisena.

– Vilkkaana hyvässä ja pahassa. Anssilla oli tapana toimia ennen kuin ajattelee, Esa Honkanen naurahtaa.

Välillä perhekodin ohjaajat juoksivat Huovisen perässä, välillä kurinpidossa oli ”tiukkoja paikkoja”. Pidempien karkureissujen jälkeen pojan valvontaa kiristettiin.

Toisaalta Huovinen oli avulias nuorukainen, joka purki mielellään energiaansa fyysisissä töissä. Kun Honkaset muuttivat perhekotinsa Muhokselta Utajärvelle, Huovinen seurasi mukana ja auttoi rakennuksen remontissa.

Honkasten mukaan Huovinen suhtautui elämään positiivisemmin kuin monet muut nuoret.

– Anssilla ei koskaan ollut samanlaista huume- ja vankilamyönteisyyttä kuin joillakin, Esa Honkanen sanoo.

Asiat nytkähtivät eteenpäin, kun nuorukainen alkoi rauhoittua keskustelemaan. Kerran Huovinen kertoi perhekodin aikuisille, että ei halua kasvaa ”ylimieliseksi kusipääksi”, vaan kaipaa elämälleen oikeaa suuntaa.

– Viimeistään siinä vaiheessa olin varma, että Anssista saadaan vielä veronmaksaja, Esa Honkanen sanoo.

Yhdellä hatkareissulla Huovisen seurue ajoi kolarin Kemissä. Autoa kuljettanut perhekodin nuori tuomittiin maksamaan 24 000 euron korvaukset kolarissa loukkaantuneille. Huovinen loukkasi itseään nivusista niin pahasti, ettei hänen uskottu saavan koskaan lapsia.

Kokemus pysäytti ajattelemaan. Kuinka paljon elämässä voi mokailla? Milloin pitää ottaa vastuu itsestään?

Vähitellen Huovisen asenne muuttui. Rikokset loppuivat, hatkailu väheni. Viimeisellä karkureissulla Huovinen soitti itse aamuyöstä Vaalan juna-asemalta Esa Honkaselle: ”Onko tyyny hyvin, voitko tulla hakemaan meidät?”

Huovinen kiittelee Honkasia vuolaasti. Hän kokee olleensa onnekas pääs­tyään perhekotiin, jossa välitettiin aidosti nuorten tulevaisuudesta.

Lisäksi Huovinen kiittelee sosiaalisuuttaan. Utajärvellä hän tutustui tavallisten perheiden nuoriin. Aluksi heidän elämäntapansa ihmetytti. Sitten Huovinen tajusi, että se onkin hän itse, jonka toiminta on ollut erikoista.

– Minulle oli ihan uutta, että voidaan pitää hauskaa, mutta ei rikota paikkoja eikä sekoilla.

 Perhekodista siirrytään itsenäiseen elämään vaiheittain. Yksin asumista harjoitellaan ensin itsenäistymiskodissa perhekodin lähistöllä.

Kun Huovinen muistelee ensimmäistä iltaansa itsenäistymiskodissa, hänen kasvoilleen nousee leveä hymy. Hän levittää kätensä, nojaa taaksepäin ja huokaisee syvään.

– Uskomaton fiilis! Ajattelin, että elämä on helvetin helppoa! Kukaan ei käskytä, prässää tai aseta rajoituksia. Saa tehdä, mitä haluaa.

Tuo hetki on monelle myös vaikea. Sosiaalityön tutkimuksissa on selvinnyt, että juuri silloin kun nuori pääsee laitoksesta, hänellä on suuri riski syrjäytyä, sortua päihteisiin tai rikollisuuteen. Uudet vastuut voivat pelottaa, vapaudet tuntua ahdistavilta.

Huovinen puhuu vaarallisesta tylsyydestä.

– Voit tehdä saman jutun kuin pentuna: lähteä vetämään huumeita tai ryöstämään jonkin paikan, että elämä olisi jännittävää.

Huovinen löysi jännityksensä tietokonepeleistä. Hän oli jo lapsena ollut se, joka huusi kovimpaan ääneen, jos ei saanut pelivuoroa. Kavereiden luona oli joskus tärkeämpää päästä pelaamaan kuin jutella kavereiden kanssa.

Utajärvellä Huovisella oli tietokone, peliseuraa ja mahdollisuus pelata ilman rajoituksia. Kun kilpailuhenkinen luonne vaati kehittymään entistä paremmaksi, alkoi peli-innostus lähennellä maanisuutta.

– Sama juttu kuin aiemmin näpistelyn kanssa. Se maailma imaisi täysin mukaansa.

Sitä mikä teki pelaamisesta niin miellyttävää, Huovinen ei halua tai osaa analysoida tarkemmin kuin: ”Se on vain niin siistiä.” Hänen mukaansa koko kysymystä ei esitetä enää kymmenen vuoden päästä.

– Ihmisten on vaikea ymmärtää tuntematonta. Jos he pelaisivat itse, he tietäisivät.

Pelit olivat vuosien ajan Huoviselle harrastus. Hän auttoi Honkasia nuorisokodilla, kokeili rakennustöitä ja päätyi Ouluun elektroniikka-alan myyjäksi.

Kesällä 2013 Huovinen liittyi tietokonepelaajien suoratoistopalveluun Twitchiin. Sen ideana on yhdistää pelaajat ja pelien seuraajat ympäri maailmaa. Twitch välittää reaaliaikaista videokuvaa ihmisten pelaamisesta, katsojat voivat kommentoida, kannustaa ja sponsoroida pelaajia.

Käytännössä ”twitchaaminen” tarkoittaa sitä, että kun Huovinen alkaa pelata kotonaan, hän käynnistää nettikameran ja aloittaa suoran videolähetyksen eli niin sanotun ”striimauksen”. Yleisö voi seurata kahta ruutua: toisessa näkyy Huovinen itse, toisessa hänen pelaamansa peli.

Nimimerkillä Andy Pyro tehdyille lähetyksille alkoi kerääntyä yleisöä. Aluksi seuraajia oli muutamia kymmeniä, sitten satoja. Kahden vuoden jälkeen Huovinen pääsi Twitchin yhteistyökumppaniksi, jolloin pelaaminen alkoi tuottaa tuloja mainosten ja kanavan tilaajien eli ”subien” kautta. Subit maksavat pelaajalle kuukausimaksua ja saavat striimien katsomiseen ”erikoisetuja”, kuten mukautetut hymiöt ja käyttöoikeuden vain tilaajille tarkoitettuun chattiin.

Huovisen tyyli vetosi katsojiin. Hänen mukaansa striimaaminen on teknisesti helppoa, mutta temppu on siinä, kuinka siitä tehdään viihdyttävää.

Huovinen jakaa suositut striimaajat neljään ryhmään: sosiaalisiin, hauskoihin, taitaviin ja hyvännäköisiin. Osa pelaajista näkee valtavasti vaivaa lähetyksen valmistelemiseen, Twitchistä löytyy muun muassa naamio päässään pelaava, äänenmuuntimen takaa mörisevä ”Saatana”. Maailman suosituimmista striimaajista yhdysvaltalainen Guy Beahm, joka pelaa nimellä Dr DisRespect, on puhdas koomikko.

Hyvännäköisten ryhmään kuuluu lähinnä vähäpukeisia kaunottaria.

– Internet on täynnä ihmisiä, jotka eivät muutoin pääse kanssakäymiseen niin hyvännäköisten naisten kanssa. Naiset käyttävät sitä hyväkseen, Huovinen sanoo.

Häntä itseäänkin on kutsuttu sosiaalisessa mediassa ”Twitchin Brad Pittiksi”. Huovinen näkee vahvuutenaan sen, että hän on taitava pelaaja, joka heittää läppää mutta ei vedä mitään roolia.

Joulukuussa 2016 Huovinen eli rankkaa elämää. Hänen päivärytmiinsä kuului kahdeksan tuntia töitä elektroniikkakaupassa, kahdeksan tuntia tietokonepelejä, neljä tuntia perhe-elämää ja neljä tuntia unta.

Huovinen oli saanut pitkäaikaisen avovaimonsa kanssa lapsettomuushoidoilla vauhdikkaan tyttären, joka mellasti päivisin oululaisen rivitalon alakerrassa. Yläkerrassa perheen isä viihdytti pelilähetystensä alati kasvavaa katsojajoukkoa. Kun Huovinen huomasi olevansa burn­outin partaalla, hän päätti, että jostain on syytä luopua.

Päätös oli helppo. Huovisesta oli tullut yksi Suomen suosituimmista striimaajista. Hän oli saanut Twitchissä satoja maksavia tilaajia ja kymmeniätuhansia seuraajia.

– Huomasin, että tienaan harrastuksestani enemmän kuin päivätöistä. Onko silloin järkeä tehdä 16 tunnin päiviä?

Keväällä 2017 Huovinen ryhtyi tietokonepelaamisen ammattilaiseksi. Nyt tosin puhuttiin elektronisesta urheilusta eli esportsista. Termiä ei Huovisen nuoruudessa ollut olemassakaan.

Striimaus ei tosin ole vain elektronista urheilua. Paitsi pelaaja, Huovinen on myös viihdyttäjä – ja haastattelua kuuntelevan puolisonsa mukaan myös taiteilija, joka laittaa inspiraationsa peliin silloin, kun se iskee.

– Tätä voi verrata urheilemiseen tai näyttelemiseen. Riippuu siitä, millaista materiaalia tekee, Huovinen sanoo.

Maallikon voi olla vaikea ymmärtää striimauksen suosiota. Huovinen vertaa esportsia jääkiekkoon.

– Mieti, kun katsoisit lätkäpeliä ja saisit samalla keskustella jonkun pelaajan kanssa.

Suomen elektronisen urheilun liiton puheenjohtaja Joonas Kapiainen kertoo, että Suomessa on noin 30–40 elektronisen urheilun ”ammattilaista”, joilla on sopimus jonkin peliorganisaation kanssa.

Titteli ei kuitenkaan kerro kaikkea. Suomessa on ammattilaisia, joiden palkka on satoja euroja kuukaudessa, sekä harrastajia, jotka voivat tienata useita tuhansia. Pelaajien turnausansioista koostuvalla Esportsearnings.com-verkkosivulla listataan 76 suomalaista, jotka ovat tienanneet yli 10 000 dollaria.

– Turnausansioiden lisäksi tulot voivat koostua peruspalkasta, striimaustuloista ja sponsorointituloista, Kapiainen luettelee.

Huovinen ei haluaa paljastaa ansioitaan, koska ”Suomessa ollaan niin kateellisia, että maksetaan satanen, jotta naapuri ei saisi viittäkymppiä”.

– Joku on joskus huudellut, että menisit oikeisiin töihin. Silloin saatan kertoa tuloistani sen verran, että saan kaverin hiljaiseksi, hän sanoo virnuillen.

Kokonaistulojen arvioiminen on vaikeaa Huoviselle itselleenkin, sillä rahaa tulee monesta lähteestä: tilaajat, mainostajat, turnausmenestys, organisaatio. Lisäksi Huovinen saa jatkuvasti sponsorointitarjouksia, mutta ei ota tavaraa vastaan vaan opettelee laskuttamaan ajankäytöstään.

Opeteltavaa on myös rahankäytössä. Huovinen muistelee nuorisokotilaisten tapaa käydä kerran viikossa yhdessä kaupassa. Aikaa omien rahojen kulutukseen oli viisi minuuttia.

Sellainen jättää jälkensä.

– Olen tuhlaajapoika. Minulle saattoi käydä niin, että sain opintolainaa 1 600 euroa – ja viuh – se oli mennyt, Huovinen sanoo.

Laitosnuoruus antoi myös monella tapaa hyvät lähtökohdat elämään. Huovinen oppi kestämään vastoinkäymisiä, tekemään töitä, laittamaan ruokaa ja arvostamaan asioita, joita moni pitää itsestäänselvyyksinä.

Nykyään hän on monen laitosnuoren idoli. Huovinen on kertonut nuoruudestaan avoimesti YouTuben videoblogeissa. Niitä ei ole enää tulossa lisää, koska ”menneisyydestä voi kertoa vain sen verran kuin sitä on”.

Huovinen saa nuorilta viestejä, joissa kysellään vinkkejä laitoksessa pärjäämiseen. Hän pyrkii vastailemaan mahdollisimman monelle, yleensä ytimekkäästi: kestäkää, kaikki loppuu aikanaan.

– Se, onko laitoksessa hauskaa, riippuu aika paljon itsestä. Pahinta on yleensä se, että joudut olemaan yksin huoneessasi.

Voisi ajatella, että rosoisen nuoruuden kokenut Huovinen kannattaisi viedä puhumaan nuorisokoteihin kokemuksistaan. Huovinen hymähtää ajatukselle.

– Ei sellainen toimi. Se olisi sama kuin puhuisin seinälle. Nuorten pitää ensin haluta, että heitä autetaan.

Viime vuoden toukokuussa Huovinen teki sopimuksen brittiläisen Method-peliorganisaation kanssa.

Hän edustaa Methodia Playerun­known’s Battlegrounds (PUBG) -taistelupelissä. Organisaatio maksaa Huoviselle kuukausipalkkaa, ja hän pääsee kiertämään turnauksia ja tapahtumia ympäri maailmaa. Helmikuussa Huovinen pelasi Puolassa, huhtikuussa on edessä Yhdysvaltain-kiertue. Nelihenkisenä pelattavan PUBG:n tärkeimmissä turnauksissa on 16–20 joukkuetta, joten Huovista voidaan pitää omassa lajissaan yhtenä maailman 80:stä parhaasta pelaajasta.

Huovinen on vaihtanut striimauskielensä englanniksi, tyypillinen lähetys kerää yleisöä muun muassa Yhdysvalloista, Saksasta, Brasiliasta, Kreikasta ja Portugalista. Yksittäisten striimien katsojamäärät pyörivät jatkuvasti lähes kahdessatuhannessa. Kaikkiaan Huovisella on 145 000 seuraajaa, ja määrä kasvaa sadoilla joka päivä.

Huovinen kertoo olevansa nykyään julkisuuden henkilö, jonka kanssa tuntemattomat tulevat juttelemaan Oulun yöelämässä. Jos hän kertoo sosiaalisessa mediassa olevansa menossa ravintolaan Jyväskylässä, paikka täyttyy yhteisku­vien räpsijöistä.

– Siihen on vielä totuttelemista.

Rikoksia, onnettomuuksia, läheisten kuolemia, laitosnuoruutta, lapsettomuushoitoja, burnout, nousu julkkikseksi...

Kun Anssi Huovinen kertoo tarinaansa, tuntuu kuin hän olisi kokenut 27-vuotiaana enemmän kuin moni koko elämänsä aikana. Hänellä on myös kova into kokea lisää: matkustaa, menestyä isoissa turnauksissa ja kerätä lisää seuraajia.

– Ajattelen, että nuorisokoti oli elämän pause-nappula. Nyt joku on painanut playta. Olen saanut mahdollisuuksia ja napannut niistä kiinni, Huovinen sanoo.

– Mä olen hyvä äijä, mutta myönnän olevani myös pinnallinen äijä. Tykkään rahasta ja suosiosta.

Paluuta päivätöihin ei ole näköpiirissä. Elektroninen urheilu on valtavassa kasvussa, mistä kertoo muun muassa se, että lajia voi opiskella Suomessa useammassa oppilaitoksessa. Huovisella on tukeva asema esportsin parissa, joten se elättää hänet hyvin todennäköisesti myös jatkossa.

– Aika pahasti pitäisi mokata, että hommat loppuisivat. Jos päätän joskus lopettaa striimauksen, voin ruveta esimerkiksi turnausjärjestäjäksi.

Tällä hetkellä Huovinen elää unelmaansa. Hän on pelannut elämänsä aikana kymmeniä tuhansia tunteja ja tehnyt siitä itselleen ammatin. Pelaamisen riemu ei ole silti kadonnut mihinkään. Huovinen pelaisi edelleen mielellään 15 tuntia putkeen, jos se ei vaikuttaisi negatiivisesti perhe-elämään.

Kymmenen vuoden päästä hän saattaa kuitenkin tarttua ohjaimiin jossain muual­la kuin oululaisella rivitaloalueella.

– On ihan mahdollista, että elän silloin leveästi Havaijilla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Sunnuntaisuomalainen

Pauli Hanhiniemelle ei yksi ammatti riitä: Rockmuusikko-säveltäjä-sanoittaja-näyttelijä julkaisi ensimmäisen romaaninsa

Urheilulääkäri Pippa Laukka on heikkona kermaan ja James Bondiin – opiskeluaikana bileet tulivat ennen tenttejä

Kolumni: Sähköpostissa levinneet ketjukirjeet olivat muotia parikymmentä vuotta sitten – nyt ketjuun liittyminen antoi mahdollisuuden tehdä itsestäni moniulotteisesti pellen

Toimittaja Arttu Seppänen luopui aseista ja kävi täydennyspalveluksen: "Viiden päivän aikana opin enemmän kuin puolessa vuodessa armeijassa"

"Minulla on helvetillinen sinkkuangsti" – sarjahalaajan ihmetekoja ihmettelivät toimittajat ja kohuministeri

Rikkaruohonen: Olin mystisen naisen sylissä

Talvet ovat Keski-Suomessa jo niin leutoja, että keinolumi on välttämätöntä talvilajeille: "Vuosi 2014 oli kaikkein huonoin"

Poliitikot kilpailevat verisesti paikoista yhtiöiden hallintoneuvostoissa – vaikka niillä ei todellisuudessa ole juurikaan valtaa

Kolumni: Teinitylytys osuu tarkasti kipupisteisiin

Keksijä Harri Hämäläinen aloitti uransa kahdeksanvuotiaana – ensimmäiseksi hän keksi keinon rikastua

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.