Eikö Matti Nykäsen tai Olli Lindholmin kuolema koskettanut? Ei hätää, olet ihan normaali

Moni meistä tietää, millaista on läheisen menettäminen. Suru lamaannuttaa mielen ja kehon, muistot kirvelevät. Lopullisuuden tuntu on musertava.

Mitä läheisempi ihminen, sitä suurempi suru, sanoo psykologi Soili Poijula. Hänen mukaansa surun aiheuttama stressi on voimakasta ja kestää yleensä kuukausia, jopa vuosia.

Suru on eri maata silloin, kun surraan henkilöä, jota emme ole henkilökohtaisesti tunteneet. Sellaista kuin prinsessa Diana, Mauno Koivisto, Matti Nykänen tai Olli Lindholm.

Poijula on tutkinut kollektiivista surua muun muassa Myyrmannin pommi-iskun yhteydessä. Hän sanoo, että julkiseen suremiseen liittyy suruporno. Se, että media tekee tragediasta spektaakkelin.

Näin kävi Poijulan mukaan, kun entinen mäkihyppääjä Nykänen kuoli. Hänen vanhoja haastattelujaan julkaistiin nopeasti uudelleen. Nostettiin esille Nykäsen tunteneita kollegoita, valmentajia ja urheilutoimittajia.

Poijula sanoo, että pyörityksessä unohtui suruhierarkia, toisin sanoen Nykäsen läheiset.

– Tuska on suurin läheisensä menettäneillä, ja heidän kunnioittamisensa olisi kaikkein tärkeintä. Se on loppujen lopuksi sivuseikka, mitä suuri yleisö ajattelee, Poijula sanoo.

Vertailukohdaksi Poijula ottaa Myyrmannin tapauksen.

– Omaisista tuntui pahalta, että päättäjät istuivat tuomiokirkossa suruhartaudessa, kun läheiset olivat hädin tuskin ehtineet saada suruviestin.

Ministeri Sampo Terho (sin.) väläytti Nykäselle valtiollisia hautajaisia ennen kuin puhui asiasta Nykäsen omaisille. Omaisten pyynnöstä ajatuksesta luovuttiin.

– Näissä tilanteissa pitäisi aina laittaa omaiset edelle. Nyt on tuntunut siltä, että Nykänen on loppuun saakka suuren yleisön hyödyke, Poijula arvostelee.

Hän arvelee, että Nykäsen omaisille surutyö on ilman julkisuuttakin tavallista raskaampaa, koska Nykäsen suhteet läheisiinsä saattoivat olla ristiriitaiset.

Poijulan mielestä Yö-yhtyeen laulajan Olli Lindholmin kuolemaan liittyvä julkisuus on hyväksyttävämpää kuin Nykäsen tapauksessa.

– Lindholm ei ollut samalla tavalla julkisuuden uhri. Hän oli esillä ensisijaisesti muusikkona.

Kuolemalla mässäily ei sulje pois sitä, että kuuluisan henkilön kuolemaan liittyvät tunteet voivat olla aitoja.

– Kuuluisat ihmiset tulevat ihmisille tutuiksi, ja heihin liittyy paljon henkilökohtaisia muistoja. Onhan joillekin melkein totta, jos tuttu hahmo kuolee Salatuissa elämissä. Suuret tragediat herättävät halua saada kosketusta asioihin, joista ei ole omaa elämänkokemusta, Poijula sanoo.

Tarvetta kollektiiviseen suremiseen on selitetty myös yhteiskunnan maallistumisella.

– Vaikka kirkolliset rituaalit eivät ole enää niin tärkeitä, edelleen koetaan tarvetta kollektiivisille kokemuksille.

Mutta jos suremme Nykäsen tai Lindholmin kuolemaa, onko se oikeaa surua? Vai onko kyse nostalgiasta, joka liittyy nuoruudestamme tuttuihin lauluihin, kokemuksiin tai urheilusuorituksiin?

Kun suremme Nykästä tai Lindholmia, suremmeko omaa kuolevaisuuttamme?

– Suremiselle on monenlaisia motiiveja, ja suruun liittyy myötätunto. Toisen menetys voi koskettaa syvästi, jos on itse kokenut vastaavaa, tai jos samaistuu edesmenneeseen, Poijula vastaa.

Nykästä kohtaan koetaan aitoa myötätuntoa Poijulan mielestä siksi, että hän oli inhimillinen ja siten helposti samaistuttava.

– Hänet voidaan kokea inhimillisenä sankarina, jonka urheilusaavutukset ovat tärkeitä omalle identiteetille.

Vaikka julkisuuden henkilön kuolema koskettaisikin, muiden kuin läheisten suruaika on Poijulan mukaan tällaisissa tapauksissa varsin lyhyt.

– Syvintä on suru, joka liittyy läheisen kuolemaan ja ajatukseen siitä, ettei ole mahdollisuutta tavata häntä uudelleen. Sen sijaan suuren yleisön suru voi kestää viikon tai pari. Se kuvastaa sitä, ettei kyse ole syvästä surusta.

Poijula huomauttaa, että sana ”suru” on suomen kielessä ongelmallinen. Esimerkiksi englannissa surulle on useita sanoja, joiden käyttötarkoitukset eroavat toisistaan: merkityksiltään laaja sadness, syvempi sorrow, läheisen kuolemaan usein liitettävä grief, virallisempi mourning ja niin edelleen.

– Meillä on vain tämä yksi sana. Mitä se kertoo meistä kansana? Poijula kysyy.

Suomalaisissa lööpeissä ”kansa suree”, mutta hämäräksi jää, mitä sillä oikeastaan tarkoitetaan.

Entä jos Nykäsen tai Lindholmin kuolema ei kosketa? Jos ei tee mieli mennä internetiin kertomaan maailmalle, missä olit kun Nykänen hyppäsi kultaa Calgaryssa tai missä kuulit ensimmäisen kerran Rakkaus on lumivalkoisen?

Ei huolta. Olet todennäköisesti ihan terve.

– Esimerkiksi urheilu saa mediassa paljon tilaa, mutta suuri osa suomalaisista ei seuraa urheilua fanaattisesti. Jos ei ole syvempää suhdetta henkilöön, on ihan normaalia, ettei koe tässä tilanteessa syvää surua, Poijula sanoo.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .