Hallitus vaientaa virkamiehiä ympäristönsuojelussa

"Tämä poikkeaa täysin siitä, mitä on valmisteltu", arvostelee luonnonsuojelun asiantuntija.

Suomen hallitus on tukkimassa tärkeänä pidetyn valitustien valtion viranhaltijoilta ympäristölupa-asioissa. Linjauksen pelätään heikentävän ympäristönsuojelun laillisuusvalvontaa.

Maakuntauudistusta valmisteleva ministerityöryhmä linjasi kaikessa hiljaisuudessa joulukuussa, että valtion aluehallinnon uudessa tehtävänjaossa valtion virkamiesten valitusoikeutta rajoitetaan.

– Tämä poikkeaa täysin siitä, mitä on tähän asti valmisteltu. Ely-keskusten tekemät valitukset ovat suhteellisen harvinaisia, mutta valitusoikeus on tärkeä hätäjarru, kuvailee Suomen luonnonsuojeluliiton erityisasiantuntija Tapani Veistola.

Maakuntauudistuksen yhteydessä ympäristö- ja vesitalouslupien käsittely on tarkoitus siirtää aluehallintovirastoilta ja lupien valvonta ely-keskuksilta perustettavaan valtakunnalliseen Luova-virastoon.

Joulukuisessa linjauksessa uutta oli se, että Luova-virastoon ei aiota perustaa erillistä yleisen edun valvonnan yksikköä tai asiamiesjärjestelmää. Virastolle ei annettaisi myöskään ensivaiheen muutoksenhakuoikeutta hallinto-oikeuteen omista päätöksistään. Ely-keskuksille nykyisin kuuluva valitustie siis tukittaisiin.

Veistolan mukaan muutos ulkoistaisi ympäristönsuojeluun liittyvää laillisuusvalvontaa viranomaisilta järjestöille. Niillä ei ole samanlaisia resursseja ja asiantuntemusta käytössään kuin ely-keskuksilla.

– Meidän järjestömme on Suomessa ainoa, jolla on resursseja seurata säännöllisesti ympäristölupia, eikä meidänkään seurantamme ole kaiken kattavaa.

Ely-keskusten valituksilla on lupakiistoissa erityinen painoarvo, koska ne edustavat niin sanottua yleistä etua. Yleisen edun valvonta kuuluu julkisen vallan keskeisiin tehtäviin. Viranomaisvalitukset menestyvät muita paremmin hallinto-oikeudessa ja Korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Ympäristöministeriön lainsäädäntöjohtaja Riitta Rönnin mukaan uusi linjaus perustuu hallitusohjelmaan. Sen mukaan viranomaisten keskinäistä muutoksenhakua pyritään vähentämään.

Kyse on poliittisesta päätöksestä, sillä mikään laki ei kiellä antamasta valtion virastolle oikeutta valittaa saman viraston päätöksistä, joskin sellainen oikeus on valtionhallinnossa poikkeuksellista. Esimerkiksi Verohallinnolla on sisäinen oikeudenvalvontayksikkö.

Aiemmin lausuntokierroksella oli malli, jossa Luova-virasto olisi saanut valitusoikeuden päätöksistään. Muun muassa Elinkeinoelämän keskusliitto EK ja Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK vastustivat mallia ja sitä puolsi KHO.

Rönn torjuu kritiikin, jonka mukaan hallitus olisi heikentämässä ympäristönsuojelua.

– Lupaprosessista tehdään etupainotteisempi. Tarkoitus on, että haettaessa Luova-virastosta ympäristölupaa yleisen edun valvonta toteutuu jo päätöksen valmisteluvaiheessa.

Tosin jo nykyisin ympäristölupien valmistelijoilla on virkavastuu yleisen edun valvonnasta.

Hallitus antaa Luova-viraston tehtävistä esityksensä eduskunnalle osana maakuntauudistukseen liittyvää lakipakettia. Sen on määrä valmistua helmikuussa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.