Henkirikokseen syyllistynyt voi palata urheilukentille – seksirikos päättää uran

Joukkoraiskauksesta tuomituilla lentopalloilijoilla ei ole asiaa Suomen pelikentille vankilan jälkeenkään.

Seitsenottelun olympiavoittaja Jessica Ennis-Hill oli toissa syksynä raivoissaan. Hänen kotikaupunkinsa jalkapallojoukkue Sheffield United harkitsi hyökkääjä Ched Evansin, 25, palkkaamista.

Entinen Walesin maajoukkuepelaaja olisi ollut pelillisesti vahvistus. Hän oli tehnyt maaleja paremmissakin sarjoissa kuin Unitedin edustamalla Englannin kolmannella sarjaportaalla.

Mutta Evans oli tehnyt muutakin: hänet oli tuomittu raiskauksesta kahdeksi ja puoleksi vuodeksi vankilaan. Syyttäjän mukaan Evansin ja toisen jalkapalloilijan kanssa seksiä harrastanut 19-vuotias nainen oli ollut liian humalassa pystyäkseen päättämään teoistaan.

– On ihmisiä, joita yhteisö ja nuoret katsovat ylöspäin. Heidän vastuunsa on olla hyviä roolimalleja, Ennis-Hill sanoi julkisuuteen toimittamassaan lausunnossa.

Olympiavoittaja ilmoitti, että jos seura palkkaa Evansin, sen pitää vaihtaa Ennis-Hillin kunniaksi nimetyn katsomon nimeä.

Sheffield United ei huolinut Evansia niin kuin eivät muutkaan seurat, joissa hän kävi näytillä. Evansin paluuta ammattijalkapalloon vastustanut adressi keräsi yli 60 000 allekirjoitusta. Kun hyökkääjä neuvotteli sopimuksesta maltalaiseen Hiberniansiin, Maltan pääministeri Joseph Muscat kommentoi, että koko maan maine on vaakalaudalla.

Tämän vuoden maaliskuussa Britan­nian vetoomustuomioistuin kumosi Evansin tuomion. Kahden viikon kuluttua tapausta ryhdytään puimaan uudestaan oikeudessa. Evans on päässyt myös pelaamaan ammattilaisjalkapalloa neljän vuoden tauon jälkeen.

Ched Evansin esimerkki kuvastaa rikoksiin sortuneiden urheilijoiden asemaa.

Rikoksen laadusta riippuu paljon

Koska urheilijoita pidetään esikuvina, heidän tuomionsa ei pääty silloin, kun vankeusrangaistus on kärsitty tai sakot maksettu. Usein urheilija menettää mahdollisuuden harjoittaa ammattiaan, koska mikään seura ei suostu ottamaan häntä riveihinsä.

Paljon riippuu rikoksen laadusta. Pienempien omaisuus-, väkivalta- tai huumerikosten jälkeen ovet urheilukentille ovat pysyneet yleensä auki.

Esimerkiksi Oulun Kärpät irtisanoi jääkiekkoilija Jere Karalahden sopimuksen vuonna 2007, kun poliisi oli pidättänyt miehen epäiltynä törkeästä huumausainerikoksesta. Karalahti tuomittiin avunannosta törkeään huumausainerikokseen ja huumausaineen käyttörikoksesta. Tuomioiden aikana hän pelasi Saksassa. Rangaistuksensa kärsittyään Karalahti palasi SM-liigaan.

Pelikentille on palattu myös vakavampien rikosten jälkeen.

Esimerkiksi vuonna 1996 hollantilainen Patrick Kluivert kaahasi autolla sillä seurauksella, että yksi ihminen sai surmansa ja toinen loukkaantui vakavasti. Jalkapalloilija tuomittiin kuolemantuottamuksesta, mutta hän selvisi 240 tunnin yhdyskuntapalvelulla. Pelit jatkuivat heti.

Myös kanadalainen NHL-jääkiekkoilija Dany Heatley jatkoi pelejään pian pelikaverinsa kuolemaan johtaneen kaahailun jälkeen. Heatley tuomittiin kuolemantuottamuksesta kolmen vuoden ehdolliseen vankeuteen, ja hänen täytyi pitää 150 julkista puhetta kaahaamisen vaaroista.

Englantilainen jalkapalloilija Luke McCormick törmäsi autolla lapsiperheeseen vuonna 2008. Humalassa ajanut McCormick tuomittiin syylliseksi kahden lapsen kuolemaan ja heidän isänsä vakavaan loukkaantumiseen. McCormickin seura Plymouth irtisanoi hänen sopimuksensa, mutta maalivahti palasi seuraan pian nelivuotisen vankeutensa jälkeen. Mies toimii nykyisin Plymouthin kapteenina.

Seksirikollisilla paluu vaikeinta

Vaikeinta urheilukentille palaaminen on seksirikollisilla, joiden pelaamista vastustetaan usein julkisuudessa.

Esimerkiksi skotlantilaisen jalkapalloilijan Craig Thompsonin lupaavasti alkanut ura päättyi käytännössä vuonna 2011, kun hänet tuomittiin irstaasta käytöksestä lapsia kohtaan. Thomson oli lähettänyt sukuelimen kuvia 12- ja 14-vuotiaille tytöille ja yrittänyt houkutella vanhempaa tyttöä seksiin. Hänet merkittiin seksuaalirikollisten rekisteriin. Rekisterimerkintä nousi esiin aina, kun jalkapalloilija yritti etsiä uutta seuraa.

Poikkeuksiakin on. Mike Tysonin nyrkkeilyura jatkui raiskaustuomion jälkeen, ja alaikäisen raiskauksesta tuomittu Billy Tibbetts pelasi jääkiekon SM-liigaa HIFK:ssa ja HPK:ssa 2006–07. Vääksyssä suomalaisnaisen vuonna 2009 raiskannut venäläiskiekkoilija jatkoi uraansa KHL:ssä tuomion jälkeen.

Tampereen joukkoraiskauksesta tuomitut kuubalaislentopalloilijat tuskin kuuluvat poikkeuksiin. Ainakaan Suomessa heillä ei ole asiaa pelikentille.

Lentopallon hallitsevan Suomen mestarin, Kokkolan Tiikereiden, puheenjohtaja Lauri Heikkilä kertoo suorasanaisesti, etteivät kuubalaiset olisi tervetulleita joukkueeseen, vaikka tuomio olisikin jo lusittu.

– Vaikka pelaamiselle ei olisi laillista estettä, eettiset syyt ovat liian voimakkaat. Meidän seuraamme ei sellaisia miehiä haluta, Heikkilä sanoo.

Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi tällä viikolla viisi kuubalaista maajoukkuelentopalloilijaa ehdottomiin vankeusrangaistuksiin törkeästä raiskauksesta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.