Käytätkö nuuskaa, Leijonien hyökkääjä Sanni Hakala?

Jääkiekkoilija Sanni Hakala, 21, hyökkää Leijonissa ensi torstaina alkavissa MM-kotikisoissa. Jyväskyläläislähtöinen Hakala pelasi päättyneen kauden Ruotsin korkeimmalla sarjatasolla HV71:ssä ja jatkaa joukkueessa vielä ainakin ensi kauden. HV71:n taival katkesi tällä kaudella välieriin.

Mitä kuuluu?

– Hyvää kuuluu. Paikka maajoukkueessa varmistui, ja edessä ovat kotikisat. Tällä viikolla olen ollut leirillä ja nyt vietän pari päivää lomaa Jyväskylässä.

Olet puolisentoista metriä pitkä. Mihin pitkiä ihmisiä tarvitaan?

– Pienten ihmisten auttamiseen. Joudun usein pyytämään apua, kun en ylety johonkin tai kaupan pakastealtaan perältä pitää saada se viimeinen pussi. Niinkin on käynyt usein, että peilit on ripustettu niin korkealle, etten näe niistä itseäni.

Mikä sinusta tulee isona?

– Toivottavasti saan isonakin pelata jääkiekkoammattilaisena. Se on suurin haaveeni.

Suomalaisia naiskiekkoilijoita pelaa ammattilaisina esimerkiksi Kiinassa ja Kanadassa. Haaveiletko urasta Pohjoismaiden ulkopuolella?

– Tällä hetkellä en haaveile. Viihdyn hyvin Ruotsissa enkä näe syytä lähteä Pohjois-Amerikkaan. Mutta koskaanhan ei voi tietää, mihin tie vie.

Miesten Liigassa huippupelaajat tienaavat satojatuhansia vuodessa, NHL:ssä miljoonia. Sen sijaan moni Naisten Liigan pelaaja joutuu maksamaan siitä, että saa pelata. Miltä tilanne sinusta tuntuu?

– Kurjalta. Naisten jääkiekko ei ole päässyt samaan asemaan kuin miesten, mutta pikkuhiljaa muutosta alkaa näkyä. Toivottavasti kotikisat tuovat lisää näkyvyyttä ja sponsoreita.

Miesjääkiekkoilijat näyttävät aina saavan rinnalleen missin. Miten on naiskiekkoilijoiden laita?

– Jaa-a. En tiedä. Ei ole paljon missejä näkynyt. Eikä mistereitäkään.

Ruotsalaisia sanotaan usein paremman näköisiksi kuin suomalaisia. Liekö pelkkää huhupuhetta?

– Ruotsalaiset ovat suomalaisia sliipatumpia. Jossain mielessä ruotsalaisten parempi ulkonäkö voi pitää paikkansa, mutta paljon on kiinni siitä, kuka katsoo. Tässäkin asiassa kauneus on katsojan silmässä.

Heräät Patrik Laineen ja Riikka Sallisen (ent. Välilä, o.s. Nieminen) kanssa samasta sängystä. Mitä on tapahtunut?

– Tähän tilanteeseen en koskaan haluaisi joutua. Jos kuitenkin kuvittelen, ainoa mahdollisuus on, että olisimme illalla käyneet pelitilanteita läpi tai pelanneet Pleikkarilla (Playstation-pelikonsoli) NHL:ää yhdessä ja hyytyneet. Koska tarjolla on ollut vain yksi sänky, olemme nukkuneet yhdessä. Eihän ketään voisi lattialle pistää nukkumaan.

Jääkiekkoilijat käyttävät paljon nuuskaa. Missä kunnossa suusi limakalvot ovat?

– Hyvässä kunnossa, koska en käytä nuuskaa. Ruotsissa nuuska on sallittua, ja monelle se on kuin tupakkaa. Sitä käyttää myös moni naiskiekkoilija.

Naisten jääkiekossa ei saa taklata. Ketä taklaisit, jos saisit?

– Antaisin pikkutöötin kolmelle veljelleni. He ovat kiusanneet minua niin paljon. Mutta heitäkään en haluaisi satuttaa.

Isäsi Pasi on valmentanut sinua aikoinaan kiekkokoulussa, ja teille on kehittynyt erityisen lämmin ja läheinen suhde. Mikä on tärkein opetus, jonka olet saanut isältäsi?

– Olen hyvä luistelemaan, ja se on pitkälti iskän ansiota, sillä hän opetti minua. Isä on antanut paljon hyviä ohjeita mutta ei ole koskaan painostanut vaan on antanut minun tehdä itse päätökseni.

Mikä on salainen paheesi?

– Monikaan ei tiedä, että pelaan todella paljon Pleikkaria, välillä liikaakin. Eniten pelaan NHL:ää, mutta joskus myös sotapelejä.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .