Katolinen nunna äiti Ursula saapui 1900-luvun alussa Suomeen hoitamaan paavin antamaa salaista tehtävää

Syksyllä 1907 Venäjän pääkaupunkiin Pietariin ilmestyi ryhdikäs, noin nelikymmenvuotias puolatar. Päällisin puolin hän oli kuin kuka tahansa kaupunkilaisnainen, mutta siviiliasunsa alla hän oli katolinen nunna ja krakovalaisen luostarin johtaja.

Äiti Ursula, syntymänimeltään Julia Ledóchowska, oli syntyperältään puolalainen kreivitär, työkseen hän toimi opettajana. Hän tuli Pietariin laittaakseen kuntoon kaupungin puolankielisen koululaitoksen. Sen lisäksi hänellä oli toinen, salainen tehtävä.

Pietari oli kulttuurien ja kansojen sulatusuuni. Pääkaupungissa eli monia merkittäviä vähemmistöjä, muun muassa 20 000 suomalaista luterilaista ja 60 000 puolalaista roomalaiskatolista.

Äiti Ursulan oli lähettänyt Pietariin paavi Pius X. Nunnan tuli perustaa Venäjälle uskon linnake, roomalaiskatolinen luostari.

Kun tsaari Nikolai II oli vuoden 1905 vallankumouksen seurauksena joutunut rajoittamaan itsevaltiuttaan, monet uskoivat, että uskonnonvapaus lisääntyisi ja vähemmistöjen asema paranisi. Näin julistuksen näki myös paavi Pius X.

Ortodoksisuus oli Venäjän valtionuskonto. Vaikka muut uskonnot sallittiin, esimerkiksi katolisten nunnien asut oli kielletty. Siksi äiti Ursula tiedusteli paavilta, millaisissa vaatteissa Pietariin asetuttaisiin. Vastaus kuului:

– Vaikka vaaleanpunaisissa, kunhan menette Venäjälle.

Puolalaisen vähemmistön tulevaisuus lepäsi rapistuneen puolankielisen koulutuksen varassa. Äiti Ursula onnistui muutamassa vuodessa palauttamaan koululaitoksen tason. Samalla tsaarin turvallisuuspoliisi kiinnitti huomiota naiseen, joka kulki Itävalta-Unkarin passilla, levitti läntistä uskoa ja pönkitti Vatikaanin valtaa.

Kesäisin äiti Ursula vei koulujensa oppilaat Pietarin kaksimiljoonaisesta suurkaupungista terveellisempään ympäristöön. He matkustivat Suomenlahden rannikolle Karjalankannaksen suomalaiskyliin.

Ensimmäiset kesäleirit järjestettiin Terijoella, mutta pian Vatikaanista saatiin rahoitus oman kiinteistön hankkimiseksi. Äiti Ursula osti maatilan Karjalankannaksen Uudeltakirkolta. Tila sai nimekseen Stella Maris, joka on latinankielinen viittaus Neitsyt Mariaan ”Meren Tähtenä”.

Merentähteen perustettiin tyttöjen sisäoppilaitos, jonka yhteyteen kehittyisi ajan mittaan luostari. Äiti Ursula jakoi aikansa Pietarin ja Uudenkirkon välillä ja opiskeli suomen kielen. Hän saapui Uudellekirkolle torstaisin ja palasi Pietariin sunnuntaisin. Merentähden toiminta kasvoi nopeasti, ja koulukeskus oli silloisen Suomen suurin puurakennus.

Kesällä 1911 Venäjältä karkotettiin henkilöitä, joiden epäiltiin toimivan ulkovaltojen laskuun. Myös äiti Ursula sai karkotusmääräyksen, mutta pyysi pääministeri Pjotr Stolypiniltä lupaa jäädä Uudellekirkolle autonomiseen Suomeen. Pääministeri salli tämän – mutta vain sillä ehdolla, että Merentähteen ei perustettaisi luostaria.

Äiti Ursula ei noudattanut Stolypinin ehtoa, vaikka kaikki luostariin viitanneet merkit hävitettiinkin. Luostarin perustamista koskeneet asiakirjat ja paavin kanssa käyty kirjeenvaihto haudattiin metsään, ja sisaristo luopui luostarinimistään. Niinpä Merentähteä ei enää johtanut äiti Ursula, vaan koululla asioineet saivat kreivittären käyntikortin: La comtesse J. Ledochowska.

Samalla äiti Ursula sai kuitenkin paavilta erioikeuden ottaa vastaan luostarilupauksia salaisesti. Monet Merentähteen saapuneet nuoret naiset antoivat lupauksen sisaruudesta, mutta elämä jatkui ulkoisesti entisellään.

Koulua ympäröi suuri puutarha, jonka tuotteet käytettiin monipuoliseen ruokavalioon sekä myytiin ympäristön asukkaille. Merentähteen perustettiin terveyskeskus, joka palveli koko seutua. Rantahietikolle pystytettiin ruusupensaiden ympäröimä Neitsyt Marian patsas.

Sisäoppilaitoksen tunnelma oli mannereurooppalainen: opetuksessa käytettiin saksaa, ranskaa ja venäjää sekä nimenomaisen kiellon vastaisesti myös puolaa. Kun koulutarkastaja saapui, puolankieliset kirjat, vihot ja opetustaulut kätkettiin kellarivarastoon.

Äiti Ursula luotti Merentähden tulevaisuuteen kouluna ja luostarina. Toiveet vaarantuivat syksyllä 1911, kun pääministeri Stolypin ammuttiin Kiovan oopperatalossa. Merentähti kehittyi yhä, mutta näkymät olivat epävarmat. Jos koulun oikeutus kyseenalaistettaisiin, äiti Ursulalla olisi vain kuolleen pääministerin sana, johon vedota.

Kolme vuotta myöhemmin uusi salamurha murskasi haaveet Merentähden tulevaisuudesta. 19-vuotias serbinationalisti ampui Sarajevossa arkkiherttua Frans Ferdinandin, ja Itävalta-Unkari julisti sodan Serbialle. Serbian merkittävin liittolainen oli Venäjä, joka vastasi julistamalla sodan Itävalta-Unkarille.

Kun tieto Venäjän sodanjulistuksesta saavutti Merentähden, äiti Ursula kävi kysymässä paikalliselta nimismieheltä, mitä tämä hänen kannaltaan tarkoittaisi. Nimismies kehotti äiti Ursulaa lähtemään mahdollisimman pian enempien ongelmien välttämiseksi.

Äiti Ursulaa etsittiin jo. Hän oli puolalaisuudestaan huolimatta Itävallan eli vihollismaan kansalainen. Kansalaisuus oli tosin vain tekosyy. Hänestä haluttiin eroon, koska hän kannatti Puolan irtautumista Venäjästä ja tuli perheestä, joka kuului maan itsenäisyyden symboleihin. Etenkin hänen setänsä, kardinaali Halka-Ledóchowski, oli puolustanut julkisesti puolankielistä kulttuuria ja katolisuutta.

Äiti Ursula matkusti ensin Pietariin, sieltä Helsinkiin, Raumalle ja lopulta laivalla Tukholmaan. Hän ehti juuri paeta Pietarin puolalaisesta tyttökoulusta, kun santarmit saapuivat etsimään häntä. Nämä pistivät sapeleillaan reikiä seiniin ja lattioihin sekä mursivat ruokakomeroiden ja vaatekaappien ovet. Jopa pihalla ollut vesisäiliö tutkittiin iskemällä seipäällä reikä sen pohjaan.

Merentähden tarina kääntyi auttamatta kohti loppuaan. Vielä ensimmäisen maailmansodan aikana päärakennuksen 150 huoneeseen majoitettiin 250 sotaorpoa, mutta Suomen itsenäistyessä keskuksen toiminta oli jo merkittävästi hiljentynyt. Sisaret muuttivat pienissä erissä äiti Ursulan luokse Ruotsiin.

Lopulta talot olivat tyhjillään. Rakennuksista ja puutarhasta huolehti enää talonmieheksi jätetty sisar Angela. Vuonna 1926 hänet valtuutettiin myymään tila, ja Merentähti rakennuksineen ja maineen huutokaupattiin. Päärakennus purettiin ja sen yhdestä siivestä rakennettiin Suojärvelle hotelli Seurahuone. Sisar Angela muutti Terijoelle ja joutui evakkoon talvisodan syttyessä. Kannaksen salaisen sisarkunnan ainoa Suomeen jäänyt sisar on haudattu Hyvinkäälle.

Äiti Ursula saapui Tukholmaan varattomana mutta sai apua paikallisilta seurakunnilta ja Vadstenan luostarilta. Hän suunnitteli paluuta Venäjälle, mutta ystävät saivat hänet hylkäämään ajatuksen.

Paluu kävi mahdottomaksi viimeistään Venäjän vallankumouksen myötä. Bolsevikit vangitsivat ja teloittivat isä Konstantin Budkiewiczin, äiti Ursulan lähimmän työtoverin Pietarissa.

Seuraavina vuosina äiti Ursula kiersi Skandinaviaa pitäen esitelmiä Puolan historiasta. Esitelmien yhteydessä kerättiin avustuksia sisarkunnan työn jatkamiseksi sekä Puolan itsenäisyysliikkeen tukemiseksi. Esitelmiä varten äiti Ursula opiskeli ruotsin kielen.

Pohjolaa kiertävä sisar herätti kiinnostusta lehdistössä ja kulttuuripiireissä. Hänen ystäväpiiriinsä kuului aikansa tunnetuimpia kirjailijoita, kuten Selma Lagerlöf, Ellen Key sekä nobelisti Henryk Sienkiewicz. Ajatusta itsenäisestä Puolasta tehtiin kansainvälisesti tunnetuksi.

Puolan tasavalta itsenäistyi marraskuussa 1918. Äiti Ursula olisi halunnut siirtää sisarkuntansa Puolaan, mutta hänellä ei ollut luostarin perustamiseen tarvittavia varoja.

Vuonna 1920 laivanvarustaja Botholf Stolt-Nielsenin puoliso kuuli äiti Ursulan esitelmän Oslossa. Hän vaikuttui ja mainitsi miehelleen sisaresta, joka keräsi lahjoituksia Puolaan perustettavaa luostaria ja koulua varten. Mies kysyi, oliko esitelmä ollut hyvä. Astrid vastasi:

– Niin hyvä, että jos olisit kuullut sen, antaisit rahat itse.

Laivanvarustaja pohti vaimonsa kommenttia, asteli puhelimen luo ja soitti äiti Ursulalle. Hän lahjoitti sisarkunnalle varat, joilla ostettiin kiinteistö Puolan Pniewystä. Kiitoksena Stolt-Nielsenin anteliaisuudesta uusi tila sai Norjan suojeluspyhimyksen mukaan nimekseen Pyhän Olavin talo.

Äiti Ursulan johtamat sisaret muuttivat Puolaan, mutta sisarkunnalla ei ollut vielä virallista asemaa. Paavi Pius X oli kuollut, eikä hänen seuraajansa Benedictus XV tuntenut äiti Ursulan vaiheita. Ainoat todisteet äiti Ursulan oikeudesta ottaa vastaan luostarilupauksia olivat paavin käskykirjeet. Ne maatuivat Uudellakirkolla kätkettyinä suomalaiseen metsään.

Lopulta Äiti Ursula löysi papereistaan Pius X:n lähettämän kortin. Se oli säästynyt vahingossa, mutta todisti paavin lupauksen oikeaksi. Sen myötä Suomessa annetut lupaukset sisarkuntaan liittymisestä katsottiin päteviksi. Näin uusi sisar­kunta, niin kutsutut harmaat ursuliinit, aloitti toimintansa uudessa luostarissa Puolan Pniewyssä.

Harmaat ursuliinit erikoistuivat opetustyöhön ja lastenhoitoon. Heidän päämääränään on tukea heikkoja sekä edistää ekumeenisuutta ja yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta.

Työstään näiden päämäärien hyväksi on tullut tunnetuksi sisar Andrzej Górska, joka salakuljetti saksalaismiehityksen aikana juutalaisia lapsia Varsovan ghetosta ja kätki heitä ursuliinisisarten kouluihin. Tämä pelasti lapset, sillä Varsovan ghetto tuhottiin keväällä 1943. Sisar Andrzejlla on paikka holokaustia vastustaneiden henkilöiden Yad Vashem -muistolehdossa Israelissa.

Nykyisin harmaisiin ursuliineihin kuuluu 900 sisarta, jotka tekevät kasvatustyötä kahdessatoista maassa. Sisaristolla on seitsemässäkymmentä toimipistettä, joista useimmat ovat lastentarhoja. Niitä sijaitsee niin Kanadassa, Filippiineillä, Suomessa kuin Tansaniassakin.

1970- ja 1980-luvuilla ursuliinisisaret ottivat vastuulleen Jyväskylässä ja Helsingissä toimivat katoliset lastentarhat. Ne ovat toimineet koko historiansa kahdella kielellä, suomeksi ja englanniksi, ja palvelleet perheitä uskontokunnista riippumatta.

Helsingin Pyhän Marian lastentarha on toiminut 1920-luvulta alkaen. Jyväskylän Katolisten sisarten leikkikoulu on perustettu Karjalasta evakkoon siirtyneiden roomalaiskatolisten aloitteesta vuonna 1962. Sen toiminta on jatkoa Viipurin ja Terijoen seurakuntien lastentarhoille.

Julia Ledóchowska kuoli Roomassa toukokuussa 1939. Hän oli 74-vuotias. Lähimmät tuttavat arvelivat todistaneensa harvinaista hetkeä:

– Tänään kuoli pyhimys.

Tie katoliseksi pyhimykseksi on pitkä, eikä useimpien henkilöiden kohdalla johda kanonisointiin. Muilta kuin marttyyrikuoleman kokeneilta edellytetään todistettuja ihmeitä. Ihmeen käsite on moninainen, mutta modernin ajan ihmeet ovat epätodennäköisiä parantumisia tai onnettomuuksilta pelastumisia, joita lääketiede tai logiikka eivät voi kokonaan selittää.

Johannes Paavali II julisti vuonna 1983 Puolan-vierailullaan äiti Ursulan autuaaksi, mikä on viimeinen vaihe ennen henkilön julistamista pyhäksi.

Kun sama paavi ilmoitti kesällä 2003 äiti Ursulan kanonisoimisesta pyhimykseksi, 50 000 ihmistä oli kerääntynyt Vatikaanin Pietarinaukiolle vastaanottamaan tiedon. Pyhää Ursula Ledóchowskaa pidetään orpojen, opettajien, varhaiskasvattajien ja puolalaisten tyttöjen suojeluspyhänä.

Äiti Ursula on ainoa todistettavasti Suomessa toiminut henkilö, joka on päätynyt katoliseksi pyhimykseksi.

Legenda piispa Henrikistä ja hänet surmanneesta talonpoika Lallista kuuluu Suomen historian tunnetuimpiin kertomuksiin, mutta historiallisesti katsoen piispa Henrikiä ei ole ollut. Mikään arkeologinen löytö tai kirjallinen lähde ei viittaa siihen, että Henrik olisi saapunut Suomeen, tapettu Köyliössä tai ollut edes piispana tapahtuma-aikaan.

Marttyyripiispan sijasta Suomen ainoa historiallinen pyhimys on nainen, jonka toi maahan paavin salainen tehtävä.

Mikko Porvali on historiaan erikoistunut tietokirjailija.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .