Kauppias kuin rokkikukko – Elvis Viljanen, 63, kiroilee, vitsailee ja hehkuttaa nuorta vaimoaan

Suomalaisen rockpaitakaupan legenda teki vaikutuksen myös kitaristilegenda Gary Mooreen.

Musta auto liukuu lähes ääneti Jyväskylän Suomipop-festarien porteista sisään. Amerikkalaisvalmisteinen pakettiauto on tummine ikkunoineen ja leveine renkaineen kuin Hollywood-elokuvien pahisten menopeli.

Autosta ulos hyppäävä mies on niin ikään kuin amerikkalaisesta elokuvasta – etunimeään myöten. Korut ja ketjut helisevät, kun Elvis Viljanen, 63, alkaa nostella metallipylväitä ja laatikoita ulos takaluukusta.

Aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta, ja Viljanen on juuri ajanut 240 kilometriä Nivalasta Jyväskylään.

Nyt on kiire. Kello on puoli kaksi iltapäivällä, festarit alkavat tunnin kuluttua. Sitä ennen auto on saatava ulos alueelta.

– Perkele, laitetaan kioski pystyyn, Viljanen ähisee.

Hapsottavatukkainen, lierihattuun, mustaan liiviin ja pyöreisiin aurinkolaseihin sonnustautunut Viljanen näyttää rokkarilta.

Hän myös kuulostaa rokkarilta: kiroilee paljon, vitsailee vielä enemmän ja kertoo kahden tunnin haastattelun aikana yli kymmenen kertaa, kuinka hienoa on olla ”nuoren vaimon kanssa”.

Viljanen ei kuitenkaan ole rokkari vaan rockpaitakauppias – monen suomalaismuusikon mukaan oman alansa legenda.

– Legendaarinen on kiva sana. Sitä voi ajatella moneen suuntaan, Viljanen sanoo virnistäen, kun kuulee asiasta.

Viljanen ja hänen vaimonsa Cata Palmroth-Viljanen, 45, laittavat ripeästi myyntiteltan järjestykseen. Kokemus tuo varmuutta. Viljanen on kiertänyt suomalaisia musiikkitapahtumia 1970–80-luvun taitteesta asti.

Kun kello on 14.15, kaikki on myyntipisteessä paikoillaan: vaatteet, laukut, saunamittarit, taskumatit ja muut oheistuotteet. Viljanen kääntyy toimittajan puoleen ja tiuskaisee kuin Andy McCoy konsanaan.

– Perkele, laita kynä sauhuamaan. Mitä sä halusit kysyä?

Elvis Viljanen pääsi rockelämän makuun ensimmäistä kertaa 1970-luvun alussa, yhdellä historian ensimmäisistä Ruisrockeista. 15-vuotias tamperelaisnuori karkasi kaverinsa kanssa salaa kotoaan festareille, mukana oli Viljasen mukaan ”yksi ranskanleipä ja nolla markkaa rahaa”.

– Jotenkin sitä elettiin kolme päivää. Juopoteltiin ja pidettiin hauskaa.

Viljanen kokee jääneensä ikään kuin samalle reissulle. Hän oli aloittanut mainosalan sekatyöläisenä tuttaviensa yrityksessä jo 14-vuotiaana. Popedan muusikot olivat lapsuudenkavereita.

Maailmat yhdistyivät, kun Viljanen alkoi ystävänsä kanssa myydä itse painamiaan bändipaitoja Popedan keikoilla. Järjestelmällinen kaupankäynti alkoi 1980-luvulla. Viljanen valmisti paitoja ja kiersi ympäri Suomea ensin Popedan, sitten myös Yön kanssa. Paidat kulkivat pahvilaatikoissa, myyntipaikaksi kelpasi pöytä kapakan nurkassa.

– Eihän tämä viisaan ihmisen hommaa ole. Vaaditaan kulkurin luonnetta ja hulluutta, Viljanen sanoo.

Paidat kävivät kaupaksi, mikä ei jäänyt musiikkipiireissä huomaamatta. Hiljalleen Viljasen listoille tuli lisää yhtyeitä ja muusikoita: CMX, Hurriganes, Don Huonot, Trio Niskalaukaus, Jari Sillanpää... Viljanen teki sopimuksia, joissa hän sai yksinoikeuden bändituotteiden valmistamiseen ja muusikoille tilitettiin osuus kustakin myydystä tuotteesta.

Moni artisteista halusi myyjän jokaiselle keikalleen, joten Viljasen piti palkata työvoimaa. Tällä hetkellä hänen palkkalistoillaan on 5–10 myyjää vuodenajasta riippuen. Viljanen suunnittelee ja painaa tuotteet itse.

– Homma kasvaa koko ajan. Tämä tuo bändeille hyvät rahat. Etenkin nykyään, kun levymyynnit ovat mitä ovat, Viljanen sanoo.

Sitten hän kertoo olevansa mestari myös levymyyjänä. Tänä keväänä Viljanen ja Palmroth-Viljanen kiersivät Juha Tapion keikoilla ja myivät paitojen ohella 1 150 levyä. Vertailun vuoksi: Suomen suurin levykauppa, Levykauppa X, otti Juha Tapion uutuutta keskusvarastoonsa 1 000 kappaletta.

Nykyään Viljasen toiminta on ammattimaisuudessaan ”valovuoden edellä alkuaikoja”. Vuonna 2011 menehtynyt kitaristilegenda Gary Moore ihmetteli Turussa vuonna 2009, että ei ole koskaan nähnyt yhtä hyvin järjestettyä paitamyyntikojua.

– Ja Gary Moore oli muuten nähnyt pari paitamyyjää elämänsä aikana!

Miksi bändipaitoja ostetaan? Miksi ihmiset haluavat viestiä musiikkimakuaan pukeutumisella?

Kysymys saa Viljasen haromaan hiuksiaan ja keskeyttämään hetkeksi papupatamaisen puheensa. Aivan kuin hän ei olisi ajatellut asiaa sen tarkemmin.

– Se vain kuuluu tähän juttuun. Käydään keikalla, ostetaan kalja ja ostetaan paita. Kai se on jonkinlainen muisto siitä hetkestä ja konsertista.

Suomalaiset kivijalkavaatekaupat tuskailevat kilpailua verkkokaupan kanssa, mutta rockpaidat ovat lähempänä elämysbisnestä kuin perinteistä vaatekauppaa. Viljanen kuvailee tyypillistä myyntitapahtumaa ”hyvässä fiiliksessä olevan ihmisen heräteostokseksi”.

Lisäksi Viljaselle on vuosien varrella syntynyt kanta-asiakaskunta, joka odottaa kauppiaan kohtaamista ja uusia tuotteita. Sen takia Viljasella on tiukat laatuvaatimukset.

– Me kierretään samoissa mestoissa kaksi kertaa vuodessa ja kohdataan samat ihmiset. En jaksa kuunnella vittuilua siitä, että jossain paidassa oli reikä tai revennyt sauma.

Vaikka liiketoiminta kukoistaa ja Viljanen pääsee seuraamaan läheltä kuuluisuuksien rockelämää, hänelle on vaikea olla kateellinen. Pariskunta kertoo tekevänsä töitä seitsemänä päivänä viikossa, usein ympäri vuorokauden. Tyypillisesti alkuviikko suunnitellaan tuotteita ja valmistetaan niitä silkkipainolla, loppuviikko kierretään keikoilla. Eilen lauantaina Viljaset olivat Kuopiossa, toissapäivänä Vaasassa, torstaina Turussa...

Tänään alkaa pieni huili, sillä seuraava keikka on ”vasta” lauantaina Popedan juhlakonsertissa Tampereella.

Keikkapaikalle pariskunta saapuu tuntikausia ennen bändin esiintymistä, kotiinlähtö menee yleensä seuraavan vuorokauden puolelle. Konsertin jälkeinen tunti on osoittautunut parhaaksi myyntihetkeksi.

– Olen sanonut Popedan pojille, että te pääsette helpolla. Viikon työ tarkoittaa teille puolentoista tunnin voimistelua lavalla.

Tänä vuonna Viljasten lomahetki oli silloin, kun Juha Tapio esiintyi kolmena päivänä peräkkäin Savoy-teatterissa. Pariskunta otti hienon huoneen Hotelli Kämpistä ja nautti joutenolosta päivisin.

Kauppiaan elämä on vienyt myös makua rakkaasta harrastuksesta, live-musiikista. Viljanen laskee olleensa Popedan keikalla yli 2 000 kertaa ja turtuneensa jopa lempimusiikkiinsa.

– Jos Beatles tulisi alkuperäiskokoonpanolla Suomeen, niin menisin innolla. Muuten ei oikein keikat enää säväytä.

Haastattelu keskeytyy, kun Minni Hiiri -lippalakkeihin pukeutunut naiskaksikko saapuu kojun luokse. Tamperelainen Maria Hietaniemi ostaa 25 euron hintaisen Popeda-paidan ja jää hetkeksi pohtimaan hankintaansa.

– Olen kova Popeda-fani. Kyllä nyt kerran vuodessa pitää bändipaita ostaa, Hietaniemi sanoo.

Miksi?

– Koska se nyt vaan kuuluu asiaan.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .