Kirjailija Pajtim Statovci on hitaiden ajatusten seppä

Huoliteltu olemus, siisti jakaus ja kaunis villakangastakki luovat enemmänkin mielikuvan säntillisestä toimistotyöläisestä kuin taiteilijapersoonasta.

On vaikea mieltää Pajtim Statovcia, 28, ainakaan entisaikojen boheemikirjailijaksi. Epäboheemi mielikuva vahvistuu, kun kohteliaasti ja pehmeän huolitellusti puhuva kirjailija pahoittelee muutaman minuutin myöhästymistään: jalankulkijoille ei tällä kertaa osunut vihreää aaltoa.

Hän vaikuttaa olevan aidosti pahoillaan. Pieni paheen pilkahdus vilahtaa esiin, kun kysyn, haluaako hän kupin kahvia.

– Kahvi maistuu aina, Statovci vastaa nopeasti.

 

Haastattelussa Statovci puhuu täyteen ladatuin ja huolellisesti muotoilluin, kokonaisin lausein, niin kuin usein tekee ihminen, joka kirjoittaa paljon. Niin hän kirjoittaakin: työn alla on hänen kolmas romaaninsa, ja samaan aikaan hän tekee väitöskirjaa.

– Mutta kaunokirjallisuuden kirjoittaminen on vähän ajanut sen edelle, hän sanoo ja väläyttää varautuneen hymyn.

Kovin moni kirjailija ei saa uralleen sellaista alkua kuin hän. Esikoisromaani Kissani Jugoslavia (2014) innosti sekä kriitikoita että lukevaa yleisöä. Käännöksiä kirjasta on Statovcin mukaan ”viitisentoista” ja lisää on tulossa.

Romaanista on juuri tehty näyttämöversio Kansallisteatteriin.

Statovcin toinen romaani, Tiranan sydän, ilmestyi vuonna 2016. Sekin sai hyvän vastaanoton ja löysi yleisönsä. Kirjan käännös on ilmestymässä huhti–toukokuussa englanninkielisissä maissa.

Ennen käännöksen markkinointia pitäisi kolmas romaani saada ”aika pitkälle”, Statovci sanoo varmalla äänenpainolla.

Maailman arvostetuin sanomalehti New York Times nimitti arvostelussaan Kissani Jugoslaviaa ”ihmeeksi” ja ”merkittäväksi saavutukseksi”, ja ulkomailla häntä edustaa maailmantähdistään tunnettu kirjallisuusagentuuri.

 

Muutamassa vuodessa on tapahtunut paljon, Statovci myöntää. Hänestä on edelleen ihmeellistä, että hän saa kirjoittaa, tehdä sitä, mistä on aina haaveillut. Kiitollinen hän on myös siitä, että hän on saanut yleisön, jolle kirjoittaa.

Suosiosta on seurannut myös tietynlainen viattomuuden menetys: kirjoittamisesta tulee toisella tavalla tietoiseksi esikoiskirjan jälkeen, Statovci sanoo.

– Siihen henkeen ja mielenlaatuun, jossa ensimmäistä teosta kirjoitetaan, ei pääse enää koskaan uudelleen. Se pitää hyväksyä ja mennä eteenpäin. Ennen esikoisen julkaisua uskaltaa olla estoton ja peloton, kun itselläkään ei ole varmuutta, tuleeko kukaan koskaan kustantamaan tai julkaisemaan kirjoitusta.

Suosiosta seuraa myös vähintään pientä painetta ja stressiä. Ja vaikka kokemus kovettaa, negatiiviset kritiikit tai satunnainen ala-arvoinen palaute tuntuvat edelleen.

– Meidät on rakennettu niin, että täytyy tapahtua monta hyvää asiaa, että se yksi negatiivinen kommentti tai huomio vaipuu unohdukseen. Emme jaksa iloita positiivisista asioista yhtä kauan kuin jaksamme murehtia negatiivisia.

 

Kissani Jugoslavia ruoti yhden perheen tarinaa vasten Balkanin 1990-luvun historiaa. Se tutki ihmisten kiinnittymistä ja irtautumista, vieraantumista, ihmissuhteiden pohjavirtauksia ja ihmisten suhdetta toislajisiin eläimiin, esimerkiksi käärmeisiin.

Tiranan sydän jatkoi vierauden kokemuksen tutkimista maanpakolaisuuden ja transsukupuolisuuden kautta. Molemmissa kirjoissa teemoja istutetaan värikylläisesti kuvattuun balkanilaiseen ympäristöön ja albaanikulttuuriin, joka liukuu teksteissä suomalaisuuteen ja EU-eurooppalaisuuteen.

Perheensä mukana Kosovosta Suomeen kaksivuotiaana muuttaneelle Statovcille Balkan on ollut henkisesti läsnä mutta fyysisesti kaukana. Kirjailijalle sellainen tausta on suunnaton rikkaus, eikä lähde ole ehtymässä, Statovci sanoo.

– Tunnen Balkania kohtaan suunnatonta vetoa ja saan siitä aivan valtavaa inspiraatiota. Kirjoittaessani harvemmin tunnen, että nyt olen sanonut kaiken.

Hän ei halua sanoa Balkanista kirjoittamista velvollisuudekseen. Kirjailija ei ole historioitsija, ja tarkoitus on näyttää jotakin yleistä inhimillisyydestä.

– En tiedä, mistä kirjoittaisin, ellen Balkanista. Entisen Jugoslavian historia on niin poskettoman vyöryävää, ettei mikään määrä taidetta voi sitä tyhjentää.

 

Kirjoittamisen tapaa suosio ei ole muuttanut. Statovci sanoo kirjoittavansa edelleen paljon mutta hitaasti. Kirjoittamista edeltää syvällinen taustatutkimus, jossa hän kerää tietoa ja pyrkii ymmärtämään eri näkökulmia, kunnes tekstiin tulee varma ote.

– Kirjoitusprosessini on sitten aika kaoottinen. Kirjoitan sieltä täältä, yritän löytää kullekin tekstille oikeaa ilmaisemisen tapaa. Julkaistujeni teosten ulkopuolelle jää paljon materiaalia, kun lisään, leikkaan, liimaan ja karsin.

– Kuvaavaa on, että ensimmäisen kirjan käsikirjoitusversio oli noin 600-sivuinen, ja lopulta siitä tuli 250-sivuinen romaani.

Kun kirjoitusvire on löytynyt, ei ympäristöllä ole väliä. Tärkeintä on, ettei kirjoittaminen ala tuntua pakolta tai rasitteelta.

– Kirjoitan, koska en osaa olla kirjoittamattakaan, ja koska minulla on sanottavaa. En osaa enkä halua sanoa sanottavaani muulla tavalla kuin kaunokirjallisuuden kautta, Statovci muotoilee.

Kaunokirjallisuuden keskeinen tehtävä on lisätä ymmärrystä ja haastaa kivettyneitä ja vaarallisia käsityksiä, joita meillä kaikilla on toisistamme, Statovci sanoo.

 

Kirjailijalta nykyään odotettava mediamyllyyn osallistuminen ei ole tehnyt Statovcista kärkästä kannanottajaa ja valtaapitävien arvostelijaa. Statovcille kaunokirjallisuus on paikka, jossa hän voi luoda hitaassa ja hiljaisessa tilassa ja kätkeä omaa ajatteluaan tekstiin.

– Se on minulle luonnollinen tapa ilmaista itseäni siitä, mikä minua tässä maailmassa risoo, hän sanoo.

– Jossain määrin ihailen ihmisiä, joilla on vahvat mielipiteet.

Sellaista Statovcilta taidetaan nyt odottaa, kun hän aloittaa Sunnuntaisuomalaisen kolumnistina.

– Tietysti kolumnissa on suotavaa olla jostakin jotakin mieltä, ja kyllä se on pyrkimyksenäkin. Mutta täytyy pitää mielessä, että mielipiteetkin muuttuvat tiedon karttuessa ja ajan kuluessa.

– Suhtaudun kolumnien kirjoittamiseen nimenomaan mahdollisuutena tehdä näkyväksi ja nostaa esiin itse tärkeiksi kokemiani aiheita ja aiheita, joista puhumista pidän tärkeänä.

Pajtim Statovci, 28

Helsinkiläinen kirjailija.

Perheessä äiti ja kolme sisarusta.

Harrastaa lukemista ja urheilua ”ajan ja jaksamisen mukaan”.

Julkaissut romaanit Kissani Jugoslavia ja Tiranan sydän.

Kissani Jugoslavia voitti Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinon. Kirjat ovat olleet myös kansainvälisiä menestyksiä.

Sunnuntaisuomalaisen uusi kolumnisti.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 1 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .