Kivisalon perhe asuu aavikon laidalla: lapsen ystävällä on oma eläintarha, eikä kukaan maksa veroja

Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, ja elohopea kohoaa hellelukemiin jo varhain aamusta. Kivisalon perhe heräilee lauantain viettoon Dubaissa Arabiemiraateissa.

Sami Kivisalo, 43, tulee avaamaan portin, kun taksini on löytänyt perille aavikon tuntumassa olevalle uudelle ja sokkeloiselle alueelle ja minä vartijan opastamana oikealle soittokellolle.

Kaksikerroksisen kivitalon avokeittiössä Emma, 13, vahtii kattilaa. Hän tahtoo aamiaiseksi keitettyjä munia.

 

Anne-Mari Kivisalo, 43, on kattanut pöytään Muumi-mukit, muhkean bostonkakun, hedelmiä ja liudan muita aamupalatarvikkeita. Alakertaan pyyhältävä pitkänhuiskea Joshua, 16, on kaivannut pullaa niin paljon, että on aiemmin viikolla lähettänyt aiheesta viestiä mummoilleen Lapualle.

Joshuan perässä tulee hänen kaksoisveljensä Benjamin, ja Sami-isä alkaa valmistaa munakokkelia.

Meno on kuin missä tahansa suomalaisessa lapsiperheessä, mutta perheen arkeen tuo mausteensa arabiyhteiskunta, jossa he ovat eläneet pian seitsemän vuotta.

– Olemme Samin kanssa asuneet lähes koko aikuisikämme ulkomailla. Kaikki, mitä olemme nähneet ja kokeneet, on muovannut meitä ihmisinä, Anne-Mari Kivisalo toteaa.

 

Lapualta kotoisin olevat Kivisalot rakastuivat teini-iässä. Rakkaus johti avioliittoon, kun molemmat olivat täyttäneet 18 vuotta.

Sami Kivisalo opiskeli teknistä alaa, ja kun Anne-Mari Kivisalo sai päätökseen sairaanhoitajaopintonsa vuonna 1998, he muuttivat Intiaan.

– Minulle oli jo nuorena selvää, että pitää lähteä ja nähdä maailmaa. Ulkomaille töihin lähtevät ovat tietynluonteisia ihmisiä; kaikki eivät halua lähteä eivätkä kaikki pärjää. Kyse ei ole paremmuudesta vaan luonteen erilaisuudesta, Anne-Mari Kivisalo sanoo.

Aluksi Kivisalot lähtivät kehitysaputehtäviin Intian köyhimpiin osavaltioihin. Seuraavien vuosien aikana eri puolilla maata nähty köyhyys ja kurjuus jätti pysyvän jäljen heidän elämänkatsomukseensa.

– Dubaissa koemme olevamme todella suomalaisia ja ihan tavallinen perhe, mutta Suomessa tuntuu, että olemme erilaisia. Välillä tunnen olevani muiden suomalaisten kanssa ihan eri aaltopituudella, Anne-Mari Kivisalo sanoo.

 

Kivisalot halusivat lapsia, mutta niitä ei tullut. He kokivat, ettei suomalaisesta adoptiojärjestelmästä ollut apua.

– Olimme lähdössä takaisin Intiaan, joten päätimme adoptoida sieltä.

Vuonna 2001 he kävivät tutustumassa Äiti Teresan lastenkotiin, josta tuli pari viikkoa myöhemmin puhelu kaksosvauvoista. Anne-Mari Kivisalo sanoi empimättä kyllä.

– Saimme pojat kotiin kolmen kuukauden ikäisinä. He olivat todella pieniä ja heiveröisiä, käytännössä keskosia.

Anne-Mari Kivisalo keskittyi lastenhoitoon, Sami Kivisalo puolestaan teki bisnestä kaupan alalla ja myi insinööritoimiston palveluja. Vuonna 2007 he adoptoivat samasta lastenkodista tuolloin kaksivuotiaan Emma-tyttären.

He asuivat Intiassa pätkissä kaikkiaan seitsemisen vuotta.

– Intian vahvuus ja haaste on ihmiskeskeinen yhteiskunta. Säätö on päällä kaikessa koko ajan, eikä ikinä tiedä, mitä tapahtuu seuraavaksi, Sami Kivisalo pohtii.

Perhe palasi Lapualle, jossa pojat kävivät koulua ensimmäisestä kolmanteen luokkaan. Sitten työt veivät taas ulkomaille.

 

Arabiemiraatteihin perhe muutti vuonna 2011 Sami Kivisalon energia-alan yritystoiminnan vuoksi. Hän vetää jätteenkierrätys- ja energiantuotantolaitoksiin erikoistunutta, osin suomalaisten ja osin paikallisten omistamaa startup-yritystä.

Dubaihin he asettuivat monesta syystä: yhteiskunta on heidän mukaansa turvallinen ja länsimainen, sovitut asiat hoituvat, kantaväestö on koulutettua ja alle neljän tunnin lentomatkan päässä asuu yli puolet maapallon väestöstä.

– Muutaman vuoden kävin vain pitkiä viikonloppuja kotona. Reissasin paljon Saudi-Arabiassa, mutta sinne emme halunneet asumaan.

Saudi-Arabiassa naisen asema on huono, mutta myöskään Arabiemiraattien vapaamielisimmässä kaupungissa Dubaissa naisilla ei ole kaikkia länsimaisia oikeuksia.

Esimerkiksi jos mies on töissä ja toimii vaimonsa viisumin sponsorina eli suosittelijana, omaisuus pankkitilejä myöten on miehen nimissä. Toisaalta jos nainen on miehensä viisumin sponsoroija, molempien omaisuus on naisen nimissä. Naisella on enemmän vapauksia, jos hän ei tule maahan miehensä sponsoroimana.

– Joka kerta, kun poistun maasta, Samille tulee tekstiviesti, koska hän on viisumiemme sponsori. Meistä tämä ei ole kuitenkaan naista alistava kulttuuri, Anna-Mari Kivisalo sanoo.

Itsenäisenä naisen hämmennyn. Alan ymmärtää, mitä hän tarkoitti aaltopituuseroilla.

– Se, että asiat hoituvat miehen kautta, ei ole ollut minulle koskaan ongelma. Olemme aina hoitaneet raha-asiat yhteisiltä tileiltä ja luotamme toisiimme. Lisäksi Sami tukee minua kaikessa, mihin ryhdyn. Olen vuosien varrella muun muassa opiskellut.

 

Anne-Mari Kivisalo huolehtii lapsista ja kodista täysipäiväisesti. Se on melko tavallinen työnjako Arabiemiraateissa ja ekspatriaattiperheissä eli perheissä, jotka ovat muuttaneet ulkomaille työn tai työkomennuksen takia.

Osaa tuttavista on ihmetyttänyt Anne-Marin ratkaisu jäädä kotiin.

– Suomi on urakeskeinen maa, joten ratkaisuani ei välttämättä ymmärretä. Välillä minulta kysytään, mitä teen päivisin.

Anne-Mari Kivisalo kuljettaa lapsia puolen tunnin ajomatkan päähän kouluun, takaisin kotiin ja harrastuksiin. Lisäksi hän laittaa ruokaa, pesee pyykkiä ja siivoaa, sillä tuuli kantaa tomua aavikolta yli 200-neliöiseen taloon jatkuvasti.

Koulullakin on enemmän tehtäviä kuin Suomessa.

– Äidit viettävät aikaa kouluilla. Jokaisella luokalla on oma ”mamansa”, joka hoitaa tapahtumia ja yhteydenpitoa vanhempien välillä. Vapaaehtoistyötä on tarjolla paljon.

Oman uran hylkääminen ei silti ollut helppo valinta.

– Se pitää käydä läpi. Minua on helpottanut se, että olen koti-ihminen.

Myös arvomaailman muutos on vaikuttanut.

– Pidän uran luomisen kanssa vähintäänkin yhtä tärkeänä vapaaehtois- ja avustustyötä, jos se on taloudellisesti mahdollista.

Välillä valinta aiheuttaa kuitenkin vääntöä parisuhteessa.

– Toisen voi olla vaikea ymmärtää, miksi minulla seinät tuntuvat kaatuvan päälle. Toisinaan kaipaan jotakin muuta, mutta toisaalta Samin on kannettava yksin perheemme taloudellinen vastuu.

Sami Kivisalon mukaan elämä ei toimi, jos molemmat tekevät hulluna töitä.

– Elämässä on muitakin arvoja kuin raha. Ääretön köyhyys ei ole suotavaa, muttei ääretön rikkauskaan ole tavoiteltavaa. Joku on aina sinua rikkaampi, etenkin täällä.

Lasten mielestä on hyvä, että äiti on kotona.

– Esimerkiksi jos koulussa tulee jokin ongelma, hän pääsee heti paikalle, Joshua sanoo.

 

Työkulttuuri on Dubaissa erilainen kuin Suomessa. Työaika on lainsäädännön mukaan 48 tuntia viikossa, mutta monet tekevät kymmentuntista päivää ja työskentelevät myös lauantaisin.

– Ekspatit työskentelevät pääasiassa viitenä päivänä viikossa, mutta minunkin puhelimeni soi milloin vain, sillä yhteistyökumppaneita on ympäri maailmaa, Sami Kivisalo kertoo.

Dubaissa on tarjolla koulutettua työvoimaa alalta kuin alalta, joten kilpailu on kovaa.

– Pitää jaksaa pyrkiä olemaan paras koko ajan ja olemaan mukana jatkuvassa muutoksessa. Mutta täällä myös pääsee työskentelemään maailman huippujen kanssa ja saa toteuttaa mitä hulluimpia ajatuksia. Hyvä esimerkki ovat arkkitehdit, Sami Kivisalo sanoo.

Töitä paiskitaankin paitsi erikoisen näköisten pilvenpiirtäjien kulmahuoneissa myös duunariammateissa hotelleissa ja rakennustyömailla. Nostokurkia näkyy kaikkialla, ja poikkeusluvilla saa rakentaa ympäri vuorokauden.

Rakentamisen meteli olikin yksi syy, miksi perhe muutti pois keskustasta, Palmusaarten alueelta. Toinen syy oli halu saada kaikille lapsille omat huoneet maksamatta lisää vuokraa.

Uusi asuinalue on Lähi-idän ensimmäinen kestävän kehityksen alue, jolla kierrätetään, kasvatetaan syötävää viherhuoneissa ja hyödynnetään aurinkoenergiaa. Länsimaisten ekspatriaattien asuttamalla alueella tekemistä tarjoavat muun muas­sa oma hevostalli, kuntosali ja ostoskeskus.

 

Tutustumiskierroksella ohitamme hiekkaa lapioivan intialaisen näköisen miehen. Arabiemiraateissa yli 80 prosenttia työvoimasta on kotoisin jostakin muualta, ja matalapalkkatöissä olevien siirtotyöläisten huono kohtelu on usein esillä maasta puhuttaessa.

Global Slavery Index selvittää vuosittain, paljonko eri maissa on modernia orjuutta. Vuonna 2016 Arabiemiraateissa orjia oli 0,4 prosenttia väes­töstä (noin 37 000 ihmistä). Suomessa orjia oli 0,1 prosenttia väestöstä (noin 6 700). Tilaston kärkipäässä oli muun muassa Arabiemiraattien vieressä sijaitseva Qatar, jossa orjia oli 1,4 prosenttia väestöstä.

– Minua ärsyttää puhe orjatyövoimasta. Väärinkäytöksiä on varmasti ollut aikoinaan, mutta jokainen fiksu työnantaja noudattaa täällä työlainsäädäntöä, Sami Kivisalo sanoo.

Hän käyttää esimerkkinä miestä, jonka juuri ohitimme.

– Hänen palkkansa on noin 500 euroa kuukaudessa. Meistä se on pieni, mutta on muistettava, ettei hänelle todennäköisesti ole mitään koulutusta. Silti hänen täällä tienaamansa palkka vastaa insinöörin palkkaa Intiassa. Ei hän koe olevansa riistetty.

Kivisalo toteaa, että myös miehen asuinolosuhteet ovat täällä paremmat kuin kotimaassaan, eikä hänen tarvitse kokea jatkuvaa puutetta. Arabiemiraateissa työnantaja huolehtii asumisesta tarjoa­malla kimppakämpän tai asunnon tai korvaamalla asumisen kustannukset palkassa.

– Jotkut kertovat, miten ovat voineet katkaista perheessään sukupolvia kestäneen köyhyyden ja tarjota lapsilleen paremman tulevaisuuden. Monet lähettävät kotiin 60–80 prosenttia palkastaan ja tukevat myös sisarustensa perheitä.

Pitkät päivät kuulostavat karulta, mutta samaa kertoo yksi taksikuskeistanikin. Hän haluaisi tehdä vielä pidempää työpäivää, jotta voisi nopeammin ostaa kotiseudultaan Intiasta maatilan.

 

Kivisalojen kotona puhutaan suomea, jonka lomaan sirottuu englanninkielisiä sanoja. Lasten koulukieli on englanti. Vierainta suomi on perheen kuopukselle.

– Emma harmittelee, ettei ole käynyt koulua Suomessa. Hän ei tiedä, millaista on ajaa lokakuun räntäsateessa polkupyörällä kouluun, kun täällä viedään autolla koulun portille saakka, Anne-Mari Kivisalo naurahtaa.

Koulussa vaaditaan paljon. Lukiossa lisäpaineita tuo se, että hyviin yliopistoihin pitää olla hyvä todistus.

Luokkatoverit ovat kotoisin eri maista ja erilaisista perheistä.

– Sulttaaniystävälläni on oma eläintarha ja metsästyshaukka, monilla ystävilläni on jo oma auto. Esimerkiksi venäläinen kaverini sai 18-vuotislahjaksi S-sarjan Mersun, Joshua Kivisalo kertoo.

Nuoret viettävät vapaa-aikaansa harrastusten lisäksi isoissa ostoskeskuksissa, joissa voi mennä vaikka elokuviin.

– Kun tulee tylsää, täällä lähdetään kavereiden kanssa kahville.

 

Perjantai on Emiraateissa suomalaisen viikon sunnuntai. Iltapäivän rukoushetken jälkeen perheet kokoontuvat syömään vanhempiensa luo.

– Koolla on koko suku, se on täällä kiva perinne, Sami Kivisalo kertoo.

Viikonloppuisin osa paikallisista menee aavikolla sijaitsevalle farmilleen tai teltalleen grillaamaan ja ajelemaan.

– Ennen kamelit olivat vaurauden merkki, nyt autot.

Ystäväperheet ovat harvoin suomalaisia, sillä useimmat työkomennuksella olevat suomalaiset muuttavat pois vuoden tai parin jälkeen. Ystävyyssuhteet syntyvät yleensä työn tai lasten koulun kautta.

Suomessa olevien sukulaistensa ja ystäviensä kanssa Kivisalot viettävät aikaa etenkin kesäisin ja muilla lomilla.

– Kaipaan lunta, jopa vesisadetta, ja neljää vuodenaikaa, sillä täällä on vain kuuma tai tosi kuuma, Anne-Mari Kivisalo sanoo.

Hän oli viime vuonna melanoomaleikkauksessa. Ihosyövän uusiutumisriskin takia hän välttelee auringossa olemista. Kaupungissa, jossa paistaa lähes aina aurinko, se on huomioitava joka päivä.

 

Kivisalot ovat Suomen kansalaisia ja viisumilla Dubaissa, jossa he aikovat pysyä edelleenkin. Anne-Mari Kivisalo kuvailee Dubaita kristallikuplaksi, jossa elämisestä jokainen voi tehdä omanlaisensa kokemuksen. Välillä hän kaipaa kiireettömämpää elinympäristöä, mutta sen aika on myöhemmin.

– Moniin verrattuna meillä on hyvä kotimaa, jonne palata, ja Suomen passilla on hyvä liikkua.

Suomessa on heidän mukaansa parasta koulujärjestelmä, luonto ja tasa-arvo.

– Kaikkia ihmisiä kohdellaan samalla tavalla ihmisinä. Sen on suomalaisen yhteiskunnan vahvuus, Sami Kivisalo sanoo.

Parin vuoden päästä Suomi tulee pojille tutummaksi, kun he menevät armeijaan. Suunnitelmissa on myös yliopisto-opinnot Suomessa, sillä Dubaissa ne maksavat paljon.

Tyhjentyneen aamiaispöydän ääreen istahtavan Anne-Mari Kivisalon ääneen tulee haikeutta.

– On iso muutos, kun molemmat pojat muuttavat kotoa samaan aikaan, eivätkä ole enää kanssamme samassa maassa. Jommankumman meistä vanhemmista pitää sitten viettää enemmän aikaa Suomessa.

Hän miettii myös ikääntymistä: palkkaako kukaan häntä enää sitten, kun kuopuskin on täysi-ikäinen ja hän viisissäkymmenissä.

– Joskus mietin, että entä jos olisin valinnut toisin. Mutta en silti antaisi mitään pois.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .