Kolumni: Hoitokodissa on parhaat tarinat

Ehdotin, että he kertoisivat elämästään ja minä kuuntelisin, kirjoittaa Rosa Liksom.

Minut oli kutsuttu kirjailijavieraaksi helsinkiläiseen hoitokotiin. Saavuin paikalle puolisen tuntia etuajassa, mutta innokkaimmat olivat jo pyörätuoleissa odottamassa. Martta, Eufhilda ja Jelisei kertoivat tulleensa ajoissa saadakseen parhaat paikat.

Ennen kuin ehdin istahtaa, Martta totesi, että täällä on kauhean tylsää.

– Olen asunut tässä laitoksessa ainakin kymmenen vuotta eikä täällä ole tapahtunut yhtään mitään.

Jelisei jatkoi, että hänen huonekaverinaan on mykkä nainen.

– Ajattelehan, millaista on asua sellaisen ihmisen kanssa, joka ei ikinä sano mitään. Tuijottaa vain kattoa.

Eufhilde siihen, että hänen kämppiksensä puhuu aina niin hiljaisella äänellä, ettei hän kuule mitään.

– Näen vain kun suu liikkuu.

Martta kertoi olevansa 102-vuotias stadinkimma enemmän Bulevardin suunnalta kuin Töölöstä. Jelisei oli 98-vuotias Laatokan Karjalan evakko. Eufhilda, porukan nuorin, kertoi olevansa vasta 96 kesää elänyt Turun yliopiston emeritusprofessori.

– Mistä sä ton professorin keksit? ihmetteli Jelisei.

Eufhilda totesi, ettei keksi mitään, hän on professori.

– Ei uskois! pamautti Martta.

Kun viisi muuta hoitokodin kirjallisuudenystävää oli rullattu paikalle, aloitin tilaisuuden sanomalla, että ehkä on parempi, että te kerrotte minulle tarinoita elämästänne ja minä kuuntelen. Martta huusi välittömästi, että ei käy! He ovat nimenomaan tulleet kuuntelemaan kirjailijan omia näkemyksiä romaanista Hytti nro 6.

– Mä luin kirjan itse. Jeliseille luki terapeutti ja Eufhilde kuunteli sen äänikirjana, Martta ilmoitti.

Aloitin selittämällä, mistä sain kirjaani idean ja miten kirjoitusprosessi eteni.

Eufhilda nosti käden ylös ja kertoi, että tsaarin aikana hänen helsinkiläinen isosetänsä karkotettiin viideksi vuodeksi Krasnojarskiin. Vapauduttuaan vuonna 1908 hän palasi takaisin Turkuun ja kirjoitti Siperian-vuosistaan muistelmateoksen. Ja että hän itse vieraili Krasnojarskin yliopistossa seitsemänkymmentäluvulla ja pääsi samalla pistäytymään talossa, missä hänen isosetänsä asui karkotusaikana.

Jelisei jatkoi, että hänen isoisänsä isä tapasi Topeliuksen, kun tämä tuli hänen kotikyläänsä Vuokkiniemen Tsennaan kirjaamaan vihkoseensa kyläläisten lurittamia runonpätkiä.

Vilkaisin Marttaa. Hän näytti nukahtaneen. Suu oli valahtanut auki ja silmät painuneet kiinni. Kun Jelisei lopetti, Martta kirkaisi että hänen tätinsä Esteri oli sairaanhoitajana kansalaissodassa punakaartilaisten puolella. Kiitoksena lääkintätyöstä valkoiset teloittivat tämän.

Muisteluksia riitti illan täydeltä eikä Hytti nro 6:een enää palattu.

Kolumnisti on kirjailija ja taiteilija.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.