Kolumni: Ihmiset eivät ole samanveroisia

Nyt on paskaa, mitä tutkia, kirjoittaa Pertti Ruohonen.

Tutkivien toimittajien monikansallinen käärme luikerteli Panaman rahakanavaa pitkin veroparatiisiin, ja muutti sen veroparasiitiksi.

Selvisi, että matoiset parasiitti-infektiot ovat maailmanlaajuisesti yllättävän yleisiä, tarttuvat ylivarakkaasta ihmisestä toiseen, lisääntyvät pankkitileillä ja aiheuttavat ahneutta.

Parasiitteja diagnosoidaan ulosteesta. Nyt on paskaa mitä tutkia.

Aggressiivinen verosuunnittelu on progressiivisen verotuksen johdannainen. Verohelvetistä halutaan veroparatiisiin. Pienemmälläkin liksalla. Juha Watt Vainio lauloi 1980-luvulla Panaman konsuli -kappaleessa Köyhän ainut huvitus on vilkas mielikuvitus.

Me kaikki olemme veronalaisia. Eikä elo aina ole yhtä romanttista tai lopulta traagista kuin veronalaisilla Romeolla ja Julialla.

Verosuunnittelu ei ole rikollista. Sen laillistaminen on (vero)ilmoitusluontoinen asia. Mutta jatkuvasti vastaan tulee pankki tai yritys, jonka veroista ei ole nähty eikä kuultu.

Pimittäjät saivat toimittajien yhteenliittymästä veroisensa vastustajan.

Jatkossa selviää, minkä verran Nordea-pankin toiminta verottaa sen mainetta ja uskottavuutta. Nimi ei saisi miestä pahentaa, mutta konsernijohtaja Casper von Koskull kääntyy kansan suussa kusikulliksi. Myös hallituksen puheenjohtajan Björn Wahlroosin muutto Ruåtsiin perintöveroja karsimaan vaatii veronsa.

Kätilöt synnyttivät hämminkiä nauttimalla Helsingin Kätilöopistolla (t)yövuorossaan ilokaasua. Laborantti käytti käytettyjä neuloja. Niin(kö) synkäksi on terveydenhuollon meno mennyt.

Menot jatkuvat: maan hallitus vie kansalaisilta kehysriihikuivaa rahaa. Maakuntavero jatkuu ennallaan, kun ruuhka-Suomi imee pohjoisempien maakuntien ihmisiä ja työpaikkoja.

19-26-vuotiaat tytöt käyttävät tutkimuksen mukaan rahaa maltillisesti. Samalla kun mietin ikähaitariin osuvien omien­ tyttärien roolia, Neiti 20 vee pamahtaa paikalle into pinkeänä:

– Ostin kirpparilta nilkkuri- ja loaferi-kengät ja farkkupaidan! Yhteensä kympillä, uutena ne ois maksanu yli satasen!

M.O.T.

OlenNAINEN kysymys kuuluu, miksi rahankäyttö ei pysy kurissa yli 26-vuotiailla?

Kirjoittaja on pakinoitsija jo kolmannessa polvessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Sunnuntaisuomalainen

Kolumni: Kun suutun, olen leppoisa ja rento

Somen muutos ei olekaan ollut niin dramaattista kuin usein kuvitellaan – sosiaaliseen mediaan liittyy paljon harhakäsityksiä

Onko suuronnettomuus tärkeämpi kuin hauska koiravideo? Nykyisessä mediamaailmassa lukijan on vaikea tunnistaa, mikä on oleellista tai totta, sanoo tiedetoimittaja Tiina Raevaara

Mikko Martikainen otettiin analysoimaan Sotshin olympialaisten lumetusjärjestelmiä ja niin hänestä tuli maailmankuulu "lumikuiskaaja"

Kuka hakee lohtua tuomiokirkosta? Tuomio-alkuiset yhdyssanat ovat 1600-luvulla tehty käännösvirhe, mutta tarvitaan ihme ennen kuin kirkko saa ne uudistettua

Kolumni: Koululiikunnassa kyllä juostiin, mutta ei siellä opetettu juoksemaan

"Huora!", "painu takaisin keittiöön!" – MereKat eli Kati Haapanen on huipputason e-urheilija, mutta pelimaailmassa sekään ei riitä, jos on nainen

"Vaihtoehdot olivat aseelliset ryöstöt tai luontoala" – Varuskunnan lakkautus vei yliluutnantti Mikko Kettuselta, 40, kutsumustyön, mutta nyt metsä elättää sissin jälleen

Mitä uskaltaa ostaa? – Kuluttajan on vaikeaa erottaa oikeasti vastuullinen tuote katteettomista myyntipuheista

"Ensimmäisenä vuonna näyttämöllä ei saanut edes puhua" – Pietarilainen näyttelijäkoulu on kova maailma, mutta Maksim Pavlenko ja Henna Haverinen löysivät sieltä rakkauden

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.