Kolumni: Kerro minulle suomalaisuudesta, niin minäkin kerron suomalaisuudestani

En usko, että moni ajattelee juoneensa itsensä humalaan suomalaisuuttaan, kirjoittaa Pajtim Statovci.

Olen vastannut kosovolaisia sukujuuriani koskeviin kysymyksiin niin lukemattomia kertoja, että tavakseni on muodostunut ajatella, että ne on esitetty minulle etupäässä uteliaisuudesta. Ihmiset nyt vain ovat kiinnostuneita kuulemaan maailmoista omansa ulkopuolella.

Oletko suomalainen vai kosovolainen?

Miltä tuntui kasvaa niin kaukana kotoa? Opetella puhumaan vieraalla kielellä?

Miten eri kielten, arvomaailmojen ja uskontojen puristuksessa kasvaminen on elämässäsi näkynyt?

Olen vastannut kurinalaisesti mutta jälkeenpäin harmitellut sitä, etten kehdannut korjata kysyjää sanomalla, etten kasvanut kaukana kotoa, vaan ihan kotonani, eikä lapsuudenkodissani puhutusta albanian kielestä suomen kieleen vaihtaminen ollut yhtään sen oudompaa kuin ruotsia kotonaan puhuville porvoolaisille koulukavereilleni.

Vastaavat kysymykset ovat alkaneet vaivata minua, koska ne sisältävät oletuksen, että taustani on ollut minulle rasite eikä rikkaus, että kaksi maailmaani eivät voi kohdata toisiaan. Se ei korreloi lapsuuteni ja nuoruuteni kanssa, joka oli täyttä kaikessa värikylläisyydessään – ei rikkinäistä.

Vaikka kaksi Suomessa syntynyttä ja suomea äidinkielenään puhuvaa ihmistä istuttaisi saman pöydän ääreen ja pyytäisi keskustelemaan kansallisuudestaan, selitystä suomalaisuudesta tuskin syntyisi. Koska en määrittele itseäni kansallisuuteni kautta, en juuri ajattele paikkaa, jossa olen syntynyt, sillä se ei kerro minusta paljoakaan.

Määritteletkö sinä? Kuinka usein peilaat itseäsi suhteessa syntyperääsi tai mietit suhdettasi siihen kieleen, jolla ilmaiset ajatuksiasi parhaiten? En usko, että moni löytää itseään ajattelemasta seuraavaa: Meninpä ostamaan suomalaisuuttani auton, juomaan itseni humalaan, rakentamaan perheelleni talon. Mikäli et ajattele tällä tavalla itsestäsi, millä oikeudella esität tällaisia kysymyksiä muille tai selität näin toisen luonnetta ja käytöstä?

Olen seurannut järkyttyneenä Oulun viimeaikaisista tapahtumista käytävää tulenpalavaa keskustelua. Asiantuntijoilta, poliitikoilta ja jopa Suomeen ”kotoutuneilta” maahanmuuttajilta on pyydetty lausuntoja ja kannanottoja siitä, mikä tässä maassa on hyväksyttävää ja mikä ei. Eikö vastaus siihen ole aivan yksinkertainen?

On epäoikeudenmukaista, että tietyt ihmiset, jotka tulevat tietyistä paikoista, joutuvat toistuvasti tekemään taustastaan selkoa ihmisille, joita ei paina sama velvoite. Vielä poskettomampaa on kysyä tietyiltä ihmisiltä sitä, miksi tietyt ihmiset rikkovat lakia.

Siispä ehdotan: Mitä jos määrittelisimme ensin suomalaisuuden ja puhuisimme vasta sitten siitä, mikä on leimallista muille?

Kolumnisti on kirjailija ja tohtoriopiskelija.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 1 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .